Marraskuun masuasukit <3 *lokakuussa*

Palstailu: Mä pysyn täällä enkä liity mihinkään FB-ryhmään. :wave: Ehdotan että ensi kuuta varten tehdään tänne osastolle vielä uusi ketju ja sitten siirrytään tonne Vauvat 0-12 kk osastolle. Siinä vaiheessa voidaan tehdä "regroup" eli katsotaan, ketkä viellä kirjottelee ja haluaa ilmoittutua listalle. Minusta tällaista julkista keskustelua ei voi eikä pysty rajaamaan.. Kaikki siis saavat nimensä listalle, kirjoittivat sitten tai ei.

PIIP PIIP PIIP (tässä kohtaa iski palstasensuuri jostain käsittämättömästä syystä)... mutta jotenkin asia on saanut ihan kohtuuttomat mittasuhteet. Joskus taannoin kirjoitinkin jo mun palstailunäkemyksiä ja ei niistä nyt sitten enää sen enempää.

Ja nyt varsinaiseen asiaan:

Epiduraali: Sain esikoisen aikaan ekan annoksen kun oli n 4 cm auki ja avautuminen sitten pysähtyi melkeinpä siihen. Kalvot puhkaistiin kun olin 5 cm auki ja pian siihen perään sain uuden annoksen epiduraalia. Ja oksitosiinitippa siihen sitten rinnalle kun meinas supistukset loppua. Eli mun kokemus oli että epiduraali vei kyllä hyvin kivut (soittelin aikani kuluksi kavereille synnytyssalista..) mutta synnytys ei sitten edennyt. Ja se jos mikä on aika turhauttavaa.. Nyt yritän pärjätä pidempään ilman. Ponnistusvaiheessa epiduraali oli vielä vähän "voimassa" muttei vaikuttanut ponnistamisen tarpeeseen eikä ikävä kyllä siihen ponnistusvaiheen kipuun.. Ne hartiat..

HilmaVilma 36+5
 
Viimeksi muokattu:
Mulla oli tänään neuvola rv35+2:

Hb oli noussut, nyt 115
Pissassa leukkarit +, mutta ei tarvi viedä näytettä, kun edellisen kerran vein ja kasvoi sekaflooraa
Paino +300/vko, alusta yhteensä 4,4kg
Sf 34,5 vauva tuntuu edelleen isolta :|
Vauvan syke 140, liikkeet ++

Lupauduin mukaan unitutkimukseen, joka on nyt menossa Pirkanmaalla. Meidän neuvola kuuluu verrokkiryhmään, joten lähinnä on kai lappujen täyttelyä. 8kk iässä on kai mahdollisuus saada jonkun unikonsultin käynti, jos on tavallista enemmän uniongelmia vauvalla.

Verensokerin kotiseurannan sain nyt omaa mieltäni rauhoittamaan, ehdin hyvin mittailla ennen ensi viikon äitipolikäyntiä. Olen siis taas panikoinut noista omista sokereistani, kun tuo vauva on niin iso. Töissä ollessa pääsin säännöllisesti mittailemaan, mutta ilman mittailuja huoli kasvoi suhteettoman suureksi. Sain siis hieman mielenrauhaa, tai sitten jos tuloksissa on heittoa, niin paljon stressiä. Toisaalta vaikka rd löytyisi vasta nyt, olisi siitä hyötyä vauvalle, kun hänen sokereitaan tiedettäisiin synnytyksen jälkeen tarkkailla. :) Tänään olen ottanut lounaan ja päivällisen jälkeiset arvot ja ne ainakin olivat kunnossa, vaikka söin jälkiruuaksi suklaatakin vähän.

Kohtu kuulemma supisteli paljon mahaa painellessa, en itse kyllä huomannut niitä läheskään kaikkia. Pojan jalat viistää edelleen kylkiluissa saakka, mutta pää on alhaalla, eikä enää juurikaan heilahtanut. Ja tosiaan terveydenhoitajan mielestä tuntuu isolta kaikin puolin.

Nyt vaan jännityksellä odotan ensi tiistain synnytystapa-arviota. Jotain puhetta oli viimeksi, että jos edelleen kovin isolta vaikuttaa, voitaisiin aloittaa käynnistelyt paria viikkoa ennen laskettua-aikaa. Hyvähän se kai olis, ettei toinen joutuisi liian ahtaalle, jos pääsee kovin reilun kokoiseksi kasvamaan.Ja sektiota pelkään, enkä sitä haluaisi, ainakaan ilman, että on alakautta kokeiltu.

Sisuselle hirmuisesti tsemppiä. Toivottavasti siellä on jo päästy tositoimiin.

Sairaalaan lähdöstä: meillä on onneksi sairaala niin lähellä, että voi käydä näytillä vähän varmuuden vuoksikin. Ja varmaan aika herkästi mennään käymään, ennen kuin aletaan soitteleen esikoiselle hoitajaa. Meillä on noi hoitajaehdokkaat aika kaukana, joten turhaan niitä ei viitsi soitella.

Polikliininen synnytys: ei ole mulle vaihtoehto, kun on noi verenohennuslääkkeet käytössä. Mahdollisimman pian haluan kuitenkin kotiin, kun esikoista tulee varmasti hirmuinen ikävä.

Nyt nukkumaan, niin jaksaa huomenna reissata esikoisen kanssa anoppilaan syyslomavisiitille. Sen jälkeen sitten suuntana omat vanhempani, joten älkää ihmetelkö, jos vauvauutisia tulee ja en niitä heti päivitä.

Kuume ja pikkuinen 35+2
 
Viimeksi muokattu:
shhh, leikitäänkö ettei kukaan nähnyt tuota hilman viestiä, ettei kukaan provosoituisi enää jatkamaan.. ei tainnut toinen tajuta, että toisten puolesta asia alkaa olemaan loppuun käsitelty ja mukavaa rauhaa tänne kaikki haluaa. Paljon mukavempi näin kun ei kukaan kiristele hampaitaan vaikka toki minun puolesta nimimerkin perään voisi etusivulle lisätä mätämuna lisänimen rangaistukseksi, ihan vaikka vaan viikon ajaksi :D


anteeeeeekkkkks !
 
odottelen: Sori, ei ollut tarkoitus jatkaa mutta en ole viikonloppukiireiltäni ehtinyt kommentoimaan ja OLI IHAN PAKKO. Mulle saa laittaa mätämuna-nimityksen nimen perään jos tahtoo :LOL: Mä kun en ole niin turhan tarkka :D Enkä pahastu enkä lopeta tänne kirjoittamista.
*ähäkutti*

HilmaVilma
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: fourth gift
Huomenet :)

todellakin näin, et jollei ole ehtinyt moneen päivään kommentoimaan, niin on täysi oikeus kommenttia antaa aiheeseen kuinka vaan tykkää ja mihin tykkää sitten kun koneella ehtii naputtelemaan :)
Eihän pistetä rajoja myös tälle ;)

Hilma-Vilma on järkevä nainen, tai ainakin saa itsensä vaikuttamaan siltä :D

sisunen eipä ole turhaan tollaista nicciä itelleen valkannut :D sisukkuutta on vaadittu, kerran ei tännekään ole päässyt. Mä tulkitsen tän poissaolon niin et se mokoma synnyttää :D -ellei ole jo :heart:

scala ja kierukka eikös sulla ollut se kierukka ja silti tulit raskaaksi? kumpi kierukka sulla sitten olikaan? ja kuinka kauan se oli sulla ollut ennen tätä plussaa? Ite kovasti pohdin, että jollei mulle olla suostuvaisia pistää klipsejä tms piuhoja poikki, niin tuo lienee vaihtoehto seuraavana.... MUTTA..... eipä ole 100% tuokaan :D ja mä kun en kanssa haluaisi enää olla raskaana...
Sitä vaan mietin, että voisko siinä olla sen tehon suhteen semmonen että loppuvuosia kohden (eli sen viisi vuotta kun on tehoa luvattu) niin esim viimeisen vuoden aikana sen teho ei ole enää niin varma kuin alkuun ???
Tai onko mahdollista että se asennetaankin jotenkin "väärin" ja SEN takia voi raskaaksi tulla??

Toivottavasti tuut jossain vaiheessa kertomaan mitä asiasta tiiät :) Mulla iskee pieni paniikki kohta, koskapa en voi vauvan synnyttyä kattoakkaan miestä päin, oon muuten tosi pian taas paksuna, jos en jotain ehkäisyä keksi, JA KUMEJAHAN ME EI KÄYTETÄ YIH !! :D

virtaa riittää tää on oikeesti käsittämätöntä... laskin että kolme viikkoa meni niin että päivät oli aika jaksamisen takana, illat ihan jäätäviä kun oli niin väsy päikkäreistä huolimatta. päiväunet oli PAKKO saada ja silti oli väsynyt. yöt nukkui huonosti, MUTTA NYT: mä nukun kuin tukki!!! hyvä että edes noihin mun vessa-herätyksiin herään ... mieskin havahtui yks yö, että mun puhelin oli torkuttanu jo kaks kertaa, eikä elettäkään käy...
ja eilen illalla menin vasta liki klo 23 nukkumaan ja viideltä aamusti olinkin jo ihan virkeä.
Jos tää on pelkästään sen raudan ansiota niin ohhoh!!!!
Toisaalta tulee mieleen että loppuraskaudessa mulla iskee aina armoton energisyys, mutta vasta viimesen parin viikon aikana ennen laskettua, nyt sinne on vielä matkaa ...
No mut aika kiva tää silti on, yöunien laatu on parantunu viikossa huimasti, ja oma jaksaminen on aivan toista luokkaa kun kolme edeltävää viikkoa. mitään en oo muuttanut, ainoostas lipittäny sitä uutta rauta-mehua. JOKA ON SIIS NIMELTÄÄN FERRONOL :) maanantaina viikon päästä on neuvola, ja sit saan tietää hempan onko tulos mikä :)

äh, mä nään mun kaverin tänään, ja sen alta pariviikkoisen vauvan :heart: voi sitä ihanuutta, miten mä jaksan omaani vielä odottaa :)

tämmösiä levottomia täällä aamun kofeiini-annostuksen keskeltä :wave: armoton puheripuli, ja mihin mä tämänkin nyt sit puran... no meen sit vaikka pyykit viikkaamaan :D

terpat vaan kaikille, ja mä lähetän tätä virtaa nyt joka ikisen ikiseen äitykkään täällä :wave: voisinpa suorastaan halata jokaista :D

hiljakseen vissiin sekoava Fourth Gift ja pikkupallero reppana jonka tarttee äitiään kestää vielä HYVIN kauan :D :D :D
 
37 + 0

3 viikkoa laskettuun hetkeen, mutta eihän nää vauvat sitä koskaan tiedä :LOL:

Sisunen varsin tositoimissa tai jo nuuskuttelee vauvaa :heart: Kuulumisia kovasti odotellen!

Epiduraali toi mulle ekassa synnytyksessä autuuden. Sain nukuttua pari tuntia ja kerättyä voimia. Avauduinkin loppuun nopeasti. Kakkosen synnytys olikin niin peace of cake, ettei tosikaan! Kohdunkaulan puudutteen sain 8cm auki ollessani, muuten lähinnä hengailin synnärillä ja kirosin kun ei ollut mitään tekemistä ;). Eka synnytys kesti 8,5h (vesien menosta 22h) ja toka 10,5h.

Sairaalaan lähdöstä on vain tiennyt. Tietty ekasta meni vedet, niin oli selkeä lähtö. Tai siis meni vedet ei kuvasta sitä, kun sitä vettä vaan tuli ja tuli runsain mitoin. En mä ois voinut kotona olla! Tokasta alkoi supistuksilla yöllä, jostain vain tiesin että ne oli nyt niitä ja kolmen tunnin jälkeen lähdin sairaalaan. Kummastakaan en soittanut synnärille enkä aio nytkään jos asia on yhtä selkeä. Mä en halua mitään tökeröitä vastauksia kotona olemisesta mahdollisimman pitkään tai kyllästyneitä lauseita "No, tule nyt sitten" juttuja kuulla kesken synnytyksen. Sinne mennessä niiden on pakko tutkia eikä pihalle voi ajaa ennen sitä, hah!

Polikliininen synnytys olisi varmasti minun kohdalla mahdollista, mutten sitä halua. Jos ei potkita pihalle, niin mielelläni lepäilen ja tutustun vauvaan sairaalassa sen pari-kolme päivää.

Hienoa Kuume, että sun huoli otettu tosissaan ja sait mittaria kotiin ja seuraavat vauvan kasvua.

Ruokahalu on valtava ja varsinkin hiilari/sokerihimo tullut! Kauheeta. Eilen oli kesken lenkin lapsien kanssa mentävä ostamaan karkkia! Turvotus on myös riesana. Onneksi nämä molemmat vaivat on pieniä vaivoja ja katoavat raskauden jälkeen. Nukkuminen on ihan ok, liikkuminen sujuu mukavasti (eilen sellanen 6km lenkki lapsien kanssa), taivun poimimaan tavaroita lattialta ja kaikki sujuu muutenkin mallikkaasti. Kuten joku muukin sanoi, tulee ikävä raskautta!

Nyt tuolla jo hätyytellään kovasti leikkeihin ja askarteluihin.. Mukavia odotushetkiä kaikille!

Hevosenkenkä 37+0
 
Huomenta!

fourth gift Oikein muistat, mulla on kierukkaraskaus. Mun nuorin on syntynyt 3/11 ja jälkitarkastuksessa 6/11 laitettiin hormonikierukka. Siitä päivästä alkoi jatkuvat vuodot, jotka kestivät lähes 7kk. Ehkäisyneuvolaan olin yhteydessä ja kuulemma normaalia. Tammikuussa 2012 vuoto loppui ja olin jo tyytyväinen vuodottomaan aikaan. Kunnes sitten alkoi tulla omituisia oireita, niin tuttuja. Raskaustesti näytti plussaa. Pääsin neuvolaan ultraan ja sieltä paljastui raskaus, joka oli jo 10. viikolla. Kierukkaa ei löytynyt.

Neuvolalääkäri oli vaihtunut, edellinen, kierukan laittanut oli jäänyt eläkkeelle. Tämä uusi lääkäri sanoi, että on nyt toinen kierukkaraskaus meidän terveysasemalla pienen ajan sisällä. Olisiko sitten tämän eläkkeellelähtijän ammattitaito ollut jo hiipumassa ja tapahtunut jonkinlainen "asennusvirhe" minulle ja sille toiselle.

No aborttiahan se lääkäri heti ehdotti, mutta en pystynyt, kun on menetyksiäkin ollut useampia. Jos toinen on tullakseen, tervetuloa. Töihin paluu ym. suunnitelmat muuttuivat, mutta mitä sitten. Täytyy kuitenkin myöntää, että alkuraskaus oli aika vuoristorataa, kun meille ei enää lapsia pitänyt tulla. Nyt sitten otetaan varman päälle.
Mulle tehdään sterilisaatiopaperit valmiiksi, jos synnytys jostain syystä menee sektioon, niin se voidaan tehdä samalla. Muussa tapauksessa mies menee vasektomiaan.

polikliininen synnytys Olisin ollut siihen valmis, mutta mun rd on este. Vauvalta tarvii ne kolme verensokerin mittausta, mutta ei mun silti koskaan ole tarvinnut siellä sairaalassa olla kolmea päivää. Viimeksi kaksi arvoa mitattiin ekana päivänä synnytyksen jälkeen ja yksi arvo kotiinlähtöpäivänä, joten kotiuduin 1,5vrk ikäisen vauvan kanssa. Ei mitenkään pitkä aika, ehkä sen voisi hyvällä omalla tunnolla nauttia täysihoidosta.

supistukset Mitä ne on? Mun kohtu ei supistele kuin lääketieteen voimalla. Jo neljännen synnytyksen jälkeen (yliaikainen) lääkäri sanoi, että kohtukin on lihas joka vanhenee ja väsyy, eikä välttämättä jaksa alkaa itse supistelemaan. Sitten kun supistukset on saatu lääkkeillä/kalvojen puhkaisulla aikaiseksi, tapahtuu kyllä nopeasti.

Mutta kyllä tuolla alapäässä jotain on tapahtunut, kun kaksi viikkoa sitten tilanne oli sormelle auki ja kanavaa 2cm. Eilen kävin 1,5h kävelyllä, eikä mitään tuntemuksia. Tavoitteena olisi, että sais tuon alapääntilanteen siihen malliin, että pääsis suoraan kalvojen puhkaisuun parin viikon kuluttua, ilman sitä osastokypsyttelyä cytotecilla.

sisuselle tsemppiä, toivottavasti olet jo voiton puolella! Uutisia odotellen,

Scala ja kahdeksas vekara Eikka rv 36+4
 
FG: Se on katsos kiinni siitä että osaa antaa itsestään oikean kuvan :D

Ehkäisyä olen kovasti miettinyt myös. Meillä on sen verran pitkä lapsettomuustausta että epäröin kovin, tarvitaanko koko ehkäisyä. Tämähän on eka luomuraskaus koskaan ja ehkäisyä ei ole käytetty 9 vuoteen.. Toisaalta kun nyt sitten tärppäsi niin tarttee taas pohtia tuota ehkäisyasiaakin. Sterilisaatioon haluaisin, e-pillereitä en enkä mitään muutakaan hormonaalista ehkäisyä. Olen sen verran paljon vetänyt lapsettomuushoitojen aikana noita hormoneja että niissä alkaa olla kiintiö täynnä. Sterilisaatiosta en tiedä mitään, sekin kyllä taas on jonkin sortin toimenpide ja mies saisi siihen mennä ja omalta osaltaan kerrankin osallistua meidän perhesuunnitteluun. Kierukka mietityttää myös, lähinnä sen takia että kohdussa on jotain häikkää, arpia jne. edellisen raskauden jäjiltä ja nyt varmaan taas joudun kaavintaan (lääkärin arvio synnytystapa-arviossa) koska istukka on niin alhaalla ja vanhan vauriokohdan päällä. Jollakin oudolla tavalla kyllä kiinnostaisi tietää, raskautuisinko uudelleen luomusti nyt kun kerran on napannut. Mutta meillä on kyllä tämän jälkeen lapsiluku täynnä. En ole koskaan edes haaveillut isommasta perheestä eikä mieskään. Ja ikääkin alkaa jo olla turhan paljon..

Vaikka yöunet on edelleen valvomisen takia vähissä, mulla ei ole mitään kiirettä synnyttämään. Pelottaa jo valmiiksi niiiin paljon se vauva-aika, joka esikoisen kohdalla oli ihan painajaismaista. Viime yönä kokeilin nukkua ilman tyynyä jalkovälissä ja sillä seurauksella että lonkat, häpyliitos ja koko lantionseutu kipuili jo parin tunnin nukkumisen jälkeen niin kovin että särkylääkettä piti hakea. Pissalla mun ei tarttekaan yöllä käydä, olen yrittänyt juoda urakalla päiväaikaan ja illasta tulee sitten juotua vähemmän eikä yöllä tule hätä.

HilmaVilma 36+6
 
Aamupäivää!

Toivottavasti Sisunen on jo nyyttinsä syliin saanut :heart:

Itse kävin viikonloppuna katsomassa vuorokauden vanhaa pientä suloista tyttöä :) - tosin pienikokoisuus sai uudet ulottuvuudet tässä tilassa, - minusta vauva näytti ISOLTA (siis ajatellen, että sellainen tulisi tuolta synnyttää...) :O

Oma napa Flunssa ja pokiontelon tulehdus on saatu taltutettua, kiitos antibioottoien. Olo alkaa taas olla normaali ja palasin eilen töihinkin.

Aamulla oli neuvola ja siellä kaikki hyvin; painoa tullut +700g/viikko (olisikohan tuolla sairastamisella ja suklaalla tähän osuutta...), hemppa 120, RR 127/71, pissat puhtaa, syke 140 (aina aikaisemmin ollut 150 tai yli?) ja sf-mitta 30. Tipahdettiin siihen keskikäyrän tuntumaan, - onkohan tämä ihan normaalia? Terkkari sanoi, että mikäli vielä tippuu niin sitten lähete äitipolille.

Ja sitten kysyisin, onko kukaan poistattanut luomia raskauden aikana? Itselleni on niitä tosiaan tullut mahdottomasti tuohon kaulalle raskauden aikana ja ne on sellaisia koholla olevia ja jäävät koruihin/huiveihin kiinni. Minulle suositeltiin niiden poistamista puudutuksessa, - mutta onkohan ihan turvallista näin raskaana? Eli vaikuttaako tuo puudutus jotenkin vauvaan...:|

Hurjaa vauhtia ne viikot tässäkin ryhmässä vähenee :wave: Tsemppiä niille, jotka jo synnytyssairaalan ovia kolkuttelevat ja kärsivällisyyttä meille muille :)

Mamma2012 + kyytiläinen 33+5
 
Huomenta!

Tsemppiä sisuselle, saa nähdä onko hänellä jo nyytti kainalossa :)

Mä toivon myös, että paikat kypsys sinne laskettuun mennessä niin, että pelkkä kalvojen puhkasu riittäs, se olis sitten nopeesti ohi ja itte olen siitä käynnistysmuodosta tykännyt eniten, vaikka äkänen onkin. :)

Itellä ei vieläkään ole juurikaan liitoskipuja ja lonkat ei oireile vielä mitenkään. Tuntuu ihan hassulta, kun edellisessä raskaudessa ei aängystä meinannu päästä 30 viikon jälkeen. :) Vauva on mennyt alaspäin, kun nyt on sukkapuikko kipuja ollut muutamana parina päivänä iltasin ja tänään jo heti aamusta, niin, että jalat meinaa alta mennä. Kivuttomia supistuksia on ollu muutamana päivänä koko päivän vähän väliä, tuntuu välillä, että kohtu on koko ajan kovana. Ei haittaa, se on hyvä merkki, että jotain ehkä tapahtuu tuulla kohdun suulla. Siellä kirveleekin kun vauva päätään pyöritteleen. :) Mulla ei ole missään raskaudessa ollut kipeitä supistuksia, vasta kun synnytyksessä, joten nämä kivuttomat on avannut paikkoja loppuajasta ihan hyvin. Vielä sais tietenkin sen pari-kolme viikkoa pysyä masussa, ja uskon kyllä, että pysyy. Muuten vointi on ihan hyvä.

Huonosti nukutut yöt on kyllä ennemmin sääntö kuin poikkeus. Ei niinkään oman olon takia, mutta meillä on toiseksi vanhin tyttö huono nukkumaan edelleen. Herättelee vessaan joskus jopa 3 kertaa ja ennemminkin kyse on siitä, että ei halua enää nukkua. Nuorimmainenkin on vasta alkanut nukkumaan melko hyvin, joten yöt vaihtelee tosi paljon. Ite pitää käydä kuitenkin sen 2-4 kertaa vessassa yön aikana et sekin katkoo öitä. Ja jos aamuyöllä olen hereillä jostain syystä niin sitten ei nukutakaan niin vaan.

Onneks tässä on kaikenlaista kivaa tiedossa. Torstaina lähetään miehen kanssa minilomalle yhdeksi yöksi hotelliin ja ostoksille ja ainakin yksi tyttöjen ilta on tiedossa parin viikon päästä. Sellasella porukalla millä tavataan n. kerran vuodessa mökkiviikonlopun tai illan merkeissä. Yksitellen tavataan kyllä enemmänkin, mutta yhdessä harvemmin.

Nyt pitää lähteä hommiin.

Hyvää syyspäivää kaikille.

Tulipa omanapailua taas..

Aapaliini ja mukelo 34+4
 
Moikka moi!

Supistukset: aika monella on ollut kivuliaita supistuksia jo. Itselläni ekassa niitä tuli vasta vesien menon jälkeen synnärillä ja tokassa lasketun ajan jälkeen muutamana yönä ennen synnytystä. Kivuttomia kovettumisia oli toki ollut aikaisemmin. Nyt on ollut enemmän noita menkkamaisia tuntemuksia; ei kovin kivuliaita eikä ole kovettanut mielestäni vatsaa samalla. Toisaalta enpä tuntenut kovettumista viimeksikään kun neuvolatäti sanoi, että mulla on supistusherkkä kohtu eli heti kun mahan päälle koskee, vetää kovaksi. Viime yönä oli sitten ekaa kertaa vähän häiritsevämpiä menkkajomotuksia. Toistuivat parin tunnin sisällä niin useasti, että kävin nappaamassa Panadolin, että saisin nukuttua. Laantuivat kyllä sitten. Mielessä kävi kyllä, että ei, ei vielä voi alkaa synnytys, mennään vasta 35 viikolla, vauva joutuisi keskolaan ja muuta...unisen ajatuksia..;)

Nyt kävin 40min kävelyllä eikä suppareista ollut tietoakaan, että näin...

Millimama: mulla on ollut tuossa navan ympärillä mustelman näköinen kohta jo pitkään. Mikä lie...Onkos muille tullut jo Linea Negraa? Mulla ei ole vielä, enkä muista yhtään missä vaiheessa ne aikaisemmissa raskauksissa tulivat.

Olen mukana kans vauvautuneiden puolella täällä kaksplussan sivuilla, mikäli sellainen perustetaan! Nähtäväksi sitten jää, kuinka paljon sitä ehtii sinne kirjoittelemaan. Ja ehdottomasti meidän kuu vielä tänne:)

Jollain muullakin oli ollut poskiontetulehdus. Inhottava vaiva. Itse olen ajoittain niiiin tukossa ja käytän sarvikuonokannua monta kertaa päivässä. Se kirkastaa ajatukset hetkeksi. Yöt menee melkein istuvassa asennossa kun kylkiluihin sattuu ajoittain edelleen normimakuuasennossa ja nenä menee ihan hirveen tukkoon jos ei nosta sängyn päätyä.

Tuntuu, että raskausvaivoja on koko ajan jos jonkinmoista. Jos joku poistuu, niin toinen tulee tilalle. Mutta eipä tässä nyt enää niin monta viikkoa ole kärsittävänä, että kyllä tämän kestää. Pian alkaa ihan uudet kuviot ja uudet haasteet:)

-Melanie 33+6
 
Onpas taas tullut paljon tekstiä.

Mä aion pysyä täällä enkä halua liittyä facebook-ryhmään. Toivottavasti juttua edelleen riittää tälläkin puolella =)


Ehkäisy Meillä lapsi on esikoinen ja haluttaisiin useampi lapsi. Lapsettomuus-/keskenmenotaustasta johtuen en halua aloittaa mitään ehkäisyä ja se tuntuisi jotenkin turhaltakin. Ehkä kondomia voisi muutaman kuukauden käyttää, mutta mitään hormonaalista en ainakaan tähän väliin halua. Luomuraskaus seuraavan parin vuoden sisällä olisi meille lottovoitto =)

Sairaalan lähtö Uskon edelleen siihen, että kyllä sen sitten tietää, kun pitää lähteä. Vaikka meiltä on n.55km/35min matkaa sairaalaan, niin en ole suunnitellut, että soittaisin etukäteen. Jos supistuksia tulee riittävän tiheesti, niin haluun joka tapauksessa tarkistaa tilanteen, vaikka lähettäisivätkin takaisin kotiin. Ehkä sitten jos menee lapsivedet, mutta ei supistele, niin voisi soittaa ja kysyä, että tullaanko heti tarkistamaan tilanne vai odotellaanko. En oo jaksanut kauheesti miettiä. Kyl sen sit näkee miten kaikki menee ja soitetaanko vai ei :D

Yöunet Uni maittaa edelleen, mutta viime aikoina oon kyl valvonut öisin jonkin verran. Iltaisin tulee hyvin uni eikä oo vaikeuksia löytää hyvää asentoa tm., mutta yöllä vessassa käyntien jälkeen uni ei tule heti. Varmaan sen takia väsyttääkin, vaikka periaatteessa nukun kellon ympäri.

Paineentunne alapäässä ja nivuskivut on viime aikoina vaivanneet. Alapää tuntuu ihan turvonneelta ja tosiaan on valtaisa paineentunne koko ajan, varmaankin vauvan pää siellä painaa. Ja saakin painaa ja tehdä tilaa ja mitä vaan, että syntyisi ajallaan :D Kävelyä on kyl alkanut vähän haitata se paineentunne ja nivuskivut, ja välillä sohvalta/sängyltä ylösnousu tuntuu ikävältä.

Mut silti aattelin kyl suunnata koiran kanssa lenkille, kun näyttää sadekin hetkeksi loppuneen :wave: Huomenna taasen neuvolaan. Siellä saakin nyt sitten käydä vähän väliä.

idylli 37+3
 
scala kiitos! siis mut mitä? miten sää olet saanut paperit sterilisaatioon jo? ja mitä kautta? ja todellakinko se voidaan tehdä sektion yhteydessä? Mä en tajua miksi mulle väännetään vastaan lääkärissä koko ajan...
En itekään aborttiin tule suostumaan JOS vielä lisääntyä tämä keho päättää. Vaikea kuvitella minkä työn se asenteessa vaatisi, jos huomaisikin olevansa tiineenä vaikka ei pitänyt... no, mutta kuitenkin, aionpa selvittää tuota klipsi-hommelia vielä...

linea negra ei oo näkyny :)

mamma2012 siis eihän puudutusaine esim hammaslääkärissäkää ole raskausaikana pahasta :) en usko että sulle moista ehdotettaisiin jollei sitä voisi ottaa :)
relax vaan :)

Auuuuh miten ihana myrsky ulkona :) päivälepäilyjen jälkeen on pakko päästä ulkoileen tänään vielä uudestaan :)
 
Lumisateista tiistaita :)

Heti tuli jotenkin joulunen olo, kun lunta alkoi tuiskuttaa, vaikkei toi taida vielä kovin pysyvää lunta olla :) Samalla iski pienoinen paniikki joululahjoista... Oi miksi, miksi en voi aloittaa hankintoja ajoissa :)

Ehkäisy Sitä on kieltämättä vähän tullut mietittyä. En koe omakseni hormonaalista ehkäisyä, eikä sterilisaatio taida olla mulle vielä oikea vaihtoehto. Ollaan kyllä ajateltu, että nämä kaksi lasta meille riittää, mutta toisaalta olen "vasta" 30 vuotta, niin saattaahan tuo mieli muuttua.

Hevosenkenkä mulla on ihan samat himot kuin sulla, päivä ilman karkkia on tuskaa. Tänään taas olen pyhästi luvannut itselleni olla syömättä herkkuja, katsotaan nyt sitten kuinka kauan lupaus pitää, kun samalla löysin aika herkullisen oloisen juustokakun reseptin :)

Leipomuksia Jokohan tohtisi tehdä ristiäis/joululeipomuksia pakkaseen, kun kaiken järjen mukaan nyt ois vähän enempi aikaa sellaiseen?

Joulua suunnitteleva Inari & Juri Kakara 35+4
 
fg Mä käyn ä-polilla kontrolleissa, niin viime käynnillä täytettiin ohimennen ne sterilisaatiopaperit, ja siellä ne nyt lepää mun kansion välissä jos tarvetta tulee. Voihan sen lähetteen pyytää vaikka jälkitarkastuksessa.

Sektion yhteydessä sen voi tehdä, mutta jos on normaali alatiesynnytys, niin pitää odottaa vuodotonta aikaa. Nykyään sen voi tehdä naisellekin ihan päivän sairaalareissulla. Alakautta laitetaan munanjohtimiin sellaiset kierukat, jotka sitten arpeutuvat ja tukkivat putket.

Lääkärit eivät kovin helposti kirjoita lähetettä jos virallista "lapsentekoikää" on jäljellä. Aika tiukkana saa olla, mulla ei ollut mitään vaikeuksia kun ikää on 40 ja lapsiakin jo aikas monta.
 
mamma2012 multa poistettiin naamasta luomi tuossa muutama viikko sitten. Tuntu, että se kasvo vaan ja onnistuin aina raapaseen siihen niin, että rupes vuotaan verta. Hieman epäröin kanssa, että onko se turvallista, mutta terkkari sanoi neuvolassa, että kannattaa nyt poistattaa mahdollisimman pian, kun ei oo vielä nyyttiä hoivattavana siinä sivussa. Olin kans aatellu, että jos vasta synnytyksen jälkeen, mutta kun järkevästi aattelee, niin parempihan se nyt oli tehdä.
Että eikai siinä paikallispuudutteessa mitään vaaraa oo ja laitetaanhan niitä sillon synnytystilanteessaki vielä lähempänä vauvaa! :)
Tosi nopeesti sain ajan siihen poistoon eikä siinä kyllä kauan menny!

Mulla on jotenkin niin skeptinen asenne tuohon epiduraaliin, että yritän varmaan viimiseen asti vältellä sitä. Mulla on niin epäonninen hoitohistoria, että voisin vaikka vannoa, että se menis kumminki mun kohdalla pieleen.
Saa nähdä kuinka korkea mun kipukynnys vielä on.. Pitäis vaan saada itsensä sellaiseen mielentilaan, ettei mene paniikkiin ja muistais, että ne kivut yleensä on aina kotiinpäin. Se, että ei tunne kipua, ei kuitenkaan vie pois mahdollisia repeytymisiä ym. Mutta jos voimat ei yksinkertasesti riitä, niin mielelläänhän sitä ottaa hengähdystauon sitten, jos kaikki on muuten ok.

Alkaa kyllä jo jännittää, että miten ja missä järjestyksessä kaikki tapahtuu! Kiitos teidän kommenttien, oon vähän rauhaantunut siitä paniikista mikä iski. Ja auttaa tuo lokakuistenkin pinon synnytyskertomusten lukeminen, että miten siellä on lähdetty ja edetty.
Oma lähtö on kuitenki varmaan vielä aika kaukana. Möntti tuntuu liikkuvan vielä sen verran paljon, että välillä hinailis itteensä ylemmäs ja välillä taas painaa urakalla itteensä alas. Saa nähdä millasen diagnoosin huomisen neuvolasta taas saa. :rolleyes:

Mistä muuten voi ite tietää, että onko vauva kiinnittyny? Kun noissa ohjeissa on, että jos lapsivesi menee, mutta vauva ei ole kiinnittynyt, niin pitäisi mennä ambulanssilla. Onko se vaan, jos neuvolassa esim on sanottu, vaikka sehän on voinu sen jälkeen kiinnittyä ja sit ois ihan turhaan lanssilla menty.

Mä joudun melkein vaan käyttää koiraa tuossa pihalla, kun jo postilaatikolle meno tohon 50 m päähän aiheuttaa supistuksen. Onneks on suht iso piha ja vierähtihän tuossa aikaa, kun rupesin tekeen vähän puutarhasuunnitelmaa mielessäni, niin sai koiraki nauttia ulkoilmasta. :D

mnica ja hikkaava möntti 37+5
 
  • Tykkää
Reactions: mamma2012
Nyt on kyllä paras aika tehdä leipomuksia pakkaseen! Haettiin 10 kg säkit vehnä- ja ruisjauhoja, että pääsis mamma leipomuspuuhiin, mutta tää väsymys on kyllä nyt vienyt voiton kaikesta. Mutta oon onneks jotain ehtiny leipoa vierasvaraksi pakkaseen ja jääkaapistaki löytyy vielä suklaaraitaa (suklaakakun ja juustokakun sekoitus...). Mies jo vähän ehti tuskailla mun (herkku)leipomusintoa, mutta oli pakko hävittää noita omenoita jonneki, mitä sukulaiset toi mukanaan! :D
Kun mä tästä energisoidun (toivottavasti!) vielä, niin aion tehä valmiiksi pakkaseen vaikka ja mitä!

Jahas, Tilhet löysi vihdoin meidän pihlajat ja osa meinaa päissään tulla laseistaki sisään, kun vähän lähellä taloa nuo puut... :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: fourth gift
Leipomuksia Mä oon saanu jo pakkasen niin täyteen leipomuksia, ettei sinne mahdu enää yhtään mitään! :LOL: Mies jo valitti, et kun ei ees mitään ruokia mahdu..tänään se sit pyysi kaverinsa kahville, et sais pakkasesta ottaa vähän leipomuksia esille..mut ei sitä tilaa silti kauheesti tullu.. ;) Oon leiponu pakkaseen korvapuusteja, mustikkapullia, suklaapiirakkaa, toscapiirakkaa, pitsaa ja omenapiirakkaa..hmm..olikohan jotain muutakin viä..? no, mut onhan tossa jo.. :D Hirvee hinku koko ajan leipoo, mut nyt on kyl vähän rajoitettava.. :)
Joululeivonnaisiakin haluaisin jo alkaa tekeen, mut kun ei mahdu pakkaseen, niin ei mahdu.. :)

Nellielli ja pötkö 37+2
 
  • Tykkää
Reactions: fourth gift
Nyt on kontrollissa käyty. Aikaa siellä meni, kun lääkäri oli joutunut johonkin operaatioon yllättäen. Mut eipä siinä kiire ollut. Sillä aikaa mittailtiin painoa ja verenpainetta, paino oli samassa pysynyt kuin edellisellä kerralla. Verenpaineetkin kohdillaan ja pissa ilmeisesti puhdas (ei ainakaan mitään siitä sanottu) Odotellessa otettiin sitten käyrääkin ja vauvalla oli just meno päällä, eli sykkeet vaihteli jonkun verran. Kohdunsuun tilanne ei juurikaan ilmeisesti ollut muuttunut, pientä lyhenemistä tapahtunut ja funneloitumista (?) Piti tuokin tieto etsiä, mitä tarkoittaa ja ilmeisesti avautumista. Eli hyvä alkaa vissiin sit valmistautua synnytykseen pikkuhiljaa. Vauva onneksi kasvanut hyvin, painoarvio nyt 2,4kg, eli ihan tasaisesti keskikäyrällä kuulemma oli kaikki mitat. Ja sanoivatkin etteivät enää ala estämään jos lähtee syntymään. Ja hyvistä viikoista johtuen ei uutta aikaakaan annettu. Olis toisaalta kiva ollut vielä parin viikon päästä käydä. Pitää tosin nyt ens neuvolassa kysyä, onko nyt sit vielä sitä neuvolanlääkäriä. Eilen tosin neuvolasta soittivat ja olisivat sitä lääkäriaikaa siirtäneet, olis kahden viikon päästä ollut. Mutta peruttiin sitten kokonaan, kun nyt ovat äitiyspolilla seuranneet.

Ehkäisyä olen minäkin pohtinut. Ensimmäinen kun kyseessä ja suht pienellä ikäerolla haluaisin seuraavan jo. Ehkä joku 1,5-2v olisi hyvä. Eli ensimmäisen puolen vuoden ajan jotain olis käytettävä. Nyt sitten pähkäillyt, kuinka hyvin se imetys sitten suojaisi uudelta raskaudelta. Jonkun tiedon mukaan täysimetys olisi varsin tehokas suoja ensimmäisen puolen vuoden ajan. Jos näin on, ei sitä sitten muuta tarvisikaan, kun ainakin toiveissa olis täysimettää ainakin lähelle tuota puolta vuotta. Tän ensimmäisen yrittämiseen meni reilu puoli vuotta, mutta sitä ei sitten taas tiedä miten kauan seuraavassa menee. Pitänee vielä miehen kanssa jutella asiasta, kun kierukkaa ei noin lyhyeksi ajaksi varmaan kannata laittaa, enkä mitään hormonaalista ehkäisyä haluaisi. Eikä ne ole mahdollisiakaan jos imettää, paitsi ilmeisesti minipillerit. Eli kai se on kortsua käytettävä tai luotettava imetyksen tehoon. Kun eihän se raskaus katastrofi olisi, vaikka kävisikin "vahinko" jo vähän aiemmin. Mutta tuon puolisen vuotta olis kai hyvä antaa elimistönkin jo tasautua tästä edellisestä.

Nyt voisikin huilailla lopun päivää, kun oli jotenkin rankka reissu tuo kaupungissa käyty. Toisaalta hyvä vaan ettei taaskaan keskustasta parkkipaikkaa löytänyt, olis vaan anttilassa ollut kiva käydä. Mutta jaksoi sitten edes jotenkuten cittarissa käydä ja kierrellä. Mukaan tarttui liivinsuojia, kosteuspyyhkeitä ja vanulappuja. Eli nyt taitaakin olla jo kaikki hankittu. Oli aika kovat harkkasupistukset siinä kaupassa käydessä. Piti sitten ostaa puolen litran purkki lakritsijäätelöä ja varmaan olis mennyt äsken koko purkki, mutta sain hillittyä ja söin vaan puolet :D Ja suklaata tarttui taas mukaan..

Tirppana 34+3
 
Pika ON päivitys jos jossain vaiheessa kerkeis vaikka lukeekki mitä viikonloppuna ootte kirjotellu...

Tänään oli sitte se lääkäri ja synnytystapa arvio.
Pissa puhdas, paino pudonnut 500g, turvotusta on, verenpaineet 75/102. Muita ei sitten otettukkaan th:n käynnillä. Lääkäri sitten totesi et kohdunkaula pehmennyt, mutta kiinni. Ultralla tarkisti Anselmin tilanteen, pikkuinen on raivotarjonnassa ja kokoa tällä hetkellä reilut 2100g ja arvioi syntymä painon olevan n. 3300g mikäli ei mene yliaikaiseksi. Muuten on alkanut asettumaan lähtökuoppiin, mutta maha ei ole vielä alimmillaan et laskeentuu vielä ja lantion tilavuus riittää hyvin tuon kokoisen synnyttämiseen. Lapsivesi määrä normaali.
Neuvolassa ravaaminen jatkuu viikottain tosin ens viikolla on se kotikäynti.

Jaha sitten pitääkin taas mennä.

iia ja Anselmi 35+5
 
Heissandeeraa!

kaks päivää meni lukea itsensä ajantasalle :LOL: Oltiin viikonloppu lapsuudenmaisemissa ja putosin ihan kjärryiltä näissä teidän jutuissa. Nyt olen ihan perillä.

Heti alkuun kerron Tirppanalle mitä saimme kuulla perhevalmennuksessa: että aina tasaisin väliajoin meidän (pieneen) neuvolaan tulee n. 4kk sitten synnyttänyt tuore äiti, joka on uudestaan raskaana, kun on luullut, että täysimetys toimii ehkäisykeinona... Omakohtaista kokemusta ei siis mulla ole, mutta jotenkin tämä jäi korvan taakse.

Se olis mulla tässä sitten enää tunti töitä ja sitten alkaa kauan kaivattu äitiysloma!!!!!! Pesänrakennusvietti nosti päätänsä jo perjantaina, kun mahataudin jälkeisessä toipumisen tilassa ompelin ihanasta nallekankaasta Keijolle pari pussilakanaa. Ja sormet rupes muutenkin syyhyämää, että pääsis jo pesemään pikkuvaatteita ja laittamaan kaikkea valmiiks. Haettiin sunnuntaina äitin luota sellainen korisänky, jossa olen aikanaan itsekin muutemat ekat kk nukkunut... AWW, kun se on suloinen, mallattiin sitä heti sängyn viereen su-iltana kun päästiin kotiin. Tuntuu vauvelin tulo taas todellisemmalta, kun aina iltasin&aamusin kattelee sitä pientä sänkyä siinä makkarissa :heart:

Tyynyn kanssa nukkuminen Ihan ehdotonta, totesin viikonloppuna. Kotona nukun siis sellaisen pitkän vartalotyynyt kanssa, viikonloppuna oltiin yks yö kavereilla ja jalkovälissä oli vaan peittoa vähän myttynä. Voi taivas mikä ryske ja pauke kuulu lonkista aina kun käänty ja sunnuntaina kävely muistutti kyllä enemmän pingviinin vaappumista kun sulavaa eteenpäinmenoa : /
Mutta kyllä ne siitä vetreyty ja nyt on meno taas ihan ihmismäistä. Liitoskipuja ei onneks ole nyt pahemmin ollu hetkeen, täytyy koputtaa puuta.

Leipomuksia Tahdon minäkin rueta tehtailemaan ehdottomasti. Ja sitä ihan kunnon ruokaakin pakkaseen, ettei tarvi väsypäivinä muuta kun kaivaa pakastinarkkua ja lämmittää.

Joulu Joku jo joulusta puhui ja luntakin oli satanut, mä olen ihan kauhea jouluihminen ja tulen aina niin iloiseksi, kun joulu lähestyy ja kun lunta alkaa satelemaan. Jotenkin tulee sellanen hyvä fiilis. Lahjat tai muu materia ei oo tärkeintä vaan se tunnelma. Ja ehkä kyllä ruokakin, meinasin että jos tekis jotain jouluruokia jo pakastimeen ens kuussa, niin ei tarviis sitten niitä miettiä vauvahuuruissa :)

ON Keijo on viimeaikoina majaillut suht samassa asennossa, eli hikka napsaa vasemman lonkan luona ja varpaat kaivelee oikeanpuolen kylkiluita rinnan alapuolella. Olen aikanaan murtanut molemmilta puolilta kylkiluut ihan vaan yskimällä ja ne on luutunu hieman vinksalleen, välillä tuo varpailla kaivelu tekee kyllä ihan kipeää, että pitää kenossa istua että kärsii toisen jatkaa kaivelemista ;)
Maha heiluu nykyään enenmmän kuin ennen, kun toisella on massakausi menossa. Viikon päästä olis se vimonen neuvolalääkäri, jossa kourakopelolla lääkäri arvioi Keijon kokoa. Hieman jänskättää, minkälainen jäpikkä tuolla oikein möngertää.

Mutta taidan nyt vähän vielä siivota pöytää ja hoidella viimehetken hommia, joten palaan paremmalla ajalla sitten lomalla!

Ihania päiviä kaikille!

Sandells & Keijo 34+5
 
  • Tykkää
Reactions: sisunen
Vauvan pään kiinnittyminen lähtökuoppiin tarkastetaan neuvolassa. Itse sitä ei voi tsekata. Ja toki se voi kiinnittyä sinne aivan viime hetkillä, vaikka neuvolassa se olisikin ollut vielä kiinnittymättä. Omalla kohdalla se oli jo viimeksi laskeutunut ja kiinnittynyt lähtökuoppiin 33+ viikolla. Ylihuomenna on neuvolalääkäri 35+5 ja tarkastellaan kohdunsuun tilannetta.

Mäkin viime synnytyksessä mietin olevani ilman epiduraalia, mutta kivut otti vallan ja mahtava autuus tuli sen pienen piikin jälkeen. Tosin ponnistukseen ei enää auttanut, kuten jo aikaisemmin kirjoitin. Eli nyt jo tiedän ottavani vähintään spinaalipuudutuksen, pitää sitten jutskailla Kättärillä vielä kätilön kanssa. Spinaalia en ole kuitenkaan ennen ottanut. Kotona kipeisiin suppareihin todellakin mulla auttoi täysin kipua lievittävästi lämmin suihku. Se ilo loppui aamulla 9 maissa, kun lämminvesivaraaja oli tyhjä. Yö meni kokonaan 10-15min välein juosten suihkussa. Arvatkaa olinko väsynyt päästessäni sairaalaan? No joo, tässä jo kerron toistamiseen samoja juttuja..

Toivottavasti kohta jo kuullaan vauvauutisia ja synnytystarinoita!

Kumisaapas 35+3
 
Tänään oli sitten se lääkärineuvola..

Paino +500g (kaikkiaan n.10kg)
turvotus -/+
pissa ei saatu
yläpaine vähän koholla, johtuu jännityksestä

Kohdunkaula kiinni, hiukan pehmennyt ja lyhentynyt 3cm:stä 2,5:een. Esikoisen aikaan oli samoilla viikoilla sentään jo ulkosuu sormelle auki, nyt ei sitäkään. :mad:

Istukka alko olla jo vähän huonossa kunnossa, mutta toimii sen minkä tarvii(?).
Vauva oli kuulema aika hoikka, melkein jopa liiankin (meinasi antaa kontrolliajan viikon päähän, mutta ei sitte kuitenkaan). Lääkäri mittasi moooonta kertaa ja lopulta sai ihan välttävän tuloksen 2900g pieni ja siro. Muuten kaikki ok, lapsivettä normaalisti..
Vauva on nyt pari päivää ollut hiukan hiljaisempi, liikkuu kyllä mutta jotenkin paljon rauhallisemmin, laimeemmin ja vähemmän kuin ennen. Tästäkin sanoin, mutta lääkäri ei sitä millään tavalla noteerannut.

Eipä ainakaan yhtään helpota huolia ja murheita tuo, että istukka alkaa olla jo huono, vauva liian pieni ja liikkeet vähentyny. JA vielä pitäisi monta viikkoa ootella että vauva syntyy (luulen että tääki syntyy joskus sillon 41+ viikoilla, vaikka niiiin toivoin että viimestään laskettuna syntys)..

Piti lohdutukseksi käydä ostamassa vähän suklaata, kunhan poika menee unille niin linnottaudun sohvalle mässyttämään. :kieh:


kiukuttelija 37+1
 
Heipsansaa! :wave:Tulenpa päivittämään tilannetta; Eli, eilen alkuillasta alkoi irrota limatulppaa (tuli siis paperiin ihan kunnolla pyyhittäessä, pari pyyhintakertaa meni että sai kaiken pois).
Illan aikana tuli muutama perus-vaimeahko supistus, mitä nyt on minulla tullu tässä parin viikon aikana muutaman kerran päivässä muutenkin edellisestä sisätutkimuksesta lähtien, mutta tämä aamu.. Supistukset on ollu ihan toista luokkaa, ensimmäiset tulivat aamuyöstä puoli 5 ja klo 6, jolloin tuli myös lisää limatulppaa.
Klo 10 heräsin ja samantien alkoi se juilinta, 2 supistusta tuli puoleen tuntiin, nousin ylös ja menin suihkuun, taas 2 supistusta puoleen tuntiin ja siitä jatkui olotila yleisesti kipeänä ja supistukset säteilivät alaselkäänkin ajoittain. Puoli 12 aikoihin heitin 1g paratabsin naamariin ja kivut lieveni lähes olemattomiksi, tunsin kuitenkin aina kun supisteli.

Neuvola-aika sattui olemaan tälle päivälle ja siellä käydessä tahdoin saada sisätutkimuksen vaikka terkkari oli kovasti sitä mieltä että kahdessa viikossa ei voi olla suuria muutoksia tapahtunu, noh, kävikin ilmi että kohdunkaula oli pehmeä ja pienentynyt sentillä, nyt siis mitta on 2cm ja kohdunsuu oli sormelle auki. Kaikki arvot, paineet sun muut oli ok. Sanoi seuraavaa aikaa varatessa, että jos supistukset jatkuvat samalla lailla, voi hyvinkin olla mahdollista että olen jo synnyttänyt ennen seuraavaa käyntiä joka siis viikon päästä. Että tämmöstä täällä :D Jännät paikat alkaa olla ja eletään hetkessä, sairaalakassi sun muut on valmiina lähtöön, vielä kun osaisi itsekin olla :) Kipuilua on jatkunu tasaisesti pitkin päivää/iltaa ja limaa tulee yhä lähes joka vessakäynnillä.. kai sekin toivottavasti kohta loppuisi. Mutta nyt lämpimään suihkuun helpottamaan oloa, iltapalan tekoon ja jännittämään saako sitä nukuttua tänä yönä:whistle:
 

Yhteistyössä