Melki 3v lapsesta kyselisin?

Meillä on menty pitkän aikaa todella hyvin nukkumaan ja tyttö nukkuu koko yön heräämättä, ellei siis ole kipeänä.

Vein tytön kaheksalta sänkyyn ja jäi todella hyvillä mielin nukkumaan. Jonkin ajan kuluttua alko itkemään ja menin katsomaan, mikä tytöllä on hätänä. Kysyin tytöltä mikä on hätänä, haluatko kertoa äitille? Tyttö kerto, että on ikävä äitiä ja isiä. Ei halua päiväkotiin. Päiväkodissa menee hyvin ja tyttärellä on ryhmässä hyviäkin ystäviä. Tytär on muuten kyllä iloinen, touhukas, avulias, herkkä, ujo, kiltti, toisinaan villi ja aika raisu, ainakin kotona.

Nyt vaan jäi omaa mieltä kaihertaa, että voiko melki 3- vuotiaalla olla jotain ero ahdistusta? Tytär jää itkemään aamusin päiväkotiin kun lähden, mutta rauhottuu hoitajien mukaan nopeasti. Kun menen hakemaan, niin tytär parahtaa itkuun välittömästi jos näkee mut, tai kuulee mun äänen. Takertuu kaulaan ja itkee, että haluu kotiin äitin luo.

Ei olla juuri muuten erossa toisistamme tyttären kanssa. Tehdään yhdessä kaikkea mahdollista ja menoni suunnittelen aina siten, että tytär on mukana. Tehdään reissuja yhdessä kerran kuussa entiseen kotikaupunkiini, ulkoillaan, leikitään, katsotaan piirrettyjä, piirretään, ruuan laitan ja tytär on katselemassa, tiskaan ja tytär on touhussa mukana jne.

Teenkö jossakin jotakin väärin? Mulla itelläni on tosi pahamieli tyttären puolesta, tuntuu vaan vaikeelta jättää, nyt kun tiedän, että ikävöi noin kovin, että illasta jo alkaa itkettää. Mua itkettää itteeni kun, vaan ajattelen tota, mitä tytär sano :'(. Päiväkoti on ja hoitoon meno on tuttua, mutta on ollu alusta saakka tyttärelle todella vaikeeta. Hoitajat kertoo, että tytär puhuu musta todella paljon päivän aikana ja siitä, mitä teen tyttären kanssa. Voi mun pientä, raastaa itteenikin ihan järjettömästi ja on pahamieli.

 

Kuuluu ikään sanoisin, meillä oli samanlaista.
Puoli vuotta myöhemmin jo "helpompaa".

 

eikö tossa iässä lapsen olis jo pitäny viettää aikaa koko paljon isänsäkin kanssa?

 

Niin, on jonkin verran isänsä kanssa ollutkin ja tytär viihtyy isänsä kanssa. Itsekkin, toki kaipaan välillä tilaa omille jutuille ja asioille. Mutta, mies yleensä pelaa, käy kavereilla, kavereillaan pelaa ja juo kahvia. Mies ei myöskään oikein suostu meidän kanssa lähtemään mihinkään, ei ulkoilemaan, ei suostu tekemään mitään. Sisällä vaan istuu ja pelaa, alottaa yleensä samantien kun tulee töistä. Oon tännekkin tosta joskus, maininnu ja olen kymmeniä kertoja tosta miehen kanssa puhunu. Mikään ei ole muuttunu ja en jaksa enää sanoa asiasta. Pieni paha toi pelaaminen kuitenkin on, mutta oma on häpeensä, menettää aikalailla näistä vuosista. Toki välillä riehuttaa tyttöä ja tulee mun lähelle, eli saan kuitenkin hellyyttä.