Vihdoinkin joudin tuota synnytyskertomusta väsäämään. Melkoinen romaani siitä tulikin.
Mutta pitkähkö oli tuo "operaatiokin". Eli täsä, ollos hyvät:
Tiistai-iltana 4.12. alkoi supistella yhä kiihtyvämmällä ja kivuliaammalla tahdilla. Pitkin yötä supistuksia tuli 3-15 minuutin välein, suurelta osin kuitenkin n 8 minuutin välein. Koko yönä ei pahemmin tullut nukuttua ja aamuyöhön mennessä olo oli jo melko sietämätön. Ennen aamuruuhkia päätettiin sitten lähteä Naistenklinikalle, koko päivää en vain olisi niillä olotiloilla pystynyt kärvistelemään.
Sairaalassa todettiin, että ei homma vielä niin pitkällä ole, että synnytysosastolle pääsisin. Vaihtoehdoiksi annettiin joko palata kotiin kipristelemään tai jäädä osastolle sisään, saada vähän kivunlievitystä jossain muodossa ja sitä kautta toivottavasti lepoa. Valitsin sitten tuon viimeisemmän vaihtoehdon, periaatteella, että tältä sairaalareissulta en palaa ilman pienokaista.
Osastolle sisään muiden kärvistelijöiden joukkoon, sain tabuja ja sänkyyn lepäilemään. Kai ne tabut jotain helpotusta toi, mutta kyllä yhä teki kipeää. Yritin siinä sitten lepäillä ja hoitaja kävi aina välillä tarkistelemassa tilanteita. Iltapäivästä pääsin myös lääkärin tarkistettavaksi. Lääkäri vain totesi, että synnytys on käynnistymässä (ihanko totta?!?! ), mutta odotellaan nyt kuitenkin vielä. Jos ei perjantaihin mennessä olla synnytysosastolle päästy, niin sitten aletaan käynnistellä (silloin olisi täynnä 42 viikkoa). Samalla totesi, että on se muksun koko pauttiarallaa 4 kg!!! Tarkisti sen vielä uusiksi, kun ei kuulemma silmämääräisesti ja koskettelemalla niin isolta vaikuttaisi. Sehän lohdutti niiden suppareiden keskellä.
Olo oli jokseenkin epätoivoinen. Ärsytti olla sairaalassa ja ahdisti ihan hirveästi koko tilanne. Meinasin jopa lähteä keskiviikkoyöksi kotiin, mutta päätin sitten kuitenkin jäädä. Kotona sitä olisi kuitenkin ollut vielä sätkympänä, kun ei oikein tiennyt enää missä vaiheessa ollaan, kokoajan kun supisteli! Illasta sain kivun lievitykseen jotain piikkiä ja yötä vasteen lämpöhauteen lisäavuksi. Siinä meni sitten jo toinen yö n 5 minuutin pätkiä nukkuen ja loppuajan kipuja voihkien. Nice.
Torstaina hoitaja tuli taas tarkistelemaan paikkoja ja vihdoinkin oli etenemistä tosissaan tapahtunut! Sanoi, että iltapäivästä mut voidaan todennäköisesti siirtää synnytyssaliin! Antoi piikkiä kipuihin ja kehotti ravaamaan käytäviä mahdollisimman paljon, se edistäisi synnytystä. Ja minähän ravasin. Sattui niin hellllvetisti, mutta kyllä se lapsi täytyi jo ulos saada.
Joskus kahden jälkeen siirryttiin synnytyssaliin, mies sai vierailuajan sijaan suunnata suoraan sinne. Ensin sain ilokaasua kipuihin. Ilokaasu ei ole mun juttu, en pitänyt siitä sekavuuden tunteesta jne. Noin tunnin päästä laitettiin sitten epiduraali. Se tepsi mulla vähän turhankin hyvin: kivut hävisi oikeastaan täysin ja vaikutus oli todella pitkä. Kalvot puhkaistiin vähän ennen klo:17.00. Epiduraalin takia synnytys alkoi kuitenkin junnaamaan paikoillaan ja lopulta päädyttiin ratkaisuun, että annetaan sen vaikutuksen hävitä kokonaan ja mennään vähän aikaa pelkällä ilokaasulla. Se aika mitä mentiin vaan ilokaasulla oli ihan hirveetä! Niin kauheita kipuja, että huhui. Mulla hävisi ajantaju siinä ihan täysin, en yhtään tiedä kauanko oltiin niin, sattui vaan helllvetisti. Lopulta lisättiin taas epiduraalia ja elämä helpotti. Lisättiin myös jotain tippaa, joka edistää synnytystä (ei muista nimeä ei).
Yövuoron saapuessa hommiin (koko synnytyksen aikana meillä ehti olla töissä yhteensä 3 vuoroa!) ja päivävuoron kertaillessa tilannetta tälle huomasivat, että lapsihan on jo tulollaan ulos, päälakea näkyy! Me oltiin siinä telkkaria rauhassa kateltu (tuli Linnan juhlatkin muuten osittain kateltua puudutusten aikana), jotain pientä painetta olin tuntenut, mutta en todellakaan enempää! Että nyt pitäisi kuulemma vaan likistää, niin se olisi siinä. Mutta milläs likistät, kun mitään ei tunnu!?! Lopulta löytyi asento, jossa sain jonkinmoista tuntoa mukaan. Ponnistusvaihe kesti puoilituntia ja lopussa piti vähän availla kulkureittiä pienokaiselle. Lopussa myös kivutkin alkoi palailla. Klo:23.12 oli tyttö ulkona, ehti vielä Itsenäisyyspäivänä syntyä.
Että pitkähkö oli tuo meikäläisen synnytys. Ja vaiherikas. Saatiin perhehuone ja siitä ollaan ikionnellisia. Toipuminen on tikkien takia ollut vähän hidasta, mutta kaipa tämä tästä. Juurikaan tässä tietsikallakaan ei ole tullut oltua, kun istuminen on niin hankalaa. Enimmäkseen olen makaillut, myös imettänyt ainoastaan makuulta. Tänään sain veljen vaimolta kumirenkaan lainaan (kohtalotoveri.), joten ihanuus; pääsee taas istumaan. Maito on noussut hyvin, mutta kumeja joudun käyttämään, kun alussa neiti ehti aika ruville nuo rinnat imeä. Kohta jos uskaltaisi taas ilman kumeja yrittää.
Mutta on se vaan ihmeellinen pieni ihminen. Niin nätti, suloinen ja vaikka mitä. Täysin on siis sekä äidiltä että isältä vienyt sydämen mennessään.
:heart: :heart: :heart:
Tänään on äitee ja veljen vaimo olleet muksujen kanssa koko päivän kyläilemässä. Toivat ison kasan herkkuja, vanhoja tytönvaatteita ja tärkeimpänä: kumirenkaan.
Täytyisi varmaan alkaa käydä noita vaatteita läpi, niitä on melkoinen kasa!
mussu & rinsessa tasan 1 viikkoa
