Me ollaan hyvintoimeentuleva perhe, jos rahasta puhutaan..

  • Viestiketjun aloittaja .....
  • Ensimmäinen viesti
.....
mutta nuo sosiaaliset taidot eivät ole meidän vahvinta aluetta - ollaan tosi työkeskeisiä eli ei kauheasti kaveerata, kun ei kertakaikkiaan ole aikaa ja silloin kun on aikaa haluaisimme käyttää sen ihan perheenä.

Nyt olen alkanut ajattelemaan lasten kannalta, koska huomaan ettei heillä oikein ole niitä "parhaita kavereita", kavereita on toki.... siis huomaan lapsissamme saman "vian" joka meissäkin on... :(

Rahaa ja rojua on, mutta .... jotain kehitettävää kyllä olisi...
 
"vieras"
Mekin ollaan miehen kanssa todella epäsosiaalisia. Ei meillä ole semmoisia oikeita kavereita. Mies harrastaa, joten harrastusporukka on, mutta muuten eivät ole tekemisissä. Itsellä vain työkaverit, mutta vapaa-ajalla ei olla tekemisissä. Lapsia kolme ja esikoinen on todella sosiaalinen ja on kolme parasta kaveria, joiden kanssa on lähes päivittäin. Lisäksi muita kavereita, joiden kanssa on ainakin kerran viikkoon. Harrastaa erilaisia urheilulajeja ja on paljon tuttavia. Ollaan miehen kanssa kovasti kannustettu urheiluun ja ollaankin sanottu, että harrastukset maksetaan oli ne mitä hyvänsä. MIehen kanssa ollaan perheistä, joissa ei lapsiin satsattu. Ei ole harrastettu lapsena, kun ei vanhemmat ole antaneet mahdollisuutta mihinkään.

Keskimmäinen lapsi on taas valikoivampi. Hällä yksi paras ystävä, toinen sitten sellainen kouluystävä. Muut sitten on kavereita, joiden kanssa ollaan silloin tällöin.

Nuorin on eskari ja hällä ei vielä kaverisuhteita muita kuin eskariin.

Itse pidän tärkeänä, että lapsilla on kavereita. Lapsemme ovat siis 6-11 vuotiaat. Saavat käydä kavereilla päivittäin ja meillä saa käydä. En pakota pitämäään mitään perheaikaa. Kaverisuhteet pitää luoda. Perhesuhde pysyy pitämättäkin.
 
Kermakakku
Mikä pakko on lätsyttää kaikenmaailman ihmisten kanssa ja vetää niitä perässään tai juosta niiden perässä? Kun on hyvä olla itsensä kanssa ja omassa porukassa, niin on.

Säästyy monenmoiselta kohkaamiselta ja jaaritukselta, velvolllisuusseurustelulta ja p:njauhannalta. Saa tehdä mitä itse haluaa vailla kompromisseja ulkopuolisten kanssa.
 
täh?
Mikä pakko on lätsyttää kaikenmaailman ihmisten kanssa ja vetää niitä perässään tai juosta niiden perässä? Kun on hyvä olla itsensä kanssa ja omassa porukassa, niin on.

Säästyy monenmoiselta kohkaamiselta ja jaaritukselta, velvolllisuusseurustelulta ja p:njauhannalta. Saa tehdä mitä itse haluaa vailla kompromisseja ulkopuolisten kanssa.
Vaikutat kovin "onnelliselta" ihmiseltä..;)
 
erilaisia
Nuorena olin 'kyläluuta', aina menossa ja ystäviä yökylässä lapsineen. Nykyään enää pari hyvää ystävää, joiden kanssa porukoin tiiviimmin ja lisäksi jäänyt muutama entinen työkaveri, joiden kanssa porukoidaan.
Tytär ollut kova yökyläilemään kavereilla, pojilla enemmän kaverit meillä ja yökylässä.
Kuopus-kauris hieman omalaatuinen. Kavereita on, mutta väliin ei viitsi lähteä tai olla. Väliin taas paljonkin tekemisissä. Taas oli viime yön kaverilla ja kavereita myös meillä aika usein.
Näin vanhemmiten kait haluaa sitä omaa rauhallista aikaa vapaa-ajalla, kun töissäkin paljon lasten hälinää.
 
Kermakakku
Alkuperäinen kirjoittaja täh?;25490182:
Vaikutat kovin "onnelliselta" ihmiseltä..;)
Minulla on ihana mies (ollaan oltu naimisissa kohta 20 v ja hyvin menee), teini ja alakoululainen ovat ihania ja fiksuja ihmisen alkuja.

Saan töissä ihmisistä ihan tarpeekseni - passaan niitä, olen mukana monessa, toisten kanssa puhun syvällisiäkin, välillä on oikeinkin hauskaa.

Ns. ystäviä ja kavereita en sen lisäksi tarvitse. Arki on ihan täyttä (työ, perhe, koti, mökki, lasten harrastukset jne.) ja elämä onnellista. Vanhemmille ja sukulaisille (sukujuhlat yms.) täytyy tietysti löytää aikaa, vaikka ei aina huvittaisikaan.
 
"leena"
Mekin tullaan joo ihan hyvin toimeen tai ainakin eletään silleen normaalisti, muttaihmisiä kaipaan ihan sairaasti ympärilleni, mutta en ihan ketä vaan. Aitoja sydämen tasolla olevia. Ottaa aikaa, ennen kuin tutustuu sille tasolle ihmisten kanssa ja ne keitä on rinnalle saatu, ollaan todella onnellisia ja iloisia heistä kuten hekin näemmä meistä. Harmi, että saman sydämen tasoinen ystävyys ei ulotu sukulaisiin, josta miehen kanssa olemme surreet hyvinkin voimakkaasti.

Tiedämme siis millaista on hetkiä elää kuten ap ja myös sen toisen, ihmisiä juurikin niitä tärkeitä sekä itselle että lapsille..liputan jälkimmäisen puolesta!
 
"hmmm"
Minulla on ihana mies (ollaan oltu naimisissa kohta 20 v ja hyvin menee), teini ja alakoululainen ovat ihania ja fiksuja ihmisen alkuja.

Saan töissä ihmisistä ihan tarpeekseni - passaan niitä, olen mukana monessa, toisten kanssa puhun syvällisiäkin, välillä on oikeinkin hauskaa.

Ns. ystäviä ja kavereita en sen lisäksi tarvitse. Arki on ihan täyttä (työ, perhe, koti, mökki, lasten harrastukset jne.) ja elämä onnellista. Vanhemmille ja sukulaisille (sukujuhlat yms.) täytyy tietysti löytää aikaa, vaikka ei aina huvittaisikaan.
Mies saa myössä työssään ihmisistä tarpeekseen. On nähnyt ja näkee siellä että meitä on niin joka junaan.
 
Ymmärrän yskän, meillä perheessä oli aika samanlainen meininki, sitten päätettiin vaan yhtenä päivänä että nyt tehdään asialle jotain!

Internetistä löytyy aika paljon hyviä perhesivuja joiden kautta ryhtyä toimeen. Lapset oppivat sosiaaliset taitonsa ensisijaisesti kuitenkin perheen yhteisten tekemisten kautta!
 
Mikä pakko on lätsyttää kaikenmaailman ihmisten kanssa ja vetää niitä perässään tai juosta niiden perässä? Kun on hyvä olla itsensä kanssa ja omassa porukassa, niin on.

Säästyy monenmoiselta kohkaamiselta ja jaaritukselta, velvolllisuusseurustelulta ja p:njauhannalta. Saa tehdä mitä itse haluaa vailla kompromisseja ulkopuolisten kanssa.
Jos sä olet todellinen niin ainakin ihan pihalla. Todelliset ystävät ei koskaan ole rasite. "Jaarittelu" kahvikupin äärellä ystävän kanssa on ihan parasta.
 

Yhteistyössä