Marinin hallitus sai hyvät ohjeet vaalien turvalliseen järjestämiseen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
maaliskuu 16, 2021 19:25
Junnila opastaa hallitusta, miten vaalit järjestetään turvallisesti

Hallituspuolueiden edustajat ovat tänään kysyneet perussuomalaisilta mallia vaalien järjestämiseen. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila oudoksuu kysymystä, mutta on jättänyt kaikesta huolimatta Facebookiin ja omille verkkosivuilleen hallituspuolueille ohjeet, miten vaalit järjestetään turvallisesti pandemian aikana.

Kansanedustaja Vilhelm Junnilan mielestä meidän ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen eikä lähteä muuttamaan lainsäädäntöä itse vaalitoimituksen osalta tai kädestä pitäen opastaa viranomaisia operatiivisessa valmistelutyössä. Äänestämisen turvalliseksi tekeminen on äärimmäisen yksinkertaista, eikä siihen mene sen enempää vuotta kuin kahta kuukauttakaan.
– Vaalipaikalla siirrytään suurempaan tilaan. Esimerkiksi luokkahuoneesta liikuntasaliin, ruokailusaliin, aulatilaan tai kunnan valtuustosaliin. Ulkotiloja ei tarvita, koska äänestämisestä voidaan tehdä turvallista sisätiloissa yksinkertaisesti huolehtimalla riittävistä etäisyyksistä ja välttämällä kontakteja. Vaalipaikan osoite säilyy samana, joten mitään juridisia tai teknisiä muutoksia ei äänestyspaikkojen toimintaan tarvita, Junnila neuvoo.
Etäisyyksistä ja hygieniasta huolehdittava
Kulku vaalipaikalle pitää järjestää yksisuuntaisena, jotta ihmiset eivät kohtaa toisiaan, vaan menevät yhdestä ovesta sisään ja toisesta ovesta ulos.
– Vaalipaikan sisääntulossa jaetaan äänestäjille maskeja ja käsidesiä. Poistumisovella on roskakori. Muualla maailmassa on sisään tullessa myös mitattu saapuvien ihmisten lämpötilaa.
– Etäisyyksistä huolehditaan lattiaan ja seiniin liimattujen tarraopasteiden avulla, jotta kenellekään ei jää epäselväksi, missä kohtaa pitää odottaa vuoroaan. Lisäksi joku vaalilautakunnan jäsenistä tarkkailee tilannetta ja antaa tarvittaessa neuvoja, Junnila kirjoittaa.
Pintoja ja kyniä desinfioitava
Vaalipaikan palvelupisteet ja äänestykseen tarkoitettu äänestyskoppi tulee sijoittaa riittävän etäälle toisistaan. Palvelupisteiden edessä on oltava samankaltainen pleksilasi kuin kaupan kassalla. Vaalilautakunnan jäsenten on käytettävä hanskoja, ja kosketuksessa olevia pintoja pitää desinfioida väliajoin.
– Jokainen äänestäjä saa oman kynän äänestämistä varten. Kynät vaihdetaan ja desinfioidaan pitkin vaalipäivää. Myös oman kynän tuominen voidaan sallia, Junnila neuvoo.
Päivät jaettava vuoroihin
Vaalilautakuntaan voidaan valita jäseniä normaalia enemmän ja jakaa päivät kahteen vuoroon, jolloin aamuvuorolaiset eivät ole iltapäivävuorolaisen kanssa tekemisissä. Näin voidaan huolehtia myös vaalitoimitusta suorittavien henkilöiden turvallisuudesta.
– Ennakkoäänestystä on jo pidennetty kahteen viikkoon, joten keskimääräinen henkilömäärä tulee kaikissa vaalipaikoissa olemaan huomattavasti totuttua alhaisempi, ja harvoin niissä on normaalina aikanakaan pitkää jonoa ollut. Riskiryhmiä ei tarvitse jaksottaa, kun Suomessa voi äänestää peräti 15 päivänä, kun esimerkiksi Hollannin tällä viikolla pidettävissä vaaleissa äänestys on kolmena päivänä.
Poliitikkojen selitykset eivät vakuuta
Perussuomalaisia ei haittaa se, ettei vaaleja pystytty järjestämään, vaan se, ettei niistä saatu tehtyä äänestäjille turvallisia, vaikka aikaa on ollut yli vuoden päivät. Junnila ihmettelee poliitikkojen selityksiä näin yksinkertaisessa asiassa.
– Olen korona-aikana ollut Etyjin tarkkailuissa Yhdysvalloissa ja Kirgisiassa. Jos tähän pystyttiin maissa, joissa todellinen koronatilanne on huomattavasti Suomea haasteellisempi ja jossa ennakkoäänestystä ei tunneta, en yhtään epäile, etteikö Suomikin tähän halutessaan kykenisi. Oikeusministeriö pääsee kuin koira veräjästä, ettei se onnistunut hoitamaan tällaistakaan asiaa ajallaan, kirjoittaa Junnila.
SUOMEN UUTISET
 
"Siirretään luokkahuoneista liikuntasaleihin". Aina se on ollut liikuntasali missä olen äänestänyt.
Ja oikeastiko joka liikuntasalista tai muusta äänestyspaikasta löytyy kaksi uloskäyntiä?
 
Pääseköhän Ano äänestämään ilman maskia?
Tai muut kaltaisensa?
Onko tässä laskettu kuinka monta ihmistä noissa paikoissa pitää olla enemmän töissä kuin normaali vaalitilanteessa?
 
Persujen mielestä koronapotilaiden ja karanteenissa olevien äänillä ei ole merkitystä?
#arvovalinta

Jos ennakkoäänestys on venytetty 15 päivään ja sitten on vielä varsinainen äänestyspäivä, niin eiköhän äänestäminen jonakin näistä päivistä onnistu?
Mikäli jonkin marginaalinen ryhmä ei koronan vuoksi pysty äänestämään, ei sillä ole merkitystä äänestystulokseen. Kannattaa muistaa, että aina on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta onnistu äänestämään. Sellaista tilannetta ei voida taata, että ihan joka ikisellä äänestysoikeutetulta on mahdollisuus äänestää, vaikka se yritetään tehdä mahdolliseksi useimmille.
 
Monissa paikoissa tosiaan ei ole kahta kulkureittiä, tai jos onkin niin harvemmin molemmat on esteettömiä.

Melkoinen paloturvallisuusriski, jos ännestyspaikalla ei ole enempää kuin yksi uloskulkureitti, ottaen huomioon, että äänestyspaikat ovat useimmiten kouluissa tai muissa julkisissa tiloissa. Uskon, että esteetön kulku saadaan järjestettyä väliaikaisesti kumpaankin läpeen. Harvemmin ne äänestyspaikat on kuudensissa kerroksissa, joissa ei kulje hissi.
 
Jos ennakkoäänestys on venytetty 15 päivään ja sitten on vielä varsinainen äänestyspäivä, niin eiköhän äänestäminen jonakin näistä päivistä onnistu?
Mikäli jonkin marginaalinen ryhmä ei koronan vuoksi pysty äänestämään, ei sillä ole merkitystä äänestystulokseen. Kannattaa muistaa, että aina on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta onnistu äänestämään. Sellaista tilannetta ei voida taata, että ihan joka ikisellä äänestysoikeutetulta on mahdollisuus äänestää, vaikka se yritetään tehdä mahdolliseksi useimmille.

Eli kaikki äänestämään ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä, jos sattuukin toisena päivänä jo sairastumaan?
 
Mielenkiinnosta kysyn et ketkä ovat he jotka ei syystä tai toisesta pääse normaalioloissa äänestämään?
 
Eli kaikki äänestämään ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä, jos sattuukin toisena päivänä jo sairastumaan?

Jos satut ensimmäisenä tai toisena päivänä sairastumaan, voit äänestää myös äänestyspäivänä.

Pitää ymmärtää, että useimmat ovat aina jättäneet äänestyksen äänestyspäivään. Se tarkoittaa sitä, että jos oletkin äänestyspäivänä influenssassa tai murrat nilkkasi, jää äänestäminen tekemättä.
Kannattaa ymmärtää, että tällaiset akuutit sairastumiset tai tapaturmat eivät kuitenkaan heilauta äänestystulosta.
 
"Siirretään luokkahuoneista liikuntasaleihin". Aina se on ollut liikuntasali missä olen äänestänyt.
Ja oikeastiko joka liikuntasalista tai muusta äänestyspaikasta löytyy kaksi uloskäyntiä?
Mä en ole koskaan äänestänyt liikuntasalissa.

Mun koulun liikuntasalista löytyy kymmenisen uloskäyntiä. Sen voi jakaa useampaan koronaturvalliseen äänestystilaan.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Mielenkiinnosta kysyn et ketkä ovat he jotka ei syystä tai toisesta pääse normaalioloissa äänestämään?

He, jotka sairastuvat influenssaan tai flunssan. He, jotka katkovat jalkansa. Jäävät auton yliajamaksi. Kaatuvat kylpyhuoneessa. He, jotka makaavat teholla. He, joiden lapsi sairastuu. He, jotka hukkaavat lompankkonsa ja henkkarinsa päivää ennen äänestystä... he, joiden auto ei käynnisty ja taksiin ei ole rahaa. He, jotka eivät pysty sairautensa vuoksi tulemaan tilaan, jossa on paljon ihmisiä. He, jotka ovat joutuneet suljetulle osastolle ja makaavat lääkittyinä lepositeissä...
 
Viime kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 58 ja nyt täällä joku pelkää demokratian vaarantuvan jos muutama koronakaranteenissa oleva ei mahdollisesti pääse äänestämään. Vahvaa selittelyn makua.
 
Melkoinen paloturvallisuusriski, jos ännestyspaikalla ei ole enempää kuin yksi uloskulkureitti, ottaen huomioon, että äänestyspaikat ovat useimmiten kouluissa tai muissa julkisissa tiloissa. Uskon, että esteetön kulku saadaan järjestettyä väliaikaisesti kumpaankin läpeen. Harvemmin ne äänestyspaikat on kuudensissa kerroksissa, joissa ei kulje hissi.

Et taida tietää mitä esteettömyys tarkoittaa?
( googleta )
 
He, jotka sairastuvat influenssaan tai flunssan. He, jotka katkovat jalkansa. Jäävät auton yliajamaksi. Kaatuvat kylpyhuoneessa. He, jotka makaavat teholla. He, joiden lapsi sairastuu. He, jotka hukkaavat lompankkonsa ja henkkarinsa päivää ennen äänestystä... he, joiden auto ei käynnisty ja taksiin ei ole rahaa. He, jotka eivät pysty sairautensa vuoksi tulemaan tilaan, jossa on paljon ihmisiä. He, jotka ovat joutuneet suljetulle osastolle ja makaavat lääkittyinä lepositeissä...

Sairaaloissa on mahdollista äänestää, kotona on mahdollista äänestää, vankiloissa, mielisairaaloissa, vanhustentaloissa ym kaikissa on mahdollisuus äänestää.
Nyt pandemian takia se vaan ei enää olekkaan itsestäänselvyys.
 
Viime kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 58 ja nyt täällä joku pelkää demokratian vaarantuvan jos muutama koronakaranteenissa oleva ei mahdollisesti pääse äänestämään. Vahvaa selittelyn makua.

Kuinka moni ei äänestänyt siksi ettei päässyt? Vai olisko jättänyt äänestämättä siksi ettei halunnut äänestää?

Kuntien velvollisuus on mahdollistaa kaikille äänestäminen, kenenkään ei taas ole pakko äänestää.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Yhteistyössä