Meidän koulun ja amk:n henkilökunnalle ja oppilaille on myönnetty huojennuspäiviä

Scarlett O Harava

Tunnettu jäsen
17.08.2004
61 304
187
63
Kyse on siis Kauhajoen surmakoulusta. Meillä on ennen joulua 3 huojennuspäivää. Ensi vuoden puolellakin on muutama, aina kerran viikossa.

Meillä ei siis ole noina päivinä lainkaan koulua. Niille päiville suunnitellut opetukset jää pitämättä ja sillä tavalla tulee helpotusta kursseihin.

Mä en ollut edes kuullut, että tuollaisia suunnitellaan. Mutta hyvä ajatus tuo on kaikkien kannalta.
 
Ihan hieno homma. On varmasti monella niin vaikeaa, että hyvä kun hieman löysätään edes koulun paineita. Traumoja, painajaisia ja stressireaktioitahan voi tulla vielä pitkään tapahtuneen jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja älyväläys:
Mä en ymmärrä tota. Siis ymmärrän mikä toi on, mut en ymmärrä miks tollasta järjestetään?

No vaikea tuollaista on tajutakkaan sellaisen joka ei ole kyseisen koulun oppilas tai henkilökuntaa. Monella tekee edelleen vaikeaa käydä koulua, että ihan hyvä, että tuetaan tälläkin tavalla.
 
Jotenkin minä taas en ymmärrä, jotenkin tuntuu että ne oppisisällöt on sit ehkä opeteltava itse, että ei jää jälkeen, ja et tulee enemmän paineita, vai onko se niin? Ja tuntuisi että ehkä olisi enemmän hyötyä jos niinä päivinä olisi jotain terapiaa tai jotenkin yhdessä sen asian läpikäymistä asiantuntijoiden avulla.
Mutta voi olla että olen väärässä, kun en ole vielä mitään tuollaista kokenut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Maamikki:

Meillä on ollut jokaisella luokalla kriisikokoontuminen psykologin ja erikoissairaanhoitajan kanssa. Kaikilla on mahdollisuus ottaa yhteyttä kriisityöntekijöihin jotka ovat palkattu ihan meitä varten.

Ja kyllä mä käsitin tulleesta sähköpostista niin, että mitään ei tarvitte korvata noiden päivien takia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Maamikki:
Jotenkin minä taas en ymmärrä, jotenkin tuntuu että ne oppisisällöt on sit ehkä opeteltava itse, että ei jää jälkeen, ja et tulee enemmän paineita, vai onko se niin? Ja tuntuisi että ehkä olisi enemmän hyötyä jos niinä päivinä olisi jotain terapiaa tai jotenkin yhdessä sen asian läpikäymistä asiantuntijoiden avulla.
Mutta voi olla että olen väärässä, kun en ole vielä mitään tuollaista kokenut.

Jotain tällästä mäkin aattelin...
ja miten se sit helpottaa sinne kouluun menoa vaikka silloin tällöin onki tollanen huojennuspäivä?

Siis en mitenkää vähättele kokemusta tai mitään sellasta! Kunhan mietin...
 
Joillekin voi olla jokainen päivä vaikea, kun pitää mennä kouluun. Yksi päivä viikossa vähemmän saattaa helpottaa. Aika, se on mitä tarvitaan parantumiseen. Mulla ei ainakaan ole mennyt vielä päivääkään etten olisi asiaa ajatellut.

Meidän omalla koululla on vain keittiötunnit, teoriatunnit pidetään eri paikassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Patarouva:
Hieno homma että oppilaista ja henkilökunnasta pidetään huolta. Ei tuo juttu hevillä mielestä lähde.

Sähköpostiin oli tullut tieto, että Marttaliitto on lahjoittanut koululle 10 000?. Halutaan ehdotuksia miten raha käytetään meidän iloksi ja mielialan ylentämiseksi. Mä en nyt ainakaan yhtäkkiä keksi mikä voisi olla sellaista, joku kauan kestävä muistettava juttu olisi hyvä.
 
mä käyn itse samaa kolua ja kyllä luulen et Scarlett kerää vaan irtopisteitä ja sympatiaa ja huomiota itselleen kun aina jauhaa samasta asiasta. Ei me muutkaan sitä jatkuvasti enää jakseta, mennään eteenpäin ja sillee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierras:
mä käyn itse samaa kolua ja kyllä luulen et Scarlett kerää vaan irtopisteitä ja sympatiaa ja huomiota itselleen kun aina jauhaa samasta asiasta. Ei me muutkaan sitä jatkuvasti enää jakseta, mennään eteenpäin ja sillee.

Aha. En mäkään kyllä koko ajan asiasta jauha, että silleen.

Kummallinen tämä palsta, kun mitään tuntemuksiaan ei saisi täällä kertoa. Ei ole kaikki kotona ihmisillä jotka kieltää asioista puhumisen ja vittuilevat tyyliin, että hakee säälipisteitä yms.
 
Yhteistyössä