Masennuksesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Olotilani on ollut jo pidemmän aikaa erittäin ärtynyt. Tuntuu, että pienimmätkin asiat ärsyttävät minua. En saa enää mistään mielihyvää eikä edes oikein harrastukseni jaksaa innostaa, ja puolestaan mieheni hermostuttaa minua pelkällä olemassa olollaan. Lisäksi meillä on kaksi lasta, mutta tuntuu, etten oikein jaksaisi leikkiä heidänkään kanssaan.

Tein sitten äsken netissä masennustestin, ja sain siitä järkytyksekseni 34p.

Testissä sanotaan näin: "Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon."

Mietinkin tässä, että jos minulla olisi masennusta, niinkuin testi vahvasti antaa olettaa, miten kuitenkin olen pystynyt suorittamaan opintojani huiman määrän syksyn aikana? Vai onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä, ja kohtaa olen siinä tilassa etten edes saa itseäni sängystä ylös?
 
Nettitestit on suuntaa antavia.

Mutta käy juttelemassa lääkärin kanssa niin saatte pähkäiltyä sopivan muodon hoidon suhteen. Lääkärissä tehdään myös rasti ruutuun testi.

Ja kyllä masentuneena(kin) saa aikaiseksi, mutta jossain vaiheessa tulee stoppi.
Sä voit myös vaikka olla hurjan poikki ja väsynyt noista opinnoista (yhdistettynä perheen arkeen).

Eli kuten jo sanoin, käväise juttelemassa!
 

Yhteistyössä