Meillä lapsi saa aina kaiken mitä haluaa.

En ymmärrä miten kenenkään onnistuu antaa lapselle kaikki mitä haluaa. Meidän pitäisi asua maalla ja meillä olsii hevosia, kissoja, koiria, lampaita, kanoja, possuja, pupuja, marsuja ym ym ym
Ihmetyttää miten joku voi antamaan lapselleen kaiken mitä haluaa.

 

Jari Sinkkonen sanoi jossain haastattelussa jotenkin näin:vanhempien tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä. Olen niin samaa mieltä,maailma on kova ja jos ei ole oppinut sietämään ja käsittelemään pettymyksiä niin vaikeeta tulee olemaan.Eli kaikkea ei vaan oikeesti voi saada eikä pidäkään.

 

Miksi kaikille tulee heti mielikuva, että ap:n lapsi on hirveä ahne materialisti? Meitä ihmisiä on monenlaisia, samoin tarpeita ja toiveita.

Itselläni on mielikuva, että sain lapsena suunnilleen kaiken mitä halusin. Sain toivomani lelut (huomattavasti vähemmän kuin kavereilla) ja tärkeimpänä pianon, jota soitan edelleen. Teininä en halunnut mitään merkkivaatteita. Sen sijaan halusin vaihto-oppilaaksi ja pääsin.

Vanhempani olisivat halunneet maksaa minulle ajokortin ja auton, mutten halunnut niin. Maksoin ajokortin kesätyörahoistani ja lainasin tarvittaessa vanhempien autoa. Sitten kirjoitin hyvät yo-paperit ja pääsin opiskelemaan haluamaani alaa. Vanhempani tukivat rahallisesti ensimmäisenä opiskeluvuonna, sen jälkeen halusin tulla omillani toimeen.

Sain haluamani miehen. Nyt minulla on kaksi lasta, työ josta tykkään ja velkainen asunto. Enpä enempää tarvitsekaan.

 

Mua vonkasi kerran yksi mies (tai on, silloin poikanen, 19-vuotias), joka ei voinut kertakaikkiaan käsittää, että en halunnut häntä.

Homma kärjistyi lopulta siihen, että pojan äiti soitti minulle ja haukkui minut alimpaan he++++vettiin, kun en hänen poikaansa halunnut poikaystäväkseni.

Taisi olla kaveri näitä "saan aina kaiken haluamani" -tyyppejä. Säälittävää.