S
säpinäkulttuuria
Vieras
Päivitetty 10.1. 08:43, julkaistu 9.1. 19:08
Viisi pidätetty - Tampereen keskustassa tapeltiin rautaputkin
Lähetä palautetta toimittajalle
Tampereen keskustan tuntumassa sattui pahoinpitely, jossa kolme miestä sai sairaalahoitoa vaativia vammoja. Poliisin mukaan tappelussa käytettiin rautaputkia.
Kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia, mutta yhden osallisen leukaluu murtui.
Tappelu käytiin sunnuntain puolella noin kello 3.45. Se alkoi, kun noin 20-vuotiaille miehille tuli riitaa. Vielä ei tiedetä, mistä riita alkoi. Ainakin osa tappeluun osallistuneista oli hetkeä aikaisemmin tullut ulos Senssi-ravintolasta.
Osaa etsitään vielä
Poliisi on sunnuntaina ottanut kiinni viisi henkilöä ja heidät kaikki on pidätetty. Kolme pidätetyistä on ulkomaalaistaustaisia. Poliisin mukaan osaa tappeluun osallistuneista etsitään vielä.
Poliisi jatkaa tutkimuksia ja tähän mennessä ei ole tullut esiin seikkoja, jotka osoittaisivat tapahtumaan liittyvän rasistisia piirteitä. Tapahtumaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.
Aamulehti