Niin, minullakin on sukulaispoika pahasti kehitysvammainen, 18 vuotta täytettyään hän muutti vanhempien luota sellaiseen kehitysvammaisille tarkoitettuun ""hoitokotiin"". Siellä hän asuu omassa huoneessaan, hoitajat ovat apuna ja vanhemat saavat käydä kylässä kun haluavat.
Myös ystäväni veli on kehitysvammainen ja olen itse ollut nuorempana työni kautta jonkun verran (aika vähän, mutta kuitenkin) tekemisissä vammaisten kanssa. Tasohan voi olla lievä, vakava tai siitä väliltä. Mutta mielestäni se itse kehitysvamma ei ole se miksi itse myös pelkään saada kehitysvammaista lasta, vaan ne ""sivuoireet"", heillähän monesti on sisäelimissä pahoja vaurioita ja heidän elämä voi niiden vuoksi muotoutua hyvin raskaaksi. Mutta taas toisaalta, kehitysvammasten yksi luonteenpiirrehän on iloisuus. He nauttivat elämästänsä, vaikka he eivät täydellisiä olekaan. He ovat hyvin välittömiä, ystävällisiä ja läheisyydenkaipuisia. Heidän luonteensa siis monesti on hyvin aurinkoinen ja välillä tuntuu, että kun he jollain tavalla jäävät lapsen kehitystasolle, he elävät hyvin positiivisen ja onnellisen elämän. Jotenkin he osaavat olla hyvin hellyttäviä.
Mutta onhan se raskasta kasvattaa kehitysvammainen tai mikä tahansa sairas lapsi. Ja päätös lraskauden keskeytyksestä, mikäli kromosomivirhe huomataan on vain ja ainoastaan tulevan aidin ja isän päätettävissä. Kenenkään muun mielipidettä ei tarvi kuunnella.
Vaikka terveeseenkin lapseen sitoudutaan loppuelämäksi, niin sairas lapsi voi tarvita vanhempaa moninkertaisesti terveeseen verrattuna. Ja kun olen seurannut sukulaisperheeni tarinaa, niin vammainen lapsi on lähes aina ja joka paikassa vanhempien mukana (pienenä), koska monestikaan vammaiselle ei löydä hoitajaa, sukulaiset eivätkä muut tutut halua hoitaa vammaista lasta, kun se vaatii enemmän ja erilaista huomiota kuin terve lapsi.
Nämä asiat ovat vaikeita, mutta kannattaa tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu. Tukemalla muiden mielipidettä päätöstään voi joutua katumaan myöhemmin. Kun tekee niin kuin itsestä parhaalta tuntuu, niin vaikka myöhemmin harmittaisi, niin tiedät ainakin että teit juuri niin kuin sinä hetkenä näit parhaaksi.
Koita kuitenkin olla ajattelematta ikäviä asioita. Ne tulevat jos on tullakseen, niitä kuitenki kerkeää murehtimaan epäonnen kohdatessa sitten ihan tarpeeksi vaikkei etukäteen siitä paniikkia otakaan.
