Hui ja hui, onneksi oli onni mukana kummallakin!
Hannanmammako kirjoitti repivästä kivusta? Kuulostaa tutulle :hug: Usein tulee kävellessä, en tiedä pääseekö maha jotenkin hölskymään siinä vai mitä, mutta tosiaan tuntuu kuin jotain revittäisiin. Harj.suppareitakin tulee nykyään kiitettävästi, mutta noi kivut ei kyllä ole supistuskipuja. Samoja oli esikoisenkin aikana ja silloinkin ajattelin, että varmaan vaan joku paikka venyy tai jotain, ei se vakavampaa. Ärsyttävää kyllä, kun välillä pitää oikein pysähtyä, kun kipu ei päästä eteenpäin
Pari kuukautta pitäsi siis vielä lyllertää
Kestot: Ollaan osakestoiltu ekan kanssa. Aluksi kertiksiä meni vain öisin, mutta myöhemmin kestot jäi melkein kokonaan. Mä koin kestot helpommaksi juurikin vastasyntyneellä/ekan puoli vuotta. Sitten, kun neiti rupesi liikkumaan enemmän, niin kestoilu loppui melkein seinään, kun en yksinkertaisesti saanut noita laitettua pyörivälle ja hyörivälle lapselle. Nytkin on ajatuksena, että ainakin osittain käytetään ja haaveena olisi hankkia nimenomaan AIO-vaippoja, kun niitä ei tarvi asetellla ja ne ei tietääkseni leviä käsiin, vaikka olisi vilkaskin tapaus
Haluaisin tilata netistä niitä yhden koon eli neppareilla säädettäviä, voisi alkuun käyttää vielä tällä esikoisellakin ja sitten menisi tulevallekin alusta loppuun...Katsotaan! Meillä käytettiin äippäpakkauksenkin vaipassa lisäimua, nimittäin siitä yhdestä imusta tuli heti ohi pissat, muuten olin siihen tyytyväinen (07 sai musitaakseni yhden äippäpakkauksessa). Suosittelen kokeilemaan, rahassa sen kyllä huomaa, mikä on kannattavampaa. Pyykkiin ne meni samalla kuin muutkin, tosin mä huuhdoin pelkät pissavaipatkin aina käytön jälkeen, niin eipähän haissut miltään..
Muut kuulumiset lyhyesti eli VÄSYTTÄÄ! Mutta eipä siitä sen enempää :ashamed:
Mimona ja pieni 29+4 (?)
Niin ja
Varrille :hug: