masentaa

[rainy girl]

onko muita kenen päivät menee itkiessä ja itseään surkutellessa? mulla menossa vasta 9+6 enkä muuta oo tehny koko raskausaikana kuin itkenyt ja ollut surullisempi kuin ikinä aiemmin. raskaus on ihana asia ja lapsi on toivottu, kyse ei ole siitä. ehkä pelkään menettäväni mieheni kun pikkuhiljaa muutun elefantiksi ja hänen ympärillä pörräävät kaikki ikilaihat ja kauniit exät, juuri sellaiset mitä minä en ole. mä en edes tajua miks se on mun kanssa kun sen exät on niin täydellisii?! ja tää sen viimeisin, parin vuoden takaa on mun suurin painajaiseni, mies ei pahemmin puhu siitä, muuta sen silmistä paistaa läpi se kaikki rakkaus ja kaipaus sitä naista kohtaan. tää on niin kamalaa...
mä en jaksa enää itkeä! pitäiskö mun jättää koko mies ennenku se satuttaa mua liian pahasti? vai mistä tää kaikki johtuu, voiko hormoonit olla pistäny mun pään näin pyörälle? ennen en ikinä kiukutellut tai mitään ja nykyään joudun lähes päivittäin esittämään että olisin kovin väsynyt että saan itkeä rauhassa lakanoiden välissä häpäisemättä itseäni miehen edessä.. mä en jaksa pian enää..

 

[Maiju]

Älä turhaa sure. Kyllä miehesi varmasti sinua rakastaa jos yhdessä lastakin nyt odotatte. Ja uskon että hän varmasti on kanssasi juuri siksi että olet erilainen kuin hänen entisensä. Olet oma ihana itsesi. Hormoonit ne vaan hyrrää aika eritavalla näin raskaana ollessa. Minusta taas on tullut itse rauhallisuus, varsinainen kiukkupussi muuten Keskity nyt vain odottelemaan sitä uutta perheenjäsentänne. Kyllä se vauvelikin varmasti vaistoaa jos koko ajan olet onneton.

Tsemppiä!! :9

 

[vieras]

Asetu asian yläpuolelle: sinä teet miehellesi lapsen, ex ei ole sitä mahdollisuutta saanut...
Hormonisi käyvät kierroksilla, aivan normaalia. Älä häpeä itseäsi, nainen on odottavana kauneimillaan! Ei muuta kuin leuka ylös, olet varmasti huomattavasti parempi nainen kuin se ex, siksihän miehesi on sinun kanssa.
Voisitko puhua miehesi kanssa? Ehkäpä luulosi silloin karisevat??

 

[yks]

Mun päivät ei mee itkiessä, mutta jonkin verran surkuttelen kyllä juuri miehen takia. Toisaalta olen superonnellinen tulevasta vauvasta Mulla on mitä ihanin ja huomaavaisin mies, mutta 'kehittelen' silti joskus kauhuskenaarioita. Ehkä se johtuu osin hormoneista, mutta mulla on ainaski ollut jo ex:än 'hylkäyksen' jälkeen heikko itsetunto enkä aina usko kelpaavani tälläisena..enkä varsinkaan valaana. No esikoisvauva on kuitenkin enemmän kuin voisi toivoa ja sen takia ulkomuodon muuttuminen ei mua sinänsä haittaa. Ja luulempa ettei miehenikään ole niin pinnallinen kuin joskus pelkään.

Neuvoisin iloitsemaan raskaudesta, äläkä nyt vaan miestäsi mene jättämään. Eihän sitä tiedä kuinka hellyyttävästi hän sinua alkaa kohtelemaan kun yhteistä lastanne kannat. Itse aion ylpeänä kantaa isoa masuani (jos sellainen suodaan) ja odotan mieheni olevan myös ylpeä yhteisen perheen perustamisesta. Onhan sitä tärkeämpiäkin arvoja kuin kauneus ja laihuus. Harmi että yksin itkeskelet tuollaisen asian kanssa. Jos olette yhdessä päättäneet perustaa perheen kyllä miehesi haluaa juuri sinut eikä niitä ex -muijia!!!! Ei se ole vartalosta kiinni vaan siitä että hän rakastaa sua ja pitää juuri sua parhaana kumppanina... mieheni ainakin sanoo mulle ettei hänen rakkaudellaan ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa (en ole mikään ruma /ylipainoinen), ja hän tahtoisi minut vaikken nätti olisikaan, koska olen niin mukava ja hänelle sopiva. Varmasti miehesikin on kanssasi ennenkaikkea siksi että olet hänen mielestään ihana, tärkeä ja 'sopivan luonteinen'.

Koita nauttia miehestäsi ja raskaudestasi!!!

 

[Jossu]

Voi että kun kuulostaa tutulta. Mulla oli alkuraskaus ihan samanlainen. Mietin samoja asioita ja olin erityisen mustasukkainen existä. Mutta juuri eilen muisteltiin miehen kanssa noita aikoja ja ihan rupes huvittamaan näin jälkeenpäin. Kyllä se on ohimenevää, minulla nyt rv 31 menossa. Tsemppiä!

 

[hormonihiiri]

Tutulta kuulostaa. Lohdutuksen sanana mainitsen, että ne on nuo hormonit, jotka saa aikaan mitä ihmeellisempiä koukeroita. Et varmasti ole asian kanssa yksin. Minä itkeskelin ja valitin ja aloin miettiä mitä uskomattomampia asioita, välillä meni päiviä yöpuku päällä, kun ei huvittanut mikään ja naps yht´äkkiä olin kuin mikäkin ilopilleri, vuoristorataa.
Nyt on viikkoja kasassa ylihuomenna 29 ja huomattavasti tasaisempaa.
Onko miehesi lukenut neuvolasta saadun vihkosen ja siitä osion isälle? Se on hyvä lukea, vaikka yhdessä, mutta mikä parhainta niin puhuminen. Puhu peloistasi ja askarruttavista asioista. Jos miehesi on yhtään paneutunut raskausajan muutoksiin, niin varmasti ymmärtää ja tukee sinua.
Ja mitä joku jo mainitsi, että vauva vaistoaa äidin olotilan, pitää toki paikkansa ja siksi äidin tasapainoinen olo on kaikille hyväksi.
Ymmärrän että viikolla 9, kun ei vielä ole liioin masua, niin sitä väkisin miettii että minkälainen vuorenpuolikas sitä vielä olenkaan ja kuinka mies jne....Sitten kun se masu on ja vaan kasvaa, niin on kuule kiva kun mies käy vähän silittämässä. Kaikkea kun tutkitaan, niin myös sitä että: Miehistä raskaana oleva nainen on erittäin seksikäs näky! Itse odotan viidettä ja ikääkin on yli neljänkymmenen.
Toivon meille kaikille ""raskautetuille"" harmonista ja pyöreää kevättä ja eikä ketään haittaa, vaikka välillä itkee tuherretaan tai pieni epälys iskee päälle, se kertoo vaan että välitetään.

 

[Kaisa]

Heips,
Kyllä kuulostaa tutultu nuo mustasukkaisuudet ja muut itkun ja masennuksen puuskat. Minä olen nyt 25 viikolla ja mustasukkainen jopa mieheni naispuolisille työkavereille, existä puhumattakaan. Samalleen pyörii kauhuskenaariot ja mulla on nyt maha kasvanu ihan hirvittävää vauhtia ja välillä masentaa se.. Meillä oli mieheni se joka ainaki vuoden päivät taivutteli minut, että yritettäs lasta, ja sitten viimein annoin periksi Oon sit yrittäny järkeillä, että jos se kerta halusi minun kanssa lapsen niin kai hän sitten rakastaakin ja paljon. Itseasiassa minä jo pelkäsin, että olen ainut jolla on tollasia ajatuksia. Olen kyllä ennen raskauttaki ollu/olen mustasukkainen, mutta en näin pahasti.
Toivottavasti me masentuneet ja kauhuskenaarioita ajattelevat päästään tasapainoon, ettei mene ihan masennuksen puolelle.
Se vielä piti sanoman, että hauska juttu, mulla ainaki ku järellä ajattelen niin ei ole mitään hätää, mutta sitten ne tunteet yhtä äkkiä saa suuremman vallan ja se on menoa..