Masennuslääkket?

Hei!

Itsellä kävi nyt niin kuten pelkäsinkin, että lapsettomuus on aiheuttanut keskiasteen masennuksen, johon määrättiin Sepram-merkkistä serotoniinivalmisetta.
Lääkärin mukaan (ja tutkimusten mukaan) em.lääke ei pitäisi vaikuttaa sikiöön tai aiheuttaa riippuvuutta.
Kuitenkin eilen luin apteekeista saatavasta lehdestä, että selkeä riippuvuuden syntyminen vastasyntyneelle on todistettu.
Tilanne tietty tässä tilanteessa eri, kun en edes odota, mutta pelottaa, että jospa kuitenkin vaikuttaa jotenkin.
Toisaalta...oma hyvinvointi on tosi tärkeetä jo sitäkin ajatellen, että siitä mahdollisesta raskaudesta ja vauvasta osaa sitten nauttia.
En olisi koskaan osannut ajatella, että tämä ottaa näin lujille, että masennuslääkkeisiin pitää turvautua....... lapsettomuus
Ollaan 30v. ja "vasta" reilu vuosi yritetty. Suurempaa vikaa ei ole kummassakaan todettu.

Kommentoikaa kenellä kokemusta raskauden suunnittelusta ja masennuslääkkeistä.
Kiitos :flower:

 

Taika, en valitettavasti osaa vastata kysymyksiisi, mutta tämä aihe kyllä kiinnostaa. Miten sinulla diagnosoitiin masennus? JOhtuuko pelkästään lapsettomuuden aiheuttamasta surusta vai onko kyseessä muitakin asioita. En tarkoita udella yksityiskohtia, vaan yritän peilata omaan tilanteeseeni. Mitä haittavaikutuksia lääkityksellä voi kaiken kaikkiaan olla?

Olen itse henkisesti aivan loppu, yksi epäonnistunut inssi vasta takana, tutkimuksia kuitenkin tehty jo pitkään eikä mitään varsinaista vikaa löytynyt. Tutkimuksetkaan ei ole sujuneet meillä aivan hyvin ja olen jo niiden aikana katkeroitunut. Lasta olemme toivoneet jo pitkään, mutta meillä on ollut muita vastoinkäymisiä, jonka takia yrittäminenkin viivästyi.

Olen käynyt juttelemassa asiasta yhdelle ei-lapsettomuus-terapeutille, mutta en saanut siitä mitään irti. Määräsi kyllä rauhoittavia pahimpiin ahdistus-kohtauksiin. Mutta en viitsi niitä syödä, kun pelkään niistä olevan haittaa raskautumiselle. Olen jo pitkään miettinyt, että tarvitsisin apua, mutta en tiedä mitä tehdä. AIka ja energia ei riitä eri vastaanotoilla juoksemiseen. Lapsettomuusklinikaltakaan ei kukaan ole kertaakaan kysynyt, että miten mä voin, vaikka olen käynyt siellä monta kertaa.

Olen vieraantunut harvoista ystävistäni ja parisuhde on tosi kovilla. Lähisukulaisista on tietyllä lailla tukea, mutta heitäkin tapaan kovin harvoin ja omaa äitiäni en haluaisi tällä asialla kovin usein kuormittaa. Kaiken kaikkiaan en osaa käsitellä vastoinkäymisiä, vaan olen aivan lukossa.

 

Otan poikkeuksellisesti koulutetun minäni kehiin näillä sivuilla, eli tässä psykologin näkökantaa:

En ole lääkäri, enkä siis voi kommentoida lääkkeen haitallisuutta. Eri tietokannoista kuten PubMedistä voisi löytyä tietoa.

Missä masennuksesi diagnosoitiin? Eli kuka määräsi lääkkeet? Jos kyseessä on yleislääkäri neuvoisin ottamaan yhteyttä hyvään psykiatriin. Älä joka tapauksessa ainakaan lopeta lääkkeenkäyttöä omin päin.

Saatko lisäksi terapiaa? Tai oletko kokeillut sitä? Laillistettuja terapeutteja löytyy ainakin täältä: http://www.psyli.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010528
Jos asut suuremmalla paikkakunnalla, ja taloudellinen tilanne ei ole este: suosittelen yksityisiä. Julkisella terapeutit ovat kyllä pääsääntöisesti päteviä, mutta aikaa voi olla vaikea saada ja käyntikertoja saattaa olla liian vähän tai liian harvoin. Terapia ei tietenkään tarjoa simsalabim-ratkaisua (niinkuin ei lääkekään), mutta tulokset ovat silti masennuksen hoidossa kannustavia. Suuntausta kannattaa miettiä: itse olen pohdiskelija ja pitkäkestoisen terpian kannalla, mutta myös noin 20-käynnin kongnitiivis-behavioristiset suuntauksen terpaiat ovat osoittautuneet hyviksi.

Sinänsä en ole masennuslääkkeitä vastaan tilanteessasi. Jos tilanne on se, että sängystä nouseminen on ponnistus, tai ettei vain pysty suorittamaan arjen askareita on serotoniini-dopamiini aineenvaihdunta saatava kohdilleen, jotta se mahdollistaa normaalin elämän ja mahdollisesti puhehoitoon osallistumisen ja liikunnan aloittamisen, joka osaltaan tukee serotoniini aineenvaihduntaa.

Periaatteessa ajattelen, että jos itse koet, että lapsettomuus on aiheuttanut masennuksen, terapia olisi todella hyvä asia. Lääkkeet kun eivät poista lapsettomuutta. Toki on mahdollista, että välittäjäaineet ovat vain sekaisin ja tilanne korjaantuu lääkkeillä. Eli tapaamatta ei voi tietenkään sanoa mitään ehdotonta, mutta pidän tärkeänä että lääke on sellaisen psykiatrin määräämä, joka tarkkaan kartoittanut tilanteesi ja on tavannut sinua kauemmin kuin 6minuuttia. Hyvä psykitri kyllä tuntee haittavaikutukset ja pystyy niistä sinulle kertomaan.

Jaksamisia!!!!! :hug:

 

Nostelen tätä, jos jolla kulla olisi lisää kokemuksia aiheesta. Kiinnostaisi että miten se masennus oikeasti diagnosoidaan.

 

Osallistuisin keskusteluun...

Takana 5 IVF:ää vuoden sisällä, kaikista siis nega. Puolivälissä tuota touhua alkoi töissä olla hankala tilanne, hain ASLAK-kuntoutukseen ja sitä kautta pääsin työterveyslääkärin pakeille. Hän totesi heti, että tämä tyttö lähtee sairaslomalle heti työuupumuksen vuoksi. Tilanne ei sitten ottanut heti lauetakseen ja jossain vaiheessa sain lääkityksen (Cipramil) joka vaihdettiin väsymyksentunteen vain lisääntyessä (Cymbalta). Kerroin siis työterveyslääkärille myös lapsettomuushoidoista eikä hänen mielestään ainakaan tuolla Cipramililla pitänyt olla mitään vaikutusta tuleviin uusiin hoitoyrityksiin. Samoin kerroin heti lapsettomuushoitoja tehneelle lääkärille ennen joulukuista hoitoyritystä, että olen joutunut lääkitykselle, mutta hänkään ei kyllä sanonut, että niistä olisi jotain haittaa.

Nyt tänä päivänä onneksi tilanne lääkityksen ja työuupumuksen (joka muuttui lopulta keskivaikeaksi/vaikeaksi masennukseksi, olin ½ vuotta sairaslomalla) suhteen on hyvä ja oon päässy lääkkeistä. Tosin lääkityksen lopetus oli tehtävä sitten Sepramin avulla, koska sain niin voimakkaita oireita kun yritin lopettaa Cymbaltan lääkärin ohjeiden mukaan.

Mielestäni kannattaa ehdottomasti hoitaa ensin itsensä kuntoon, koska vain siten jaksaa ja on kykenevä jaksamaan tulevia raskaita hoitoja!

Aurinkoterveisin B)
Ippu

 

Kiitos paljon vastauksista! :hug:

Olen saanut lääkemääryksen lailliselta psykiatrilta, jonka luona kävin lähes vuoden traumaattisen eron vuoksi. Eli hän tuntee minut enemmän kuin "tuon 6 min", mikä siis todellakin tärkeää. Käyn hänen luonaan taas 1-2 krt kuukaudessa. Välissä oli tauko melkein vuoden, mutta tämä lapsettomuus laukaisi pikkuhiljaa masennuksen ja onneksi myönsin itselleni, että pakko vaan soittaa ja varata aika.
Lääkäri totesi samantien, että minulla on elämässä henkisesti voimaa vieviä asioita vähän liikaakin.
Taustalla on myös stressaavia tekijöitä lapsuudesta saakka (mm.vanhempien riitaisa avoero) ja tälläkin hetkellä lähipiirisssä on ihminen, jonka hyvinvoinnista kannan huolta. Ulkopuolisia stressitekijöitä on siis jonkun verran enkä halua tässä alkaa sen enempää kertomaan, mutta on olo, että eikö "mikään" voisi minun elämässä mennä kohtuu helpolla tai "normaalisti". Lapsettomuus on tullut kaiken päälle jotenkin katkeroittavana tekijänä, että kaiken muun olisin vielä hanskannut tässä, mutta tämäkin vielä!
"Kaikki" tutut ja kaverit sekä vanhat koulukaverit tulee maha pystyssä vastaan tai odottavat toista. Itsellä tulee olo, että taas olen se väliinputoaja.

Me kaikki koemme lapsettomuuden eri tavalla ja mielestäni siihen vaikuttaa monet taustatekijät, mitä elämässä on sattunut ylipäätäänkin. Kun on ollut liikaa pettymyksiä on selvää, että jossain kohtaa tulee raja "miksi TAAS minä"?!

Tiedän, että maailmassa on naisia joilla ei mitään toivoa saada lasta tai asiat on todella paljon huonommin muuten.
Mutta kuten me kaikki tiedämme...se ei lohduta kuitenkaan, koska kaikilla ihmisillä on kuitenkin halu olla onnellinen ja esim. jatkaa sukua..muun muuassa. Eihän se toki ole kaikkien haave.

Tänään olimme julkisella ja lekuri tutki minut sekä miehen. Aikaisemmin annettu spermanäyte oli jonkun verran alle viiterajojen...ei huippuhyvää eikä huonoa. Inseminaatiolla jatketaan ja ilman hormonihoitoja. Totesi, että ultran mukaan minulla ei ole ovulaatiota kunnolla tapahtunut koska limakalvot jotenkin "ei tyypilliset kierron vaiheen suhteen".
Eli onko niin, että vaikka ovistesti näyttää LH-huippua, niin ovista ei silti tapahtukaan...? Tässä siis oikein hyvällä syyllä voi odottaa menkkoja ensi viikolla...plaah!
No, nyt meni asiat vierestä ja voi olla, että laitan asian oman otsikon alle.

Kaipa se tästä...edes pillerin ja terapian voimin.

 

AP:lle vielä: Ihanaa, että sinulla on hoidon kannalta noin hyvä tilanne! Että sinulle ei ole vain isketty pilleripurkkia käteen ja sanottu, että soittele puolen vuoden päästä uudelleen. Luota lääkäriisi lääkeasiassa.

Ja luota itseesi siinä, että sinulla on oikeus Onneen! Kaikkea hyvää. :hug: