V
"Väsynyt"
Vieras
Pakko päästä valittamaan, kun ahdistaa niin vietävästi:
Vauva, 2kk, kärsii (allergisesta?) refluksista ja mahdollisesti myös koliikista. Vielä pari viikkoa sitten pahin iltaitku oli klo 22-01 aikaan, mutta on nyt aikaistunut tunnilla. Juuri 3 v täyttänyt esikoinen ei vielä ole ehtinyt nukahtaa, kun huuto alkaa. Hän on nyt huomannut, että vauva saa huomiota ja hoivaa, kun alkaa huutaa, joten eikun mukaan vaan huutamaan.
Todella "hauskaa", kun vauva kiljuu toisessa huoneessa ja esikoinen parkuu äitiä omassa huoneessaan. Tunnin verran saa ravata rauhoittelemassa isompaa ennen kuin suostuu käymään unille. Milloin valittaa, että sattuu jonnekin, milloin ei vain halua käydä nukkumaan.
Aikaisempi nukkumaan menokaan ei onnistu, kun lapsi on aina ollut hidas nukahtamaan, eikä uni tule kovin aikaisin. Sänkyyn mennään lukemaan satua klo 20.30 ja ennen tätä nykyistä tilannetta uni tuli lopulta siinä 21.15-21.30, kun lapsi oli aikansa touhunnut ja höpöttänyt sängyssä itsekseen. Se ei kuitenkaan ollut ongelma, kun jäi ihan tyytyväisenä itsekseen sänkyyn iltasadun jälkeen. Nyt esikoista ei saa nukahtamaan ennen kymmentä millään ja kun hän sitten viimein asettuu, olenkin itse ihan poikki ja menen nukkumaan, jotta jaksan hoitaa yöheräilyt. Mies jää hoitamaan itkevää vauvaa.
Olen tietysti todella kiitollinen siitä, että mieheni hoitaa tuon vauvan iltaitkuvaiheen lähes kaikkina iltoina. Silti harmittaa, että yhteistä (tai omaa) aikaa ei todellakaan iltaisin ole, kun tuo itkukuorovaihe vie mehut ihan täysin.
Nyt eletään toivossa, että vauvan iltahuuto olisi koliikkia, eikä tuosta refluksitaudista johtuvaa. Siinä tapauksessa olisi toivoa, että tilanne helpottaa muutamassa viikossa, kun ikää tulee se maaginen kolme kuukautta. Muussa tapauksessa pitää sitten taas suunnata lääkäriin, josko refluksilääkitys ei ole riittävä/oikea ja iltahuuto johtuu refluksista.
Esikoinen huusi aikanaan vauvana allergiasta johtuvia mahakipujaan yökaudet ja olisin niin toivonut, että tämä kuopus olisi ollut helpompi tapaus. Mutta ei, nyt vaan meillä huutaa yhden sijaan kaksi lasta kuorossa. Ihania ja rakkaita lapsia ovat muuten, mutta onhan se muutamana iltana käynyt mielessä, että joskos ostaisin menolipun jonnekin aika kauas ja palailisin sitten kun ovat vähän kasvaneet. Että jos huutiksessa taas pian kaupataan vähän isompaa omaisuuserää kerrallaan, niin asialla saatan olla minä...