masennus ja ahdistus

[masentunut]

Huoh, pakko vaan vähän purkaa, kun on jälleen kerran niin paska fiilis, etten saa mitään aikaseksi.

Tuntuu niin pahalta, että haluaisin vain luovuttaa ja ajattelen, että lapseni ansaitsisivat paremman äidin ja mieheni paremman kumppanin.

Nyt siis jo toinen synnytyksen jälkeinen masennus(ilmeisesti vaikeaa masennusta) ja monta kuukautta saikkua takana ja nyt saikku päättymässä ja ahdistaa aivan suunnattomasti, oireet vaan pahenee kun edes ajattelen, että taas täytyy töihin ilmoittaa, että saikku jatkuu ja toisaalta ahdistaa ihan kamalasti varata jälleen kerran lääkärille aika, että saan lisää saikkua.

Ei minusta ole töihin menemään, eikä mihinkään muuhunkaan, olen totaalisen epäonnistunut ihmisenä.

Minulla ei ole edes ystäviä, kenelle purkaa tätä pahaa oloani.

Terapia alkoi juuri ennen osaston kesälomaa, eli koko heinäkuu on mennyt ilman tukea. Lääkitys on, tosin tuntuu ettei siitä paljon apua tällä hetkellä ole. Enkä tiedä, onko lääke edes oikea, nyt toinen lääke menossa ja edellistäkin kokeiltiin eri annostuksilla eikä apua.. en tiedä miten kauan jaksan yrittää.

Samalla kun ajattelen, että haluan vain pois tai kadota, niin pelkään vanhenemista ja kuolemaa ihan helvetisti. En siis edes osaa päättää mitä haluanko edes elää vai en :/

 

[kohtalotoveri]

Koska pääset sinne terapiaan taas? Ne lääkitykset ei aina ala heti vaikuttaa. Voi kun osaisin sanoa jotain lohduttavaa, mutta mullakin ahdistusta...

 

[....]

mitä lääkettä syöt ja koska se sulle vaihdettiin?
monet lääkkeet pahentavat alussa masennuksen/ahdistuksen oireita..(näin mulle teki sepram)
noi kesäsulut in kyllä perseestä, mä itse odotan pääsyä depressio hoitajalle, pääsee vasta syyskuun alussa kun on nuo lomat ja sulut....
Mutta saikkua vaan lisää, ilmiselvää ettet ole työkuntoinen. Hoidat itsesi nyt kuntoon. ehdit kyllä töitä tekemään terveenä vielä
onko sulla perhettä/äitiä/miestä tai jotain tukiverkostoa?

 

[Masentunut]

Maaliskuussa aloitin cipralexin ja ei mitään merkittävää apua, eri annostuksia kokeiltiin ja välillä tosiaan oireet vaan paheni. Kesäkuun alussa vaihdettiin sertraliiniin (aiemmin tästä on ollut apua pienemmälläkin annostuksella) ja välillä on pieniä hetkiä, että olo neutraali, ainoa milloin tuntuu edes vähän onnelliselta tai normaalilta, on silloin kun otan muutaman siiderin ja todellakin tiedän, ettei se ole oikea lääke tähän vaivaan,enkä siksi ole uskaltanut kovin usein juodakaan.. Oma perhe asuu toisella puolella Suomea, eikä sieltä suunnasta apuja tule mies kyllä välill ymmärtää, mutta tuntuu välillä unohtavan koko asian ja luulen, ettei ihan oikeasti tajua tilanteen vakavuutta.

 

[kohtalotoveri]

Huoh, pakko vaan vähän purkaa, kun on jälleen kerran niin paska fiilis, etten saa mitään aikaseksi.

Tuntuu niin pahalta, että haluaisin vain luovuttaa ja ajattelen, että lapseni ansaitsisivat paremman äidin ja mieheni paremman kumppanin.

Nyt siis jo toinen synnytyksen jälkeinen masennus(ilmeisesti vaikeaa masennusta) ja monta kuukautta saikkua takana ja nyt saikku päättymässä ja ahdistaa aivan suunnattomasti, oireet vaan pahenee kun edes ajattelen, että taas täytyy töihin ilmoittaa, että saikku jatkuu ja toisaalta ahdistaa ihan kamalasti varata jälleen kerran lääkärille aika, että saan lisää saikkua.

Ei minusta ole töihin menemään, eikä mihinkään muuhunkaan, olen totaalisen epäonnistunut ihmisenä.

Minulla ei ole edes ystäviä, kenelle purkaa tätä pahaa oloani.

Terapia alkoi juuri ennen osaston kesälomaa, eli koko heinäkuu on mennyt ilman tukea. Lääkitys on, tosin tuntuu ettei siitä paljon apua tällä hetkellä ole. Enkä tiedä, onko lääke edes oikea, nyt toinen lääke menossa ja edellistäkin kokeiltiin eri annostuksilla eikä apua.. en tiedä miten kauan jaksan yrittää.

Samalla kun ajattelen, että haluan vain pois tai kadota, niin pelkään vanhenemista ja kuolemaa ihan helvetisti. En siis edes osaa päättää mitä haluanko edes elää vai en :/

Sattumalta tänään tulin tänne palstalle, kun en moneen vuoteen ole käynyt...nyt ei vaan ollut mitään tekemistä kun on niin sairaan hiostava ilma, ei ees jaksa tehdä mtn.
Eniveis....viikonlopun podin samoja tunteita, mieheni ansaitsisi paremman, lapset paremman äidin...itse poden msennusta, ahdistushäiriötä ja paniikkihäiriötä.
Tahtoisin niin olla arvostettu ihminen työssä & kotona. Mutta ei minusta varmaan koskaan ole mihinkään, edes työelämään. Ja mies raasu sai tälläisen taakan itselleen....