https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009028392.html
Jyrki Lehtolan kolumni: Avoin kirje pääministerille
Sä tulit, sä voitit, mut me vain jatkettiin odottamista, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.
Jyrki Lehtola
8:00
ARVOISA pääministeri Sanna Marin,
Me odotettiin. Luoja kuinka me sua odotettiin!
Sä olit vapahtaja. Nuori, pelkäämätön, vasemmistolainen, nainen, tihkuit salaisten solien erotiikkaa.
Sä raahasit Suomen 1500-luvulta nykyaikaan. Sä olit vastaus meidän toiveisiin maailmasta, jota hallitsee valaistuneiden sukupolvi, joka imee pienpanimon olutpulloa ja sanoo välillä ”narratiivi”.
Sä tulit, sä voitit, mut me, me vain jatkettiin odottamista.
Me odotetaan vieläkin. Missä sä viivyt?
ME istuttiin synkissä baareissa, kirjajulkkareissa ja uusissa, pienissä ruokaravintoloissa. Me oltiin kännissä, niin olit säkin, oltais voitu halailla, mut sua ei näkynyt.
Sä olisit saanut meiltä niin paljon. Vertaistukea, median hallintaa, tv-sarjasuosituksia ja matelua.
Me ollaan viestinnän, mielipiteiden, konsultoinnin, luovuuden ja itserakkauden valiojoukkoa, miksei me kelvata sulle?
Ollaanko me liian ”rumia” vai… pelkäätkö sä meidän älyä?
Kun me tuijotetaan Seiskasta sun ystäviä, kauhea ajatus valtaa mielen. Jos sä ootkin pinnallinen, jos sä ootkin tyrkky? Tiedätkö sä edes, miten ”Žižek” kirjoitetaan?
Kaikesta huolimatta me on yritetty puolustaa sua, nähdä sut homehtuneiden instituutioiden raikastajana, uuden ajan voimanaisena, jonka setämiehet haluaa kaataa.
Ehkei pitäis olla niin nokon nuukaa keiden kanssa sä ryyppäät tai kuinka paskoista biiseistä sä pidät. Mutta silti se sattuu. Sä et kuuntele, näe, kosketa meitä, vaan jotain sun liiveihin liimautunutta influesserikuonaa.
Sä tapailet vääriä ihmisiä, valkoista roskaa, eikä tää tarkoita jauhoa, vaan tyyppejä, joilla ei oo merkitystä. Somevaikuttajia, influenssereita, vaikka me ollaan suurempia: vaikuttajia, intellektuelleja, muutoksen tekijöitä.
Mikset säe näe meitä? Menikö meidän aika jo, ollaanko me enää olemassa vain itsellemme? (Ei!)
YMMÄRTÄÄHÄN sen, että kaupungin valot sokaisee tamperelaisvapahtajan, mut olisit kysynyt meiltä apua, oltais oltu sun silmät ja talutettu sut pois pahan luota.
Meidän räkälät ei paparazzeja kiinnosta, niissä sä olisit voinut suudella ketä vain kenenkään huomaamatta, kun me keskitytään vain itseemme.
Me oltais soitettu sulle roskamusiikin sijasta jotain surullista, mut itkettävää: sellaista, joka olis saanut pepun sijasta sun sydämen tanssimaan.
Me ei oltais sekoiltu Kesärannassa, vaan istuttu asiallisesti, viety tyhjät pullot poistuessamme, puhistu narratiiveista ja sammuttu omaan ääneemme.
Me ei oltais jaettu tanssivideoita, vaan fiiliksiä globaaleista tulevaisuusnäkymistä.
Ja nyt sä oot pulassa, koska sä valitsit väärät, pinnalliset, tyhmät paskapetturit ystävikses etkä meitä.
Keskiviikkona sä kyynelehdit Lahdessa, sanoit ”Ukraina” ja kerroit ottaneesi opiksi. Hyvä on. Me odotetaan vielä hetki. Mut jos seuraava uutinen susta ei oo se, että heräsit tuntemattoman kirjailijan sylistä, me aletaan muotoilla aika kitkerää twiittiä.