Masentunut puoliso, miten jaksatte, miten lapset?

["vieras"]

Jos teillä on masentunut puoliso, miten itse jaksatte ja miten selitätte lapsille tilanteen?

Meillä mies on vähän masennukseen taipuvainen. Tai kyseessä ei ehkä ole suoranaisesti masennus vaan vähän vaikeampi alakulo, en tiedä. Koko meidän seurusteluajan parikymmentä vuotta niitä on aina väliin tullut. Ja nyt iski taas päälle. Tämä on ensimmäinen vaikeampi jakso esikoisen syntymän jälkeen, neljä vuotta elettiinkin ilman. Ja mä en jaksaisi. Tuntuu, että itsekin vaivun johonkin mustaan aukkoon ja itselläkin on koko ajan paha olo. Nyt vielä lapsien puolesta itsellä on tosi paha mieli. Mies menee aina masentuessaan ihan puhumattomaksi ja vetäytyy omiin oloihinsa, käpertyy itseensä. Ja kun en tiedä, kauanko tää taas kestää, parista kuukaudesta vuoteen. Lääkäriin ei suostu. Miten te muut jaksatte? Ja miten lasten kanssa pitäisi olla, kuten ennenkin eikä välittää? Ennen lapsia olin mahdollisimman huomaamaton, mutta lapset eivät sitä ole.

 

[itse masentunut]

oletteko puhuneet hyvänä kautena, miten mies itse masennuksensa kokee ja mitä sinulta silloin toivoisi? pystytkö kuitenkin itse puhumaan silloinkin hänelle, ja saatko edes juu ei -vastauksia? onko tuo huomaamattomuus hänen toiveensa vai sinun oma ratkaisusi? minunkin mies tekee tuota, ja minun oloani se vain pahentaa, koska en ole hölmö vaikka lukossa olisinkin. jos hän ei esitä vaatimuksia silloin, niin päättelen sitäkin enemmän itse.

onhan tuo sinänsä erittäin ymmärrettävää, että ei ole kiva jäädä ikään kuin zombin väliaikaisleskeksi, vaikkei olisi lapsiakaan. eli tunteita tulee ja niitä saa kokea.

 

["madame"]

miehesi tarvitsee masennuslääkityksen(oletko varma että kyse on pelkästä masennuksesta, miehillä ei ole tapana kertoa jos kokevat jotain outoa)-.

 

[ex-masentunut puoliso]

Puhumattomuus on lasten kannalta enemmänkin huono asia kuin heidän kannaltaan sitä edistävä. Tällä tarkoitan sekä toisen vanhemman puhumattomuutta, mutta myös asiasta puhumattomuutta sinulta. Jos lapset ovat tarpeeksi isoja, he huomaavat kyllä jotain olevan vialla. Se ettei kukaan kerro mikä on vialla, jää mieleen sanattomaksi ja siellä pysyy sanattomana vuosikymmeniä. Vanhemman masennus on lapselle oltava konkreettisesti selitetty, myös siten ettei se ole lapsen vika jos isä tai äiti ei puhu, tai aina itkee tai murjottaa. Se on sairaus. Tästä löytyy netistä tietoa, miten lähestyä aihetta lasten kannalta ja miten asiaa heille avata. Minä olen masentuneiden vanhempien lapsi ja moni asia on vasta nyt kolmekymppisenä löytänyt tiensä ulos sanoina, kuten se oma paha olo ja miksi minä olen sairastunut.

Sitten sinulle haluaisin sanoa, ettei sinunkaan olisi hyvä asian kanssa yksin jäädä. Oletko harkinnut vertaistukiryhmiä. Tai itsellesi jonkinlaisen tuen tai puheavun hakemista. Puolison tukeminen, toistuva masennus ei voi olla vaikuttamatta sinuun. Sinulla on hyvin suuri riski masentua itselläsikin, eikä se ole suinkaan pieni juttu. Suosittelen tutustumaa paikallisiin yhdistyksiin tai vaikka kysyä psykiatrin polilta, onko heillä tietoa vertaistukiryhmistä. http://www.mtkl.fi/ Katsohan tuolta. Sieltä löytyy paljon tietoa vertaistukiryhmistä.

Sitten mies. Hänen olisi todella tärkeä mennä lääkäriin ja siihen voit myös häntä hellän tiukalla sävyllä komentaa ja vaatia. Tuo ei nimittäin hoitamattomana tule olemaan viimeinen episodi. Kerran sairastettu masennus uusiutuu aina kovemmilla todennäköisyyksillä jos masennuksesta on kyse. Ensimmäinen episodi 25% todennäköisyyksillä, kakkosen jälkeen ja hoitamattomana 50% todennäköisyyksillä tutkimusten mukaan. Jne.

Ehkä miestä voisi yrittää saada puhumalla ja syyllistämättä näkemään tilanteen rankkuus lastenkin kannalta. Miksi kannattaa hakea apua, millä tavoin tämä vaikuttaa teihin jne. Voimia

 

["vieras"]

Kiitos viesteistä ja tuesta! Joskus olen miehen kanssa jutellut asiasta ja hän ei halua, että alan puhumattomaksi vaan että puhelisin kuten ennen ja elo jatkuisi kuten ennen. Mutta meen vaan itse jotenkin lukkoon enkä osaa puhua. Nyt tämä masennuskausi johtuu osin töistä tai ainakin työ pahentaa. Ilmeisesti jotenkin mun pitäisi mies saada lääkäriin. Ennen olin vain minä ja minä aikuisena pystyin asian käsittelemään, mutta lapset ovat eri, varsinkin kun ovat noin pieniä.

 

[Rytkäätys]

Minun miehellä on perisuomalainen taipumus kaamosmasikseen. Ei hän ole virallisesti masentunut (tunnen oikeasti masentuneitakin), mutta mies menettää sellaisen normaalin vireensä tuossa syyskuun paikkeilla ja sitä hiljaiseloa kestää sellaiset 2-3kk. Sitten kun talviaurinko alkaa taas paistamaan, hän ikäänkuin herää eloon taas. Käy siis noina masiskausina normaalisti töissä ja hoitaa kyllä kaikki muutkin hommansa, mutta on hiljaisempi, vetäytyvämpi ja väsynyt.
Ensimmäisinä vuosina olin aina ihan hädissäni että mistä on kysymys, mutta sitten onneksi ymmärsin että kyseessä on väliaikaiset olotilat, ja nyt osaan jo odottaa synkempää kautta.
Olen tarjonnut apuani sillä tavalla että kyselen vointia ja tunteita, kuuntelen kun haluaa puhua. Mutta annan hänelle aikaa levätä ja olla rauhassa. Teen sillä välin lasten kanssa omia juttuja, käydään viikonloppuisin reissussa jotta mies saa kerätä voimia. Tiedostan sen että noille kausille ei mahda mitään ja en missään nimessä toivo miehen hakevan mitään lääkitystä tms, vaan aina on selvitty noista ajoista ihan yhteiseen hiileen puhaltamisella ja puhumisella.
Ei elämä ole aina helppoa ja ruusuilla tanssimista, rakastan miestäni puutteineen kaikkineen. Viime vuonna jo selvittiin parin kuukauden hiljaisemmalla jaksolla, joulukuun alussa jo oli normaali, ihana ja iloinen itsensä.

 

[Rytkäätys]

Meillä mies ei sinänsä näytä olotilaansa lapsille, mutta menee esim. iltaruuan jälkeen makuuhuoneeseen lepäämään. Minä olen kertonut lapsille että isi on väsynyt. Ei meidän lapsiin onneksi ole tämä vaikuttanut. Käytännössä vain siten että illan viimeinen tunti-kaksi ollaan kolmisin iltapuuhissa. Siis niinä päivinä kun mies on apeana.