masennus/uupumus

[soja]

Onko täällä muita, joilla olisi alkanut uupuminen tähän kaikkeen enemmän vaivata? Omaa oloani olen tässä ihmetellyt, noin vuosi sitten olin aika väsynyt ja kärsin unettomuudesta, pari päivää sairaslomaa ja unilääke kuuri helpotti. SYksyllä alkoi taas olla merkkejä ylikierroksista ilmassa, olen siitä selvinnyt yksittäisillä unilääkkeillä ja tekemällä kaikkea kivaa mistä nautin.

Nyt on alkanut kuitenkin tuntua, ettei mikään tunnu miltään. Ymmärrän kyllä että lapsettomuus on raskasta ja tuo mukanaan surua, vihaa, epätoivoa ja vaikka mitä tunteita, mutta haluisin olla taas oma itseni... en nyt löydä itseäni mistään, paha olo syö kohta miut :headwall:

Ollaan menossa kyllä ensi viikolla miehen kanssa juttelemaan polin seksuaali/pariterapeutin luokse, mutta tuntuu että katkeen jo ennen sitä.... mikään ei huvita ja kaikki ahistaa.... no, viime yö olikin ihan onneton, tuntuu kuin en ois nukkunu ollenkaan.... ens yöksi nappi poskeen, jospa se helpottais

Mutta siis, onko muita ketkä miettii samaa? mistä tietää onko "normaalisti" vai "epänormaalisti" väsyny?

soja

 

[Pantalaimon]

:hug: Tiedän todellakin mistä puhut. Olen sairastanut masennuksen vuonna 2004 ja siihen liittyi juurikin kuvailemiasi oireita. Unettomuutta, mikään ei tuntunut miltään, en päässyt aamuisin ylös sängystä jne. Lisäksi itkin pienimmästäkin asiasta, mutta toisaalta sain myös käsittämättömiä raivokohtauksia. Terapian ja etenkin lääkityksen avulla pääsin melko nopeasti yli masennuksesta. Lääkkeitä söin puoli vuotta, koska se on lääkäreiden suosittelema minimiaika serotoniinintakaisinotonestäjien käyttämiselle.

Viime syksynä minulle sitten tuli samanlaisia oireita kuin edellä kuvailin. Erona oli, että kävin välillä ylikierroksilla ja välillä en taas saanut mitään aikaiseksi. Ahdisti ihan hirveästi. Päätin, etten aio päästää tilannetta puhkeamaan kunnon masennukseksi ja kävin psykologin luona juttelemassa muutaman kuukauden ajan. En halunnut aloittaa lääkitystä, koska yritys oli päällä ja tosiaan se minimiaika niille olisi se puoli vuotta. Juttelin miehen kanssa ja sovittiin, että katsotaan vuoden vaihteen jälkeen mikä on tilanne, ja jos on edelleen sama tai pahempi, niin sitten vasta aloittaisin lääkityksen. Joulun lepäsin kokonaan, emme siis tehneet miehen kanssa yhtään mitään kahteen viikkoon. Sen jälkeen olin kuin toinen ihminen!

Totaalilepo ja tietysti psykologin kanssa juttelu auttoivat ainakin minua. Olen melko analyyttinen ihminen, joten minulle sopii hyvin sellainen terapia, jossa itse puhun ja mietin tuntemuksiani. Psykologi on vain kuuntelijan roolissa. Kannattaa ottaa yhteyttä vaikka omaan tk-lääkäriin ja lähteä sitä kautta hakemaan apua, jos et jaksa odottaa ensi viikkoon. Toisaalta, akuuttiapuakin voi kunnallisella puolella joutua odottamaan jonkin aikaa, riippuen paikkakunnasta. Muistelisin, että minulla kesti kaksi viikkoa silloin aikoinaan päästä ensikäynnille.

 

[soja]

kiitos vastauksesta. kysyisin vielä että oliko toi 2004 masennus lapsettomuudesta johtuvaa? vai muita taustoja?

pitää ens viikolla sieltä polin pariterapeutilta koittaa kysellä onko tää normaalia vai ei, ja mistä vois saaha tukea.... luulen kyllä että tää menee itsekseen ohi.... onhan mulla nyt menossa helvetin huonosti mulle sopivat pillerit (hoidon aikataulutuksen takia) :headwall: viimeksikin tulin ihan hermoheikoksi itkupilliksi... mut ei tässä nyt kaipais mitään ylimääräistä ahdistusta olemattomista kun on oikeitakin murheita....

Onko muilla kokemuksia?

 

[Pantalaimon]

Ei, silloin 2004 oli kyse ihan muista asioista. Tosiaan, pillereiden yksi yleisimpiä sivuoireita (mitä olen lukenut) on juuri masentuneisuus! Se yhdistettynä tähän raskaaseen elämäntilanteeseen, niin en yhtään ihmettele, jos sinua ahdistaa.

Toivottavasti saatte pariterapeutilta apua. Paljon jaksamisia! :hug:

 

[Tao74]

Hei soja !

Minä olin muutama vuosi takaperin aika rikki tän lapsettomuusasian kanssa. Kävin muutaman kerran puhumassa mielenterveyshoitajan kanssa ja mulle siitä oli todella paljon apua.
Nyt kun on taas tullut näitä pettymyksiä hoidoissa niin tuntuu, ettei mikään kiinnosta ja en osaa oikein iloita mistään. Huomaan myös sen, etten jaksa tavata kavereita enkä lähteä kämpästä ulos muuta kuin töihin.. Sinnekin raahautua, kun on pakko!
Mulle tekee kaikki nämä hormonilääkkeet apean olon eli rankkaa on kyllä välillä!

Hyviä jatkoja sinulle ja uskon, et saatte terapiasta apua! :hug:

 

[pohtijatar]

on tämä vaan NIIN raskasta, että ihmekkös tuo jos alkaa pää levitä itse kultakin. Lämmittävä, huolehtiva ja rakastava voimahali meille kaikille. Missä se elämän oikeudenmukaisuus taas piileskelee.

 

[soja]

hyvä kuulla että en oo ainut joka alamaissa kulkee.... jo tämä auttaa. täyttelin tossa joutessani muutamaa masennus-testiä ja kyllä ne vähän siinä lievän masennuksen rajoilla oli... no, se terapiakäynti varmaan auttaa ja samoin se, että ens viikolla alkaa hoito konkreettisesti... pettymyksen jälkeinen välikuukausi ollut aika hitaasti kuluva. mutta kyllä tästä kuulkaas tytsyt selvitään!

kattelin muuten noita yasmin pillereiden sivuvaikutuksia niin masennus oli siinä ekassa yleisyys kategoriassa. joten päätin piristyä kun näistä saakutin pillereistä pääsen eroon! ja jos en piristy, pyydän kyllä jostain apua!

 

[Tao74]

Piti vielä kommentoida sojalle, et itse söin myös reilun kuukauden yasmin-pillereitä ja meinas pää levitä aivan totaalisesti. Olin jo aivan valmis lopettamaan hoidot kesken, kun olin niin alamaissa. Voin siis sanoa, et helpottaa huomattavasti kun pääset niistä pilsuista eroon! =)

 

[soja]

joo, luulen että helpottaa kun tänään loppui noi pillerit. Kerran aiemminkin mulla oli niitä ja välillä kieltäydyin niistä kun lääkäri ehotti, mut nyt viimesen negan jälkeen ei ollu voimia ilmeisesti riittävän painavasti sanoa että ne ei mulle käy :headwall: olis pitäny syödä tuttua ja turvallista femostonia.... no, reilu kuukaus tässä on menny ja toivottavasti pikku hiljaa kirkastuu.... tänäänkin oon ollu kyllä ihan paskana. Outoo kun järki sanoo että ei pitäs olla mitään, mut tunteet on aivan pohjilla....

nyt nukkumaan, jaksamista meille kaikille!