Masennuksesta

[vierailija]

Olen huomannut, että kun ihminen masentuu, niin hän helposti rikkoo ihmissuhteensa.

Masennuksen oireillessa kun ei jaksa nähdä vällttämättä kavereita, ja jos näkeekin, niin oma seura saattaa olla sen muikaista, ettei ihmiset pahemmin seurassasi viihdy.

Mitä pidemmälle masennus jatkuu, sen vaikeampi on pitää enää yllä ihmissuhteitaan. Kun ihmissuhteet on menetetty on vaikea enää aloittaa paranemistakaan. Sillä masentunut on kerinnyt sulkeutumaan siinä vaiheessa niin omaan kuplaansa ja synkkyyteensä, ettei uusia ihmissuhteita oikein enää synny.

Masentunut jää yksin, koska kokee itsensä arvottomaksi, ja tietää itsekin ettei kukaan hänen kaltaistaan seuraa jaksaisikaan katsella. Tässä on hyvä soppa joko kestää yksinäisyys, koittaa väkisin ja epäonnistua ihmissuhteissa, pahimmillaan vielä lisätä draamaa ympärillään kun tulee hyvin väärinymmärretyksi.

Masentunut jää todella usein yksin. Uusia ihmissuhteita on miltein mahdoton aloittaa ja pahimmillaan yksinäisyydessä masennus tuppaa vain kasvamaan.

Lopulta monille jää vaihtoehdoksi enää jokapäiväinen kärsimys tai itsemurha.

Avautusin vain. Kun jäänyt pohtimaan.

 

[vierailija]

Olen huomannut, että kun ihminen masentuu, niin hän helposti rikkoo ihmissuhteensa.

jne...
.

Niin, itsellä on aika pitkällä masennus. Välillä kun olen ollut paremmassa kunnossa olen käynyt pari vuotta töissä ja yrittänyt koko hereilläoloajan tehdä töitä, sain viimeksikin joka päivälle 12-18 tuntia töitä... Ei tarvinnut ajatella niin ei masentunut, ja työ sellaista että suurin osa ajasta itsenäistä, vain 3-5 ihmistä täytyi nähdä päivässä.

Kannattaa kokeilla. Ja lisäksi bonuksena saa vähän aikaa liiton rahoja eikä tarvitse täytellä kerjäyspapereita ja nähdä ihmisiä (ahdistaa).

Nythän ei töitä saa vaikka on suosituksia että niin kauan kun olen sopinut tekeväni esim. 2 vuotta töitä 12+ tuntia, ei töitä löydy. Tarjolla olisi joitakin 5h päiviä mutta se ei estä masennusta joten olen täällä kuplassa kotona.

Erilaisia asioita yritetty 21 vuotta aina välillä jaksan lääkkeitä jonkin 6kk mutta ei mikään ole auttanut.

 

[vierailija]

Joo, noin se menee. Noin se vaan menee, eikä se ole kenenkään syy. Itse olen ainakin hankalina aikoina keskittynyt ihan vaan lähimpiin ihmissuhteisiin, ja huolehtinut että ne saa hoidettua kunnialla. Ja lievään masennukseen ainakin todellakin tehoaa kova työnteko, varsinkin fyysinen sellainen, jossa ei ole liikaa sosiaalisia vaatimuksia, ja jossa ei tarvitse oppia koko ajan uutta. Kun on työpäivän jälkeen aivan rättipoikki, jokainen lihas huutaa vaan lämintä suihkua ja pehmeää petiä, ei ehdi ahdistumaan. Pää tyynyyn ja uni tulee heti. Viheliäiseksihän homma menee siinä vaiheessa, jos ei enää pysty töitä tekemään tai saa niitä. Mut jos vaan mahdollista, niin rankka fyysinen rasitus ainakin omasta mielestäni auttaa paljon paremmin kuin joku vesijumppa tai verkalleen luontopolulla käveleskely, jossa on kuitenkin runsaasti aikaa ajatella niitä omia urautuneita ajatuksia, jotka ei tee itselle hyvää. Ja tosiaan, palkkakuitti virkistää masentunuttakin mieltä, ainakin sen hetken kun rahat on tilillä.

Näinhän se menee, että masentunutta masentaa eniten se oma masentunut mieli, josta ei saa lomaa ja josta ei eroonkaan pääse. Onneksi lievä ja keskivaikea masennus on (minun mielestäni) asia joka kuuluu elämään, joka tulee ja menee, ja hankalinakin hetkinä sitä tietää, että tästä tää taas lähtee joku päivä uuteen nousuun.

 

[vierailija]

Niin, itsellä on aika pitkällä masennus. Välillä kun olen ollut paremmassa kunnossa olen käynyt pari vuotta töissä ja yrittänyt koko hereilläoloajan tehdä töitä, sain viimeksikin joka päivälle 12-18 tuntia töitä... Ei tarvinnut ajatella niin ei masentunut, ja työ sellaista että suurin osa ajasta itsenäistä, vain 3-5 ihmistä täytyi nähdä päivässä.

Kannattaa kokeilla. Ja lisäksi bonuksena saa vähän aikaa liiton rahoja eikä tarvitse täytellä kerjäyspapereita ja nähdä ihmisiä (ahdistaa).

Nythän ei töitä saa vaikka on suosituksia että niin kauan kun olen sopinut tekeväni esim. 2 vuotta töitä 12+ tuntia, ei töitä löydy. Tarjolla olisi joitakin 5h päiviä mutta se ei estä masennusta joten olen täällä kuplassa kotona.

Erilaisia asioita yritetty 21 vuotta aina välillä jaksan lääkkeitä jonkin 6kk mutta ei mikään ole auttanut.

Työ toki saattaa edistääkkin toipumista, mutta kovin monelle masentuneelle se töihin menokin on niin ahdistava kokemus ettei sovi kaikille. Masetuneen voi olla vaikea pitää sellaista rytmiä elämässään että kykenisi työnaikoja noudattamaan.

Kolmen päivän syömättömyys ja unettomus ei varmasti saa masentunutta tarttumaan työhön. Tietää jo ettei sinne aamulla kykenisi edes nousemaan

Hyvä että olet sen verran kuitenkin sanut itsestäsi irti. Harmi että työt päättyivät. Toivottavasti löydät vielä uusia. Kannattaa pitää aktiviteetteja yllä jos niihin vain mitenkään kokee pystyvänsä.

Mutta niinkuin sanoit ei sekään välttis sitä itse ongelmaa poista vaan hukuttaa kiireen sisälle aina hetkeksi. Olo sisällä on kutenkin yhä olemassa ja palaa heti kun kiire lakkaa :/

Masennusta kun on niin monenlaista ja ne oireilevat eri ihmisillä hieman eritavoin.

 

[vierailija]

Kyllä, masentunut välttelee ihmisiä ja on samalla yksinäinen, mikä pahentaa masennusta. Enemmän tuntuu siltä, että tämä nykyajan yksinasumisen ihanne on yksi pahimmista syistä mielenterveysongelmiin, kun ei ole ketään niin läheistä ihmistä, joka huolehtisi siitä ettei toinen pääse vajoamaan liian syvälle masennukseensa rypemään. Ja toisaalta vapaa-aikaakin on liikaa. Vähemmällä vapaa-ajalla ei ehtisi pyörittelemään niitä negatiivisia asioita mielessään.

 

[vierailija]

Kyllä, masentunut välttelee ihmisiä ja on samalla yksinäinen, mikä pahentaa masennusta. Enemmän tuntuu siltä, että tämä nykyajan yksinasumisen ihanne on yksi pahimmista syistä mielenterveysongelmiin, kun ei ole ketään niin läheistä ihmistä, joka huolehtisi siitä ettei toinen pääse vajoamaan liian syvälle masennukseensa rypemään. Ja toisaalta vapaa-aikaakin on liikaa. Vähemmällä vapaa-ajalla ei ehtisi pyörittelemään niitä negatiivisia asioita mielessään.

Tässä on pointtinsa. Toisaalta yhteiskunnassa ja mediassa viljellään täysin epärealistista käsitystä elämästä. Elämästä selviäminen otetaan itsestäänselvyytenä. Sen pitäisi hoitua tuosta noin vain vasemmalla kädellä, että ihmisellä on hyvä päivärytmi, terveelliset elämäntavat ja hyvät ihmissuhteet. Niiden ei pitäisi rasittaa eikä vaatia ponnisteluja, jotta ihminen voisi keskittää energiansa menestymiseen ja itsensä toteuttamiseen. Kun sitten arki onkin haastavaa ja vie kaikki voimat, ihminen luulee, että
- on epäonnistnut kun elämä tuntuukin vaikealta, ihan vaan se tavallinen elämä
- muilla ei ole yhtä vaikeaa
= omia vaikeuksia pitää peitellä, ettei ole muiden silmissä luuseri.
Ja tästä sitten seuraa syyllisyyttä ja eristäytymistä. Oikeasti ne ihmiset, joka selviävät kaikesta tuosta noin vain, ovat melko harvassa. Useimmilla on tekemistä ihan tavallisessa arjesa.

 

[vierailija]

Kyse on sairaasta yhteiskunnasta, ei yksilöstä. Ihmisen evoluutiossa empatia on ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä. Empatia on kuitenkin talouden vihollinen: mitä vähemmän tunteita ja mitä enemmän koneellista suorittamista, sitä paremmat tulokset. Tätä kuvastaa esimerkiksi se, että kaikki tietää stressin olevan alkusyy todella moneen sairauteen, myös masennukseen, mutta stressistä puhuminen hiljennetään "höpö höpönä". Maailman huippuprofessorit ovat varoitelleet stressin vaaroista jo pitkään (esimerkkinä Sapolsky). Huvittavana yksityiskohtana mainittakoot, että empatiajohtaminen on tulossa Management By Perkele tilalle. Hauskaa, kun diplomi-insinöörit (Sipilä) ja monet muut poliitikot itkee televisiossa krokoktiilin kyyneleitä. Aitoa se ei ole, vaan todella tarkoitushakuista ja suunniteltua. Aidolla empatialla, toisesta ihmisestä välittämällä, vältyttäisiin monelta masennukselta ja itsarilta. Harmi vain, että alkusyyhyn, eli stressiin puuttuminen vähentää BKT:tä ja näin ollen kuluttaisimme vähemmän krääsää ja julkinen talous saisi vähemmän rahaa.

 

[vierailija]

Kyse on sairaasta yhteiskunnasta, ei yksilöstä. Ihmisen evoluutiossa empatia on ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä. Empatia on kuitenkin talouden vihollinen: mitä vähemmän tunteita ja mitä enemmän koneellista suorittamista, sitä paremmat tulokset. Tätä kuvastaa esimerkiksi se, että kaikki tietää stressin olevan alkusyy todella moneen sairauteen, myös masennukseen, mutta stressistä puhuminen hiljennetään "höpö höpönä". Maailman huippuprofessorit ovat varoitelleet stressin vaaroista jo pitkään (esimerkkinä Sapolsky). Huvittavana yksityiskohtana mainittakoot, että empatiajohtaminen on tulossa Management By Perkele tilalle. Hauskaa, kun diplomi-insinöörit (Sipilä) ja monet muut poliitikot itkee televisiossa krokoktiilin kyyneleitä. Aitoa se ei ole, vaan todella tarkoitushakuista ja suunniteltua. Aidolla empatialla, toisesta ihmisestä välittämällä, vältyttäisiin monelta masennukselta ja itsarilta. Harmi vain, että alkusyyhyn, eli stressiin puuttuminen vähentää BKT:tä ja näin ollen kuluttaisimme vähemmän krääsää ja julkinen talous saisi vähemmän rahaa.

On tervettä voida huonosti sairaassa yhteiskunnassa ja maailmassa.

Ehkä ihmisten kuuluu tosiaan voida huonosti ja sen pitäisi olla herättävä esimerkki missä mennään tänään! Vähän sama kuin pelkko "jolle ei saisi antaa nyt valtaa"

Mutta oikeasti se on vain varoittava tekijä.. Samoin kuin ihmisten huonovointisuus näinä aikoina. Sitten nappeja naamaan että turtuu "ei täälä mikään vituillaan ole, kuvittelet vaan"

Ongelmat piilotetaan ovelasti.