V
vierailija
Vieras
Olen huomannut, että kun ihminen masentuu, niin hän helposti rikkoo ihmissuhteensa.
Masennuksen oireillessa kun ei jaksa nähdä vällttämättä kavereita, ja jos näkeekin, niin oma seura saattaa olla sen muikaista, ettei ihmiset pahemmin seurassasi viihdy.
Mitä pidemmälle masennus jatkuu, sen vaikeampi on pitää enää yllä ihmissuhteitaan. Kun ihmissuhteet on menetetty on vaikea enää aloittaa paranemistakaan. Sillä masentunut on kerinnyt sulkeutumaan siinä vaiheessa niin omaan kuplaansa ja synkkyyteensä, ettei uusia ihmissuhteita oikein enää synny.
Masentunut jää yksin, koska kokee itsensä arvottomaksi, ja tietää itsekin ettei kukaan hänen kaltaistaan seuraa jaksaisikaan katsella. Tässä on hyvä soppa joko kestää yksinäisyys, koittaa väkisin ja epäonnistua ihmissuhteissa, pahimmillaan vielä lisätä draamaa ympärillään kun tulee hyvin väärinymmärretyksi.
Masentunut jää todella usein yksin. Uusia ihmissuhteita on miltein mahdoton aloittaa ja pahimmillaan yksinäisyydessä masennus tuppaa vain kasvamaan.
Lopulta monille jää vaihtoehdoksi enää jokapäiväinen kärsimys tai itsemurha.
Avautusin vain. Kun jäänyt pohtimaan.