Olen viimeisilläni raskaana ja äärettömän surullinen. Minulla ei ole ystäviä oikeestaan ollenkaan. Parisuhde muuttunut totaalisesti. Mies ei keskustele mistään enää, ei kuuntele, ei ymmärrä, ei koske. Ei osallistu vauvan tavaroiden osteluun eikä koskaan puhu vauvasta.
Itkettää kokoajan, tavallaan olo turta. Vältän itkemistä esim miehen nähden, sillä en halua että hän pitää minua jotenkin rasittavana. Tämä tekee olosta vielä tukalemman. Tekisi tavallaan mieli vaan mennä johonkin "piiloon" ja olla yksin jossain missä saisi itkeä. Käyn juttelemassa kyllä psykiatrilla mutta en uskalla kertoa miten huonosti voin henkisesti sillä pelkään hänen ajattelevan että en voisi hoitaa vauvaa. Olen niin yksinäinen ja surullinen että en kestä. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Kai halusin vain kertoa tästä lähinnä jollekin. Onko muita jotka on samassa tilanteessa? Miten olette toimineet?
Itkettää kokoajan, tavallaan olo turta. Vältän itkemistä esim miehen nähden, sillä en halua että hän pitää minua jotenkin rasittavana. Tämä tekee olosta vielä tukalemman. Tekisi tavallaan mieli vaan mennä johonkin "piiloon" ja olla yksin jossain missä saisi itkeä. Käyn juttelemassa kyllä psykiatrilla mutta en uskalla kertoa miten huonosti voin henkisesti sillä pelkään hänen ajattelevan että en voisi hoitaa vauvaa. Olen niin yksinäinen ja surullinen että en kestä. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Kai halusin vain kertoa tästä lähinnä jollekin. Onko muita jotka on samassa tilanteessa? Miten olette toimineet?
