Masennus ja miehen vähättely

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tillukka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tillukka

Vieras
Minulla on nyt pari päivää ollut todella kurja olo. Uni ei meinaa tulla illalla ja töissä tuijotan vain eteeni. En jaksa innostua mistään ja elämä tuntuu toisarvoiselta. VArsinkin eilinen oli todella paha päivä: henkeä ahdisti ja pulssi hakkasi kun olo tuntui niin surkealta.

Mies ei ole kotona vaan pitkällä työmatkalla ja kerroin hänelle eilen illalla asiasta. Hän vaan totesi oloni liittyvän "naisten juttuihin". Just joo. Olin niin järkyttynyt hänen kommentistaan etten saanut saanaa suustani. Sitten kun sanoin hänelle että aion mennä käymään lääkärissä jos tämä masentuneisuus ja ahdistus jatkuu vielä viikonkin, niin hänen kommentti oli että "ei kai nyt parin päivän takia tarvi lekuriin mennä".

Mä olen itse huolissani omasta terveydestäni, sillä en ole koskaan tuntenut tälläistä aikaisemmin. Elämäntilanne on nyt sellainen, että jonkinlainen romahdus on mahdollinen. Kurjaa ei saa tukea puolisolta, vaan hän vähättelee asiaa.
 
Monille ihmisille masennus on käsite heikkoudesta ja siksi he eivät ymmärrä, miksi siihen pitäisi hakea apua. Heiltä saa suunnilleen huomautuksen että piristyt nyt vaan ja asia on sillä hoidettu. Vasta viime vuosina masennuskin on alettu ottaa ihan oikeana kenen tahansa kohdalle osuvana sairautena, kuitenkaan näin lyhyessä ajassa se ei ole vielä mennyt jokaisen ihmisen "tajuntaan". Miehesi ei siis välttämättä vain tiedä masennuksesta sairautena juuri mitään tai elää vielä siinä harhassa, että jos siihen sairastuu niin on mielisairas ns. pahassa mielessä.

Ajattelee kuitenkin sanaa mielisairaskin niin siitä tulee ne lapsuudessa käytetyt hullujenhuone jutut mieleen ym. Ei siis kovin mielekäs ajatus. Ehdotankin, että yrität vielä selittää miehellesi tilannettasi, jos hän sen uudelleen selitettynä ymmärtäisi ja huomaisi, että olet ihan oikeasti vakavissasi. Ja mene ihmeessä myös lääkäriin. Sellaisia hetkellisiäkin masennuksia voi olla, että et välttämättä tarvitse edes lääkitystä vaan ihan puhdasta lomaa. Ja siitä lomasta se kannattaakin varmaan aloittaa, sillä vaikka lääkitys annettaisiinkin niin ne alkaa vaikuttamaan vasta parin kolmen viikon päästä.

Kyllä minullakin on välillä ollut vaikeuksia selittää miehelleni tätä omaa ahdistuneisuus häiriötä, kun minulla se aiheuttaa sellaista sulkeutumista, etten pysty puhumaan kovan ahdistuksen alaisena ja silloin olen todellakin hiljaa ja en sano yhtäkään sanaa. Kamalinta on, kun en voi hallita kohtauksen tuloa ja sen voi laukaista mikä vaan. Joskus mieheni on tyyliin sanonut, että miksi et tuonut maitoa kaupasta, kun siellä kerran kävit ja minä olen saanut siitä niin pahan ahdistuksen, että olen mennyt toiseen huoneeseen ja itkenyt. Sitten kun mies tulee kysymään, että mikä nyt tuli niin minä en saa sanotuksi mitään. Makaan vaan liikkumattomana ja itken hiljaa. Sitten mieheni poistuu turhautuneena huoneesta ja sanoo vain, että Vai niin ja sulkee oven perässään.

No välillä tuollainen "välikohtaus" johtaa siihen, että vietän sen loppu illan yksikseni, enkä puhu mitään. En vain saa sanaa suustani, kun ahdistaa niin pahasti ja vaikea sitä ihan fyysistä ahdistuksen tunnetta on kenellekkään ulkopuoliselle kuvailla. Mieheni tietää vain, että minua ahdistaa, muttei tiedä sitä, miltä se tuntuu. Tämä asia hankaloittaa meidän suhdettamme jonkin verran, mutta ei sille nyt mitään voi. Elän vain toivossa, että jonain päivänä ahdistus katoaa ja voimme elää normaalia elämää. Tällä hetkellä kun tämä tilanne on toisinaan kaukana normaalista, kun mieheni aina luulee, että suutun ja aloitan mykkäkoulun, kun en kerran puhu mitään, vaikka todellisuudessa en koskaan harjoita mykkäkoulua vaan ahdistus sulkee minut vaan niin pahasti.

Ja lääkityshän minulla tähän on, mutta en ole nyt halunnut nostaa annosta ainakaan vielä tarpeeksi ylös ja siksi nämä kohtaukset jatkuvat. Olen siis itse tavallaan syypää siihen, että ahdistus on melkoisen pahaa ja kunnon kohtauksia tulee päivittäin. Jotenkin sitä vain koko ajan yrittää elätellä sitä toivetta, että joskos tämä päivä olisi parempi.

Mutta toivottavasti sinä saat miehesi ymmärtämään tilanteesi vakavuuden ja varaa jo tänää aikaa lääkärille, että pääset mahdollisimman pian keskustelemaan asiasta, sillä jo se, ettei ole hakenut apua voi pahentaa oloasi entisetään ja kannattaakin harkita terapeutin juttusilla käymistä, sillä se auttaa yleensä paremmin, kuin yksikään lääke. Parempia jatkoja sinulle! :hug:
 
Ei sitä toinen voi tajuta masentuneen oloa. Itsekin olen välillä ollut tosi masentunut eikä mieheni huomaa mitään, jos en sitä hänelle sano. Varasin tänään taas ajan mielenterveystoimistoon, helpottaa se puhua jollekulle, joka jaksaa kuunnella. Mullakin on taas pari päivää ollut aika ahdistunut olo, vaikka käytän mielialalääkettä joka päivä, Sepram 40 mg. On niin paljon ongelmia ja voimattomuutta.. Tämä Kaksplussan palsta on ollut mulle paljon avuksi naisena ja äitinä. On mulla ystäviä ja sukulaisia, joille puhua, mutta aina ei jaksa heitäkään rasittaa omilla ongelmillaan. Tämä marraskuu on vaikeaa aikaa monille. Voimia teille kaikille masennuksesta kärsiville, meitä on paljon. :'(
 
On meitä monta! Täällä myös yksi :wave:

Mulla on ongelmana mielialavaihtelut, kai tämä jotain synnytyksen jälkeistä masennusta on. Keväällä oli, silloin imetyksen lopetus auttoi. Nyt syksyllä alkoi uudestaan (pimeys syynä?). Lääkkeet oli tuol reseptillä mut en ole apteekista hakenut. Olen syönyt nyt sen sijaan E-epa-kapseleita ja niistä on mulle ollu apua.

Mielialat silti heittelee mutta nyt niitä pahoja hetkiä on vähemmän. Ja ne ei ole päiviä enää vaan hetkiä. Kun tulee raivokohtauksia, itkukohtauksia, masentaa ja ahdistaa. Tuntuu että tää on loputon suo ja valoa ei näy missään.

Ja meilläkään ei mies ymmärrä. Yrittää nyt kovasti kun on todella huomannu että mä olen sairas mutta silti... Mä olen sanonutkin, että silloin vasta ymmärrät itse jos itse masennut. Ei kukaan muu voi käsittää jos ei ole itse kokenut. Kuten mieskin välillä ihmettelee, että kun meillä on asiat tosi hyvin. NIIN ON. Ja sanoo että monilla muilla on paljon huonommin. NO NIIN ON. Mutta.. ei.. haloo.. Ei se auta mua ainakaan yhtään, että mä mietin että kylläpä mulla on asiat hyvin ja että muilla menee huonosti. Ei se auta. Se paha olo kun tulee niin ei sille voi mitää. ei sitä voi järkeillä pois.

Sitäkin voi tietty miettiä että missä menee se normaali raja. Niinkuin mäkin mietin omalta kohdalta, että onhan jokaisella huonoja päiviä ja hetkiä. Mut mulla ei vielä ole missää normaalin rajois kun tänäänkin sain sellasen raivarin että tuli ihan rytmihäiriöitä. tai jotain tykytystä. Ja huusin lapselle ihan suoraa huutoa. Mikä nyt harmittaa ihan suunnattomasti.

Meitä on. Monta. :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.11.2006 klo 22:32 Sinttura harmaana kirjoitti:
On meitä monta! Täällä myös yksi :wave:

Mulla on ongelmana mielialavaihtelut, kai tämä jotain synnytyksen jälkeistä masennusta on. Keväällä oli, silloin imetyksen lopetus auttoi. Nyt syksyllä alkoi uudestaan (pimeys syynä?). Lääkkeet oli tuol reseptillä mut en ole apteekista hakenut. Olen syönyt nyt sen sijaan E-epa-kapseleita ja niistä on mulle ollu apua.

Mielialat silti heittelee mutta nyt niitä pahoja hetkiä on vähemmän. Ja ne ei ole päiviä enää vaan hetkiä. Kun tulee raivokohtauksia, itkukohtauksia, masentaa ja ahdistaa. Tuntuu että tää on loputon suo ja valoa ei näy missään.

Ja meilläkään ei mies ymmärrä. Yrittää nyt kovasti kun on todella huomannu että mä olen sairas mutta silti... Mä olen sanonutkin, että silloin vasta ymmärrät itse jos itse masennut. Ei kukaan muu voi käsittää jos ei ole itse kokenut. Kuten mieskin välillä ihmettelee, että kun meillä on asiat tosi hyvin. NIIN ON. Ja sanoo että monilla muilla on paljon huonommin. NO NIIN ON. Mutta.. ei.. haloo.. Ei se auta mua ainakaan yhtään, että mä mietin että kylläpä mulla on asiat hyvin ja että muilla menee huonosti. Ei se auta. Se paha olo kun tulee niin ei sille voi mitää. ei sitä voi järkeillä pois.

Sitäkin voi tietty miettiä että missä menee se normaali raja. Niinkuin mäkin mietin omalta kohdalta, että onhan jokaisella huonoja päiviä ja hetkiä. Mut mulla ei vielä ole missää normaalin rajois kun tänäänkin sain sellasen raivarin että tuli ihan rytmihäiriöitä. tai jotain tykytystä. Ja huusin lapselle ihan suoraa huutoa. Mikä nyt harmittaa ihan suunnattomasti.

Meitä on. Monta. :hug:

Jos sinulle on määrätty masennuslääkitys niin miksi ihmeessä et hae lääkkeitä? :/

Ei pahalla, mutta tiedän varmasti miltä tuntuu olla masentunut ja kunnolla. Ei masennuslääkkeiden käyttäminen myöskään ole heikkous. Jos lääkäri on katsonut, että lääkityksestä olisi hyötyä niin minusta sitä kannattaa ainakin kokeilla. Ei kannata päästää sairautta pahenemaan, koska kuten kaikissa muissakin sairauksissa, myös masennuksessa paranemisennuste on aina parempi, mitä aiemmin hoito aloitetaan.


Voimia :hug: .
 
Masentuneiden puolisotkin voivat saada apua ja tietoa masennuksesta sairautena. Kannattaa kysyä neuvoa vaikka omalta tervesasemalta.

Netistäkin voi tulostaa ymmärtämättömälle kumpanille tietoa vaikka paperille ja yrittää saada lukemaan. Masentunut ei voi elää suhteessa, jossa toinen vain vähättelee tai ei ollenkaan tajua, että kyse on todellisesta sairaudesta.


Voimia kaikille masentuneille
:hug: .
 
Siksi en halua syödä kemiallisia lääkkeitä koska ovat tosiaan kemiallisia mömmöjä. Ja sivuvaikutukset voi olla pahempia kuin oireet. Ja eivät välttämättä käy (kun ensin kokeillaa pari kk... :kieh: ) ja sitte taas vaihdetaan jne jne.

Nyt en katso olevani lääkityksen tarpeessa koska mielialavaihteluni on sitä luokkaa, että huonoja HETKIÄ on kerran-kaksi viikossa. Ja kestävät tosiaan vain muutaman tunnin. Niin... mikä on normaalia mikä ei. Kyllähän sitä huonoja päiviä ja hetkiä on jokaisella mutta missä menee se normaalin raja? Mä en vielä katsoisi että kohdallani on normaalia koska ne pahat hetket on aika pahoja, pahempia vielä kuin normaalisti silloin kun v...ttaa...

Lääkärillä käydessäni oli tilanne aivan toinen: silloin masennus ja ahdistus oli yhtäjaksoista ja oli kestänyt pari viikkoa.

Mä olen tosi tyytyväinen että silloisesta suosta pääsin yli enkä tosiaan nyt viitsi mömmöjä ottaa kun pääasiassa on normaali olo. Välillä suorastaan loistava..

Mä kyllä olen aina ollu luonteeltani äkkipikainen että kyllähän noi raivarit mulle jokseenkin tavallisia on.. :whistle: Ja nyt kun ovat pahempia niin onhan se hyvä miehille syyttää jotain hormoneista ja pms-oireista :p Niillä kun ei ole mitään millä ne voi "selittää" kiukkuista oloa :laugh:
 
Kuvitteletko olevas jumala tai jotain. Ala jo hyväksyä, että tarvit apua(lääkitys ja terapia) ei tuo kuullosta kovin terveeltä tavalta elää että saa noin paljon raivareita, sulla menee pahempaan, ellet ala hoitaa itseäsi
 
  • Tykkää
Reactions: toinen näkökulma
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.11.2006 klo 17:16 haloo kirjoitti:
Kuvitteletko olevas jumala tai jotain. Ala jo hyväksyä, että tarvit apua(lääkitys ja terapia) ei tuo kuullosta kovin terveeltä tavalta elää että saa noin paljon raivareita, sulla menee pahempaan, ellet ala hoitaa itseäsi


Siis hei... haloo.....

Kuka tässä mahtaa kuvitella olevansa jumala tai jotain...? Toi oli kyllä aika paksu vertaus.. Ymmärrätkö itsekään miten tyhmästi kirjoitit? Jos sä ton ekan lauseen olisit jättänyt pois, olisi kirjoituksesi vaikuttanut ihan asialliselta.

Jos mua koko ajan vaivannut ahistus ja masennus on hävinneet kokonaan niin että välillä on vain sellasia hetkiä että v...ttaa niin mun pitäs alkaa vetää jotain mömmöjä! ?? Ja mennä terapiaan ja sanoa, että voi voi kun välillä kiukuttaa.... Eikös se ole normaalia että joskus menee hermot? Johan ne naurais mut sieltä pihalle... Minä sentään hakeuduin lääkärille kun oli paha olo mutta lääkkeitä en ole ottanut koska oloni on parantunut sen jälkeen ja nyt olen pitkään ollut oma itseni. Eli jos rivien välistä ymmärrät (vai ymmärrätkö?), niin en minä mikään sellainen jumala tai jotain ole, ettenkö tajuaisi milloin homma luisuu käsistä! Mä olen heti valmis hakemaan ne lääkkeet apteekista mikäli olo tulee samanlaiseksi kuin silloin.

SINUAKO EI IKINÄ OTA PÄÄHÄN? Sinäkö et ikinä raivostu, itke, masennu?!?!?

Kyllähän ne suuttumus, alakulo, itku, v...tutus on ihan normaalia. Epänormaalia pikemmin olisi, että olisi aina mahdottoman hyvällä tuulella eikä koskaan suutu, itse, murehdi.

Ap:lle: Toivottavasti olet saanut jonkun puheyhteyden mieheesi. Mikä tilanne nyt teillä on? :hug:
 

Similar threads

Yhteistyössä