Media: äänestämällä et voi vaikuttaa (oikeasti voit!)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja m1es
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ne samat henkilöt, jotka jeesustelivat alhaisesta äänestysprosentista ja olivat huolissaan nukkuvien puolueesta, ovat niitä samoja, joiden mielestä perussuomalaisia äänestävät ihmiset äänestävät väärin.

Kaksinaismoralismi on huipussaan näinä aikoina.
 
Maahanmuuttopolitiikka on kuitenkin pääosin valtiotasolla päätettävä ja hoidettava asia. Kunnilla ja kunnanvaltuustoilla ei ole kovin paljoa sananvaltaa. Voihan kuntatasolla ilmoittaa ettei me haluta vokkia mutta kyllähän se ko. kuntaan tulee jos eduskunta niin päättää. Kunta ei voi ilmoittaa että meidän rahoja ei käytetä tähän ja tähän asiaan.

Tuo on tärkeä ja ajankohtainen asia mutta hiukan väärät vaalit. Ja viime eduskuntavaaleissa näillä lupauksilla asemansa lunastaneen puolueen takki on kääntynyt niin nurin että kukaan ei voi ottaa heidän uhoamistaan enää kuntavaaleissa vakavasti
Voi laps hyvä kun ei tuo eduskunta päätä kuinka monta vokkia kuntaan tulee tai kuinka monta oleskeluluvan ssaneiden matujen sijoituspaikkaa kuntaan tulee.
 

Yhteistyössä