Meidän perheen ihka ensimmäinen Isäinpäivä :-) Onko tämä ok lahja?

Eli meille syntyi esikoinen vajaa 2 viikkoa sitten. Huomenna sitten vietetään Isäinpäivää ja vaikka mieheni ei olekkaan minun isäni kokosin miehelle lahjaksi ISYYSPAKKAUKSEN :)

Sain käsiini uuden Lapin Kullan pahvilaatkikon (siis sellainen 24-back). Sinne kokosin kaikenlaista ja mukaan laitoin kirjeen jossa luki näin:

Hyvä Herra Ville Virtanen,

TEILLE ON MYÖNNETTY ISYYSPAKKAUS ROUVA VIRTASEN ONNISTUNEEN SIEMENNYKSEN JOHDOSTA, ISYYDEN TUOMIEN HAASTEIDEN JA HÄTÄTILANTEIDEN VARALLE.
Pakkaus sisältää välttämättömiä tarvikkeita lapsen, äidin kuin isänkin hoitoon. Saamallanne etuudella ei ole palautus- eikä vaihto-oikeutta, sama koskee kyseistä lasta. Seuraavassa kohdassa käymme lävitse pakkauksen sisällön, jotta voitte ottaa kaiken mahdollisen hyödyn irti saamastanne etuudesta.

Pakkauksen sisältö:

·VAUVA- Omistajan opas, käyttöohjeet, vianmääritys ja ensimmäisen vuoden huolto.
” Opas on suunnattu juuri miehille ja kirjoitettu helppotajuisesti, sieltä on hyvä etsiä vastauksia tenkkapoo tilanteissa.”

·Vaipanvaihto-paketti
- Essu
- Hengityssuojain
- Oksennuspussi
- Käsineet
- 2 X Vaippa
” Suoja tarvikkeet Isälle ja uusi (1 ylimääräinen harjoituskappale kaiken varalta) vaippa lapselle käytetyn tilalle. Pue suojavaatteet ennen kuin irrotat lapselta vaipan vahinkojen välttämiseksi. Tarvittaessa käytä oksennuspussia, ellei vessanpönttö ole lähettyvillä.
NIKSI: jos hengityssuojain ei ole riittävä suosittelemme vielä pyykkipojan käyttöä nenässä hajuhaittojen minimoimiseksi. ”

·Ruokinta-paketti
- Tuttipullo
- NAN- äidinmaidonkorvike
- Hedelmäsose
- Ruokalappu
” Jos äiti ei ole lähellä, pelastaa tämä paketti paljon ja vaimentaa lapsen (jopa tainnuttaa nukkumaan) hyvin todennäköisesti. Huomioithan, että hedelmäsose on tarkoitettu jo hieman isommalle lapselle (noin 6 kk iässä).”

·Äänenvaimennus-paketti
- 2 X Tutti
- Korvatulpat
” Tutit on tarkoitettu lapselle (pitää keittää 1 kerran/vrk vastasyntyneelle) ja korvatulpat isälle. Vaimentaa melutasoa huomattavasti. Isä voi käyttää korvatulppia myös paremman yöunen takaamiseksi JOS äidin kanssa on sovittu, että on isän vuoro nukkua. HUOM! Korvatulppien väärinkäyttö on rangaistava teko! (esim. jos äiti yrittää jakaa huoliaan (jota miehet kutsuvat VIRHEELLISESTI nalkuttamiseksi) niin on korvatulppien käyttöä vältettävä ankaran rangaistuksen uhalla.)”

·Sottapytyn putsauspyyhe
” Kun sotku on sanoin kuvaamaton ja äiti tulossa juuri takaisin kotiin.”

·Laastareita
” Pienten pintanaarmujen hoitoon.”

·Isäfantti- Kirja
” Isän ja lapsen yhteisiin hetkiin.”

·2 X Heijastin
” Isälle ja lapselle molemmille omat heijastimet, jotta äiti voi levätä turvallisin mielin kun ulkoilette yhdessä.”

·Puhtaat sukat ja kalsarit
” Hätätilanteiden varalle uudet sukat ja kalsarit, kun äiti on niin väsynyt, ettei ole jaksanut pestä pyykkiä.”

·Burana-Caps
” Nopea tehoista lääkettä kipuun ja särkyyn. Suosittelemme myös kokeilemaan äidin ja lapsen pusuttelua ja halailua, jos särky on henkisellä puolella.”

·Pysy virkeänä (myös valvotun yön jälkeen)- Paketti
- Kahvipaketti
- 2 X Frezza Chokomint
- Isän oma muki
- Red Bull energiajuoma
- Berocca vitamiinivalmiste
- Tulitikut
” Kahvia aamuihin, jotta jaksat töissä. Mukana on myös nimikko muki Isälle. Jos jostain syystä ei ole aikaa keitellä kahveja vaan edessä on pikalähtö voi hätätilanteessa ottaa myös heti juotavan Frezzan. Jos kahvin teho ei riitä voi isä kokeilla energiajuomaa ja Berocca vitamiinivalmistetta. Viimeisenä oljenkortena on tulitikut jos silmät eivät kerta kaikkiaan pysy muuten auki.”

·Sisu pastillit
” Sisulla siitä selviää J”

·Isän herkkuhetkiin
- Mega Mix Salmiakkisekoitus
- Pätkis pussi
” Kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle voi näitä tuotteita nauttimalla isä helliä itseään ja makuhermojaan.”

·Fazerina suklaalevy
” Jos olet jollain tavalla loukannut (tietoisesti tai tietämättämäsi) lapsen äitiä tai äiti on muuten vain sietokyvyn äärirajoilla, voit kokeilla tätä tuotetta äidin lepyttämiseen.”

·Apteekkarin V.S.O.P cognac
” Asennusapu, hermolepo, juhlajuoma, lääke moneen vaivaan – siis hyvin monikäyttöinen tuote. Muista kuitenkin varmistaa lapsen asianmukainen hoito (esim. äidin, kummin tai isovanhemman huomassa)ennen kuin korkkaat pullon.”

·2 X Olut (Sandels ja Guinness)
” Isän rentoutumiseen, suositellaan käytettäväksi saunan yhteydessä.”

·Sikarit
” Varpajaisissa tarjottavaksi, toimitettu etukäteen.”

·Rätti Väsynyt – Rätti
” Kun olet NIIIIIN väsynyt, ettet saa enää edes sanaa suusta, voi tämän rätin avulla kertoa äidille, että nyt on aika vaihtaa lapsen vahtivuoroa.”

·FilmTown – Lahjakortti
” Jos lapsi valvottaa ja haluat öihin jotain muutakin sisältöä kuin television chat-ohjelmat, voit käydä vuokraamassa uusimman toimintaelokuvan. Voidaan käyttää myös äidin ja isän rentoutumisillan yhteydessä, silloin on tosin suositeltavaa, ettei kaikki elokuvat olisi isän valitsemia toimintapläjäyksiä. Ihan perhesovun kannalta.”

·Kultaliikkeen Lahjakortti
” Koska aina ei voida olla yhdessä ja isän on lähdettävä töihinkin, niin tällä lahjakortilla voit käydä valitsemassa itsellesi korun joka muistuttaa kaulassasi tai ranteessasi rakkaimmistasi jotka odottavat sinua kotona”

·Pitsalahjakortti
” Kun äiti on rättipoikki ja ei jaksa välittää ruoanlaitosta ja jääkaappikin on tyhjä niin tämä pelastaa sinut ja väsyneen äidin nälkäkuolemalta, ainakin yhtenä iltana.”

Toivomme onnen täyteisiä hetkiä uuden jälkeläisenne ja vaimonne kanssa. Ongelmatilanteissa kannattaa kääntyä joko lapsen kummien tai isovanhempien puoleen, liittyy ne sitten lapsen tai lapsen äidin hoitoon.

Mitä te muut olette miehillenne hankkineet vai muistatteko yleensäkkään miestänne isäinpäivänä?

Huom. en halua palautetta kirjoitusvirheistä (joita on varmasti tukuittain valvomisien johdosta :D) Kiitos!
 
vbnaef
Loput paketista ihan hyviä lahjoja, mutta tuo alkujuttu tyyliin "pyykkipoikia nenään vaipanvaihdon yhteyteen " on hölmöä. Ainakaan minun mieheni ei ole kaihtanut ikinä vaipanvaihtoa ja naureskelee itse ihan hulluna miehille, jotka eivät pysty vaippoja vaihtamaan ja oksentavat ja kakovat vaihdon yhtydessä. Meillä mies olisi loukkaantunut tuolaisesta todella!
 
kmkmkm
Muuten loistava, mutta en tajua tuota koruhommaa...siis ihan jokaisen oma asia, mutta omasta mielestäni on ällöttävää, jos miehellä on koruja. Ja joo joo, menee täysin asian vierestä, tuli vain mieleen.
 
***
Paketti on runsas ja hyvä. Minua ehkä hieman itseäni voisi isänä ärsyttää, jos minun osaamisestani ja kyvyistäni tehtäisiin pilankohde. Hieman tuossa on sellaista makua, että äiti osaa aina, isä on joskus vähän hölmö tumpelo. Toivottavasti miehesi ei ole yhtä tosikko kuin minä :D
 
waster
Loput paketista ihan hyviä lahjoja, mutta tuo alkujuttu tyyliin "pyykkipoikia nenään vaipanvaihdon yhteyteen " on hölmöä. Ainakaan minun mieheni ei ole kaihtanut ikinä vaipanvaihtoa ja naureskelee itse ihan hulluna miehille, jotka eivät pysty vaippoja vaihtamaan ja oksentavat ja kakovat vaihdon yhtydessä. Meillä mies olisi loukkaantunut tuolaisesta todella!
No ei aina tarvi ottaa niin tosissaan.
 
Ihan hyvin se vaipan vaihto meilläkin sujuu myös isältä :) Ei sitä ollenkaan kaihda, lähinnä huumoria vain nuo vaipanvaihto jutut. Omasta miehestä kyllä sen verran tiedän, ettei hän tuosta "huumorista" suutu, lähinnä varmasti vain naureskelee...
 
Loput paketista ihan hyviä lahjoja, mutta tuo alkujuttu tyyliin "pyykkipoikia nenään vaipanvaihdon yhteyteen " on hölmöä. Ainakaan minun mieheni ei ole kaihtanut ikinä vaipanvaihtoa ja naureskelee itse ihan hulluna miehille, jotka eivät pysty vaippoja vaihtamaan ja oksentavat ja kakovat vaihdon yhtydessä. Meillä mies olisi loukkaantunut tuolaisesta todella!
Meilläki mieheltä vaipanvaihto luonnistuu mutta noi olis uponnu just sen huumorintajuun :D
 
ndov
No ei aina tarvi ottaa niin tosissaan.
ei tarvitsekaan ja olen hyvin huumori-ihmisiä, mutta minusta on ihan turha heti alkaa tuolla ns. "mollauslinjalle" Siitä ei hyvää seuraa. itseäni naisena ärsyttää tuo miesten mollaaminen ja tumpeloina pitäminen. Miettikääpä jos vasta äidiksi tullut nainen saisi tyyliin pölynimurin ja siinä tekstin, että harjoittele huolella tai sitten mies tekisi pakkauksen ja laittaisi siihen vauvan vaipanvaihto ja pesuvinkkejä. Tuntuisiko hauskalta. Naurattaisiko??? Miehen täytyy vaan kestää kaikkea naljailua jo heti isäksi tulon yhteydessä. Minusta ei ole kivaa.
 
.....

No kyllä mun mies ainakin olisi nauranut mukana... miten tosikoita teidän miehet oikein on, jos ei nyt osaa yhtään itselleen nauraa. Itse sain ystäviltäni paketillisen pyykkipoikia äitiyslomaläksiäisissä lahjan mukana, ja ainakin itseäni nauratti, vaikka olen nainen.
 
ei tarvitsekaan ja olen hyvin huumori-ihmisiä, mutta minusta on ihan turha heti alkaa tuolla ns. "mollauslinjalle" Siitä ei hyvää seuraa. itseäni naisena ärsyttää tuo miesten mollaaminen ja tumpeloina pitäminen. Miettikääpä jos vasta äidiksi tullut nainen saisi tyyliin pölynimurin ja siinä tekstin, että harjoittele huolella tai sitten mies tekisi pakkauksen ja laittaisi siihen vauvan vaipanvaihto ja pesuvinkkejä. Tuntuisiko hauskalta. Naurattaisiko??? Miehen täytyy vaan kestää kaikkea naljailua jo heti isäksi tulon yhteydessä. Minusta ei ole kivaa.
mä sain kaverilta just ton "vauvanhoito-opas" kirjan mikä tossa paketissa oli mainittu ja kiitos kysymästä, kyllä nauratti!
 
waster
ei tarvitsekaan ja olen hyvin huumori-ihmisiä, mutta minusta on ihan turha heti alkaa tuolla ns. "mollauslinjalle" Siitä ei hyvää seuraa. itseäni naisena ärsyttää tuo miesten mollaaminen ja tumpeloina pitäminen. Miettikääpä jos vasta äidiksi tullut nainen saisi tyyliin pölynimurin ja siinä tekstin, että harjoittele huolella tai sitten mies tekisi pakkauksen ja laittaisi siihen vauvan vaipanvaihto ja pesuvinkkejä. Tuntuisiko hauskalta. Naurattaisiko??? Miehen täytyy vaan kestää kaikkea naljailua jo heti isäksi tulon yhteydessä. Minusta ei ole kivaa.
Sehän riippuu siitä millä mielellä lahjan saa tai sen antaa. Tommonen imurijuttu olis mielestäni ilkeämielistä jos se annettais siihen sävyyn että sähän muuten tästä lähtien imuroit ole hyvä ja p*skanen nauru päälle. Mutta muuten jos saisin uuden imurin olisin pelkästään iloinen :D. Pesuvinkit ja muut -no hei, kyllä me ainakin oikeasti tarvittiin niitä kun esikoinen syntyi. Ehkä jotkut ovat näissäkin asioissa seppiä syntyissään, mutta kyllä minä ainakin niitä ohjeita tarvitsin..

Kyllä, kyllä mua naurattaisi saada tuollainen paketti. Olen itse asiassa vähän vastaavan saanutkin, ja siinä oli mukana pyykkipoikia ja vaikka kuule mitä muutakin kortsuista lähtien. Jos oikein lähtisi miettimään, niin kortsuistakinhan voisi ajatella vaikka että "nyt ne ei halua meidän tekevän enempää lapsia" tai muuta. Mutta jos neuvoja annettaisiin pelkästään kettuilumielessä, niin en tykkäisi. Mutta se kettuiluhan ei nyt tässä ap:n tapauksessa ollut tarkoituksena.
 
***
Kuinka hyvin voi ottaa tuollaisen hyväntahtoisen naljailun jos se on jatkuvaa? Jos ajatellaan, miten paljon isien arvostusta alennetaan tällaisilla "meidän Pekka se puki lapselle punaiset housut ja vihreän paidan"- kommenteilla ja vastaavilla. Se varmasti syö miehen isyyttä, ja vie isää lapsista pois. Isä voi hyvinkin kokea olevansa silloin ulkopuolinen, joka tekee aina kaiken vähän "hassusti". En tiedä jaksaisinko itse kovin kauan naureskella itselleni.
 
Yhteistyössä