A
apuaaaahhh...
Vieras
aina ollut helppo, tottelevainen ja kiltti lapsi (tietysti myös kiukutellut), mutta nykyään siitä repeää joku ihan ihme raivo iltaisin!!
eilen ipana pötkötti mun kanssa sohvalla ja sanoin, et sit kun alkaa greyn anatomia niin meet pikkuhiljaa nukkumaan ja lueskelemaan ja tuun sit ekalla mainoskatkolla peitteleen. ok.
lapsi siitä sit hiippas ja mä huikkasin perään, että sun unikaveri jäi.
lapsi heittäytyi huoneensa lattialle karjumaan että ei saa sitä unileluaan?! huusi ja karjui ja mä sanoin, että tule hyvä ystävä hakemaan!! tää vaan huutaa että ei enää IKINÄ saa sitä unilelua.. tällasta typerää junttaamista jatku ties kuinka kauan. ja tällasta on nykyään ihan ihme asioista sata kertaa päivässä.
äsken sanoin, että NYT on korkea aika mennä sitä huonetta siivoamaan (koko viikko pitäny siivota ja lapsi lähdössä viikonlopuks reissuun ja meillä se periaate et pidemmiks reissuiks huone jää siistiksi.) kysyin tarvitseeko apua, vastaus oli reipas ei.
meni 5minuuttia, niin huoneesta alkoi kuulua kauhee karjuminen ja itkupotkuraivari kun häntä ei IKINÄ auteta missään. menin sinne ja sanoin, että mähän kysyin tarviitko apua? yks siinä naama punasena huutaa että en... sanoin, että siivoot ne legot siitä laatikkoonsa niin tuun auttaan loppujen kanssa. ok. nyt siivoaa legojaan, mutta odotan koska tulee seuraava räjähdys..
kuuluuko tää ikään vai oonko mä tehny jonkun kamalan kasvatusvirheen??!! ARGH kun meinaa iteltäkin hermot pettää. toistaiseksi voin kyllä onnitella itseäni tyyneydestäni, mutta....
eilen ipana pötkötti mun kanssa sohvalla ja sanoin, et sit kun alkaa greyn anatomia niin meet pikkuhiljaa nukkumaan ja lueskelemaan ja tuun sit ekalla mainoskatkolla peitteleen. ok.
lapsi siitä sit hiippas ja mä huikkasin perään, että sun unikaveri jäi.
lapsi heittäytyi huoneensa lattialle karjumaan että ei saa sitä unileluaan?! huusi ja karjui ja mä sanoin, että tule hyvä ystävä hakemaan!! tää vaan huutaa että ei enää IKINÄ saa sitä unilelua.. tällasta typerää junttaamista jatku ties kuinka kauan. ja tällasta on nykyään ihan ihme asioista sata kertaa päivässä.
äsken sanoin, että NYT on korkea aika mennä sitä huonetta siivoamaan (koko viikko pitäny siivota ja lapsi lähdössä viikonlopuks reissuun ja meillä se periaate et pidemmiks reissuiks huone jää siistiksi.) kysyin tarvitseeko apua, vastaus oli reipas ei.
meni 5minuuttia, niin huoneesta alkoi kuulua kauhee karjuminen ja itkupotkuraivari kun häntä ei IKINÄ auteta missään. menin sinne ja sanoin, että mähän kysyin tarviitko apua? yks siinä naama punasena huutaa että en... sanoin, että siivoot ne legot siitä laatikkoonsa niin tuun auttaan loppujen kanssa. ok. nyt siivoaa legojaan, mutta odotan koska tulee seuraava räjähdys..
kuuluuko tää ikään vai oonko mä tehny jonkun kamalan kasvatusvirheen??!! ARGH kun meinaa iteltäkin hermot pettää. toistaiseksi voin kyllä onnitella itseäni tyyneydestäni, mutta....