Synnytys kertomusta... (Kannattaa jättää lukematta, jos oma synnytys vielä dessä päin..)
Eli silloin torstaina aamuyöstä lurahti vähän vettä pöksyyn ja tuli niukkaa veristä vuotoa.
Aamusella rupes supisteleen pikkuhiljaa ja streptokokin takia soittelin synnärille. Käskivät mennä näytille. Lapsenvahdit hätyytettiin 250 km:n päästä. Ja lähdettiin siis heti, kun hoitajat oli paikalla, johon kului kyllä useampi tunti.
Lääkäri teki lapsivesitestin, joka näytti onneks plussaa, muuten olis laittanut vielä kotiin, vaikka matkaa meillä sairaalaan yli 100 km. Jäin sitten osastolle ja siinä alkoi tulla säännöllisiä, tosin vain 15 sekunnin mittaisia supistuksia. Ajattelin että ei näistä vielä mitään hyötyä ole, kun ovat niin lyhyitä ja esikoiselta supparit kesti yli minuutin. Kuitenkin 4 senttiä auki ja saliin.
Salissa vauvan tarjonta -4 (mitä lie sitten tarkoittaa), eli tilaamaani spinaalia tai epiduraalia ei voitu vielä laittaa. Kiirettä ei kuulemma ole, koska viimeksi avautuminen kesti yli 22 tuntia. Pallon päälle istuskelemaan ja kelloa piti soittaa kun alkaa käydä tosi tuskaseksi. Ehdin olla siinä puoli tuntia kun soitin kelloa ja siitä alkoi aivan helvetilliset kivut, kun siis pallolta nousin ylös. Työn ja tuskan takana oli päästä pöydälle tutkittavaksi ja kappas, olinkin jo 8 senttiä auki. EI enää ehtinyt selkäpuudutukset ja jotain oli pakko saada, sillä taju meinas lähteä. Ehdotti budendaalia, johon valitettavasti suostuin. Laitto oli ihan järkyttävä kokemus, sillä supistuksia oli jatkuvasti ja tuntui että se lääkäri tunki ittensä kokonan mun alapäähän.:kieh: Tuska oli aivan valtava ja ehdin jo kysyä voiko kipuun kuolla.: /
Siinä sitten aukesin loput kaks senttiä sen lääkärin räpeltäessä, eikä yhtään mitään hyötyä ollut puudutuksesta. Kesti kauan ennen kuin pystyn edes ponnistamaan, sillä meinasin oksentaa kivusta jokaisen supparin aikana ja venytys alakerrassa oli omaa huimaa luokkaansa.
Lopulta kun pääsin ponnistus asentoon, se kesti vain kuus minuuttia ja vauva syntyi sikiöpussissa ja napanuora kaks kertaa kauluan ja pään ympäri ja kainaloiden ja jalkojenvälistäkin meni kerran. Eli pitkän huiskea oli nuora ja mies oli ihmetellyt, että mikä sieltä tosiaan syntyy kun oli näyttänyt ihan alienilta nuorat ja sikiökalvot otsalla.
Repeemiä ja nirhaumia tuli sisälle ja niitä tikkasivat. Tähänkään ei puudutus auttanut, vaan tunsin jaka ikisen neulan piston. Pyysin miehen ottamaan pojan syliinsä, etten rutista sitä hengiltä, kun edelleen sattui niin paljon. Jostain syystä jälkeiset ei saanut tulla omalla painollaan, vaan kätilö paineli mahasta ja veti nuorasta niin että tärisin kauttaaltaan tuskissani siinä pöydällä. Ekassa synnytyksessä tulivat ihan itsestään, ilman mitään ylimääräisiä ronkkimisia.
9/9 oli pojalla pisteet ja painoa siis 4,5 kg, pituutta 54cm ja pipo 37,5 cm. Lääkäri oli samana päivänä vielä ultrannut sen ja ultran ja käsikopelon tuloksena arveli painoksi 3,5-3,8 kg.
Kätilö kirjoitti papereihin synnytyksen olleen kaunis, mutta muuta kaunista siinä ei kyllä ole kuin itse lopputulos. Jäi aika karsee olo koko hommasta. Pissaaminen sattuu edelleen kun tuli isot nirhaumat virtsaputkensulle molemmin puolin ja joku tikkikin kiristää ikävästi. Myös uutena kokemuksena sain neljä päivää kestävät kivuliaat jälkisupistukset aina imettäessä, joita en olllut ennen saanut kokea. Nyt on onneks ne loppuneet ja pahin verenvuotokin on ohitettu. Papereihin synnytyksen kestoksi merkitty 1 h 30 min, ponnistus 6 min ja jälkeiset 23 min.
Tällä hetkellä tuntuu, että lapsiluku saa nyt olla tässä, ellei sitten aika kultaa muistoja totaalisesti. Ekan syntymä oli kipuineen kuitenkin positiivistä ja luovaa, mutta samaa ei voi sanoa tästä.
Nyt kuitenkin siis kaikki hyvin ja poika mitä ihanin! Oikea äidin :heart:
Kumma miten tästä toisesta osaa nauttia paljon enemmän kuin ekan ihan ensimmäisistä viikoista. On jotenkin varmempi olo, että kaikki menee hyvin. Ja maitokin nousi vihdoin ja viimein eilen kunnolla.
Terveisin Soikku :heart: Roomeo 5 vrk