illat yhtä h*lvettiä yhtäkkiä melkein 6-vuotiaan pojan kanssa??!!

[apuaaaahhh...]

aina ollut helppo, tottelevainen ja kiltti lapsi (tietysti myös kiukutellut), mutta nykyään siitä repeää joku ihan ihme raivo iltaisin!!

eilen ipana pötkötti mun kanssa sohvalla ja sanoin, et sit kun alkaa greyn anatomia niin meet pikkuhiljaa nukkumaan ja lueskelemaan ja tuun sit ekalla mainoskatkolla peitteleen. ok.
lapsi siitä sit hiippas ja mä huikkasin perään, että sun unikaveri jäi.
lapsi heittäytyi huoneensa lattialle karjumaan että ei saa sitä unileluaan?! huusi ja karjui ja mä sanoin, että tule hyvä ystävä hakemaan!! tää vaan huutaa että ei enää IKINÄ saa sitä unilelua.. tällasta typerää junttaamista jatku ties kuinka kauan. ja tällasta on nykyään ihan ihme asioista sata kertaa päivässä.

äsken sanoin, että NYT on korkea aika mennä sitä huonetta siivoamaan (koko viikko pitäny siivota ja lapsi lähdössä viikonlopuks reissuun ja meillä se periaate et pidemmiks reissuiks huone jää siistiksi.) kysyin tarvitseeko apua, vastaus oli reipas ei.
meni 5minuuttia, niin huoneesta alkoi kuulua kauhee karjuminen ja itkupotkuraivari kun häntä ei IKINÄ auteta missään. menin sinne ja sanoin, että mähän kysyin tarviitko apua? yks siinä naama punasena huutaa että en... sanoin, että siivoot ne legot siitä laatikkoonsa niin tuun auttaan loppujen kanssa. ok. nyt siivoaa legojaan, mutta odotan koska tulee seuraava räjähdys..

kuuluuko tää ikään vai oonko mä tehny jonkun kamalan kasvatusvirheen??!! ARGH kun meinaa iteltäkin hermot pettää. toistaiseksi voin kyllä onnitella itseäni tyyneydestäni, mutta....

 

["vieras1"]

Ainakin tuossa ensimmäisessä jutussa olisit voinut viedä pojan sänkyyn ennen ohjelmasi alkua. Sanoa hyvät yöt ja mennä sitten ilman mitään selityksiä sinne telkkarin ääreen. Lapsi helposti haki sinun huomiotasi, kun sanoit tulevasi vasta ekalla mainoskatkolla.

 

[apuaaaahhh...]

[QUOTE="vieras1";22895180]Ainakin tuossa ensimmäisessä jutussa olisit voinut viedä pojan sänkyyn ennen ohjelmasi alkua. Sanoa hyvät yöt ja mennä sitten ilman mitään selityksiä sinne telkkarin ääreen. Lapsi helposti haki sinun huomiotasi, kun sanoit tulevasi vasta ekalla mainoskatkolla.[/QUOTE]

meillä on lapsi aina mennyt ensin lueskelemaan sänkyyn ja sitten mä olen mennyt vähän ajan päästä peittelemään, lukemaan mahdollisesti sadun ja toivottamaan kauniita unia... eikä se ennen ole ollut ongelma.. ja toi eilinen oli poikkeustapaus kun tajusin et kello niin paljon ja halusin katsoo greyn alusta asti

 

["vieras"]

6 v:llä ikäkauden vaiheeseen voi kuulua pieni murrosikä.

 

["vieras"]

Löysääpä hänen kohdallaan vähän, niin johan helpottaa. Tiukka hali ja hymy naamalle kohtauksen sattuessa, niin eiköhän ohi mene.

Ole onnellinen niistä kuudesta helposta vuodesta. Anna lapsen kiukutella. Sekin kuuluu kasvamiseen.

 

[Voi sanonko mikä]

Oliko tuo nukkumaanmeno juttu vitsi. Ja kohta kerrot miten teillä oikeasti toimitaan.

Jos olit tosissasi, niin täytyy sanoa sinulle, että en ole koskaan vastaavasta kuullut.
Jos olisin lapsesi niin vetäisin itsekin itku potku raivareita

Sanotko tosiaan lapselle, että mene siitä ite lukemaan iltasatusi,äiti kattoo telkkua ja sitten mainoskatkolla armollisesti heitän peiton niskaasi, mutta nopeesti vain, että ei mene sekunttiakaan ohjelmasta hukkaan.

Normaali äiti olisi vaikka puoli tuntia ennen ohjelman alkua mennyt lapsen kanssa lukemaan sitä iltasatua ja sitten ohjelman alettua olisi voinut mennä katsomaan sitä kun lapti oli peitelty ja saanut rauhallisen hetken äidin kanssa ennen nukkumaan menoa.

Joten äiti on ihan hyvä ja kattoo peiliin, niin löytyy syy lapsen kiukuttelulle

 

[Saraldo]

Meidän vastikään kuusi täyttänyt tyttö käyttäytyy välillä kuin unelma. On avulias, kiltti ja käyttäytyy kuin isompikin tyttö (mitä ei taas ole aina ollut....). Mutta välillä jokin asiaa menee niin täysin yli, ettei mitään määrää. Ja se voi olla joku ihan mitätön asia. Vaikka että sukka ei mene kerralla suoraan jalkaan, vaan joutuu korjaamaan jne. Ja siitä seuraa ihan totaalinen kilahdus. Mä olenkin tässä tullut siihen tulokseen, että monet lapset taitaa olla tietyssä vaiheessa kaikki vähän skitsofreenisia...

 

[söpöä joteski]

aina ollut helppo, tottelevainen ja kiltti lapsi (tietysti myös kiukutellut), mutta nykyään siitä repeää joku ihan ihme raivo iltaisin!!

eilen ipana pötkötti mun kanssa sohvalla ja sanoin, et sit kun alkaa greyn anatomia niin meet pikkuhiljaa nukkumaan ja lueskelemaan ja tuun sit ekalla mainoskatkolla peitteleen. ok.
lapsi siitä sit hiippas ja mä huikkasin perään, että sun unikaveri jäi.
lapsi heittäytyi huoneensa lattialle karjumaan että ei saa sitä unileluaan?! huusi ja karjui ja mä sanoin, että tule hyvä ystävä hakemaan!! tää vaan huutaa että ei enää IKINÄ saa sitä unilelua.. tällasta typerää junttaamista jatku ties kuinka kauan. ja tällasta on nykyään ihan ihme asioista sata kertaa päivässä.

äsken sanoin, että NYT on korkea aika mennä sitä huonetta siivoamaan (koko viikko pitäny siivota ja lapsi lähdössä viikonlopuks reissuun ja meillä se periaate et pidemmiks reissuiks huone jää siistiksi.) kysyin tarvitseeko apua, vastaus oli reipas ei.
meni 5minuuttia, niin huoneesta alkoi kuulua kauhee karjuminen ja itkupotkuraivari kun häntä ei IKINÄ auteta missään. menin sinne ja sanoin, että mähän kysyin tarviitko apua? yks siinä naama punasena huutaa että en... sanoin, että siivoot ne legot siitä laatikkoonsa niin tuun auttaan loppujen kanssa. ok. nyt siivoaa legojaan, mutta odotan koska tulee seuraava räjähdys..

kuuluuko tää ikään vai oonko mä tehny jonkun kamalan kasvatusvirheen??!! ARGH kun meinaa iteltäkin hermot pettää. toistaiseksi voin kyllä onnitella itseäni tyyneydestäni, mutta....

poika-aivot? eli otti kirjaimellisesti ettei voi tulla petihommista pois, ni tulkitsi sun lällättävän että voi ku et ny saa leluas? sääntömoraali-iässä?