Hei äidit ja äidiksi tulevat!
En ole aiemmin kirjoittanut näin arkaa aihetta mihinkään, enkä oikein osaa välttämättä pukea kaikkea järkeväksi lauseeksi. Useammaksikaan..
Meille on syntymässä toinen, paljon toivottu ja odotettu vauva. Esikoinen on 3v ja tämä pikkusisarus olisi nyt todella kaivattu myöskin hänen osaltaan.
Parisuhteessamme ei ole seksiä lainkaan. Lasta kun alettiin yrittää, niin silloin tietysti harrastettiin seksiä, mutta muutoin arki vie halut, miehen harrastukset ja ulkomuoto. Mies ei huolehdi itsestään, hänen harrastuksiinsa kuuluu mm. videopelit. Olen kertonut hänelle, että tämä on minulle ongelma monelta osin, mutta asia ei tunnu kiinnostavan häntä. Sitä vastoin hän muistuttaa, että olen itse alkanut hänen kanssaan aikoinaan yhteen ja tiennyt hänen harrastuksensa (olimme seurustelleet n. 8kk kun tämä todellisuus minulle kävi ilmi, eli hän pelaa illat/yöhön ja sohvaperunointia tai viihteelläkäyntiä meillä ei ole ikinä ollut).
Minulla ei ole montaa läheistä ystävää, joiden kanssa tapaisin useammin kuin kerran kuukaudessa tai kahdessa. Töissä menee suuri osa ajasta ja lapsen kanssakin haluaisin ehtiä tehdä asioita, lisäksi olisi tämä parisuhde, josta toivoisin jotain muutosta tapahtuvan. Meille on perheneuvolaan aika varattu, mutta sinne on vielä puolen vuoden jonotus..
Tappelemme mieheni kanssa päivittäin, lapsemme reagoi siihen ja minä olen se, joka huutaa kurkku suorana enkä halua antaa periksi. Ja mistäkö tappelemme? Pyykeistä, astiat, vaatteiden laitto, miehen harrastus ja tietysti anoppi.
Anopin kanssa emme ole tulleet koskaan juttuun. Tälläkään hetkellä emme ole tekemisissä, meillä on kyllä poliittiset välit, mutta hän kun sai kuulla uudesta vauvasta, ei onnitteluita tullut. Hän kuuli siis ulkopuoliselta ja loukkaantui. Meni kuukausi, kunnes onnitteli väkijoukossa, vauvan sukupuolen selvittyä.
Emme ole tavanneet moneen kuukauteen ja mies hoitaa lapsemme sinne kylään ja takaisin. Nämä vierailut tapahtuvat aina kun olen töissä. Yhdessä emme tee mieheni kanssa kuin kauppareissut.
Minulla ei ole ketään, kenelle puhua näistä asioista ja vauvan tulo on alkanut nyt ahdistaa. En halua tätä vauvaa tällaiseen suhteeseen ja meille. Me olemme kamalia ihmisiä, nykyinen lapselle on ihana, terve ja iloinen, mutta tosiaankin reagoi riitoihimme. Mieheni ei ole muuttunut, vaikka olen hänelle asiat selvittänyt ja puhunut jo pitkän aikaa. Meni kolme vuotta, kunnes hän myöntyi perheneuvola-ehdotukseeni. Elämäni on kamalaa, vaikka olenkin onnekas lapsineni. Ainoa asia, jossa koen pärjääväni, on kahdenkeskeinen aika lapseni kanssa
En ole aiemmin kirjoittanut näin arkaa aihetta mihinkään, enkä oikein osaa välttämättä pukea kaikkea järkeväksi lauseeksi. Useammaksikaan..
Meille on syntymässä toinen, paljon toivottu ja odotettu vauva. Esikoinen on 3v ja tämä pikkusisarus olisi nyt todella kaivattu myöskin hänen osaltaan.
Parisuhteessamme ei ole seksiä lainkaan. Lasta kun alettiin yrittää, niin silloin tietysti harrastettiin seksiä, mutta muutoin arki vie halut, miehen harrastukset ja ulkomuoto. Mies ei huolehdi itsestään, hänen harrastuksiinsa kuuluu mm. videopelit. Olen kertonut hänelle, että tämä on minulle ongelma monelta osin, mutta asia ei tunnu kiinnostavan häntä. Sitä vastoin hän muistuttaa, että olen itse alkanut hänen kanssaan aikoinaan yhteen ja tiennyt hänen harrastuksensa (olimme seurustelleet n. 8kk kun tämä todellisuus minulle kävi ilmi, eli hän pelaa illat/yöhön ja sohvaperunointia tai viihteelläkäyntiä meillä ei ole ikinä ollut).
Minulla ei ole montaa läheistä ystävää, joiden kanssa tapaisin useammin kuin kerran kuukaudessa tai kahdessa. Töissä menee suuri osa ajasta ja lapsen kanssakin haluaisin ehtiä tehdä asioita, lisäksi olisi tämä parisuhde, josta toivoisin jotain muutosta tapahtuvan. Meille on perheneuvolaan aika varattu, mutta sinne on vielä puolen vuoden jonotus..
Tappelemme mieheni kanssa päivittäin, lapsemme reagoi siihen ja minä olen se, joka huutaa kurkku suorana enkä halua antaa periksi. Ja mistäkö tappelemme? Pyykeistä, astiat, vaatteiden laitto, miehen harrastus ja tietysti anoppi.
Anopin kanssa emme ole tulleet koskaan juttuun. Tälläkään hetkellä emme ole tekemisissä, meillä on kyllä poliittiset välit, mutta hän kun sai kuulla uudesta vauvasta, ei onnitteluita tullut. Hän kuuli siis ulkopuoliselta ja loukkaantui. Meni kuukausi, kunnes onnitteli väkijoukossa, vauvan sukupuolen selvittyä.
Emme ole tavanneet moneen kuukauteen ja mies hoitaa lapsemme sinne kylään ja takaisin. Nämä vierailut tapahtuvat aina kun olen töissä. Yhdessä emme tee mieheni kanssa kuin kauppareissut.
Minulla ei ole ketään, kenelle puhua näistä asioista ja vauvan tulo on alkanut nyt ahdistaa. En halua tätä vauvaa tällaiseen suhteeseen ja meille. Me olemme kamalia ihmisiä, nykyinen lapselle on ihana, terve ja iloinen, mutta tosiaankin reagoi riitoihimme. Mieheni ei ole muuttunut, vaikka olen hänelle asiat selvittänyt ja puhunut jo pitkän aikaa. Meni kolme vuotta, kunnes hän myöntyi perheneuvola-ehdotukseeni. Elämäni on kamalaa, vaikka olenkin onnekas lapsineni. Ainoa asia, jossa koen pärjääväni, on kahdenkeskeinen aika lapseni kanssa