Mamu raiskasi kuolevan naisen.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja siihen ei ihminen pysty
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="Miksi";29380779]Miksi he sitten ovat rankaisseet tiettyjä ihmisiä sen takia, jos eivät ole sitä mieltä että siitä pitää rangaista?[/QUOTE]

"kaikki mikä kuuluu kulttuuriin on pakko olla helvetin hienoa ja kritiikin yläpuolella"

Eivät he silti ole tuota mieltä mitä tuossa väitteessä väitetään.
 
Hyh, olipa ällöttävä tapaus. Toisaalta tuskin ensimmäinen tai viimeinen kun känniset tai aineissa olevat sohlaa pahemman kerran.

Yyhhhh. Tuli mieleeni hiljattain lukemani juttu Alibista. Kaksi miestä (bussikuskeja) oli juottaneet naisen umpihumalaan ja sitten raiskanneet sammuneen naisen. Sitten kantaneet edelleen sammuneen naisen toiseen bussiin, jossa kolmas kuski oli raiskannut edelleen sammuneena olleen naisen.

Kolmas mies oli kantanut naisen seuraavaan bussiin, jossa nainen oli herännyt ja vaatinut päästä ulos. Kuski (neljäs mies, mutta ei raiskaaja) oli päästänyt naisen ulos ja myöhemmin nainen löytyi kuolleena lumen alta :(.

Lähiaikoina eniten on kuitenkin järkyttänyt se pedofiili-rokkari.

Sairaita ihmisiä on ollut kautta aikojen ja tulee valitettavasti aina olemaan. Ja niitä sairaita ihmisiä on niin maahanmuuttajissa kuin kantaväestössä.
 
Senkin rasisti, jotkut sairaat jutut nyt vaan kuuluu joidenkin kulttuuriin, eikä meillä ole varaa arvostella tämän päivän sairaita tai niiden laukasijoita, koska kyllähän länkkärikulttuuri oli myös joskus aika sairas.
 
Tällaisista jutuista kieltämättä tulee mieleen, että pitäisi olla jokin karkoituspaikka ihmisille ihan kansalaisuuteen, ihonväriin, uskontoon tai mihin tahansa muuhun katsomatta johon voitaisiin toimittaa henkilötä, jotka käytöksellään osoittavat olevansa vaarallisia muille ja kykenemättömiä elämään yhteiskunnassa.

Voisikohan etelänapaa harkita, selvitköön siellä paikallisen talven yli
 
mitkä sinisilmät kuvittelevat, että tuollaiset extreme sairaat jutut olisivat jotenkin tiettyyn kansanryhmään liittyviä? joko tietoa ei ole, tai sitten siltä suljetaan silmät.
joka haluaa tietoa sairaista seksuaali-, tai muista rikoksista, tietoa varmaan niistä löytää ja tarkemmin kun katsoo, niin tietty yhteinen nimittäjä niihin löytyy, mutta siihen ei koskaan puututa.
kesyimmästä päästä annan yhden helpoimmasta päästä löydettävän esimerkin nimeltä Ed Gein.
ja näitä juttuja tapahtuu aivan omassa kotimaassa sanoisinko harjastukkaisten seitsemän veljeksen perillisten toimesta. kaikki näistä ei edes koskaan tule suuren yleisön tietoon.
 
[QUOTE="Höh";29381809]Senkin rasisti, jotkut sairaat jutut nyt vaan kuuluu joidenkin kulttuuriin, eikä meillä ole varaa arvostella tämän päivän sairaita tai niiden laukasijoita, koska kyllähän länkkärikulttuuri oli myös joskus aika sairas.[/QUOTE]

Nii,i. Mihinköhän kulttuuriin? Meidän suomalaisten viinanhuuru-kulttuuriin vaiko mitä ajat takaa? Entä mihin kulttuuriin tuo skotti-pedofiili mahtoi kuulua? Tai tuo narkkari-raiskaaja?
 
Hyh, olipa ällöttävä tapaus. Toisaalta tuskin ensimmäinen tai viimeinen kun känniset tai aineissa olevat sohlaa pahemman kerran.

Yyhhhh. Tuli mieleeni hiljattain lukemani juttu Alibista. Kaksi miestä (bussikuskeja) oli juottaneet naisen umpihumalaan ja sitten raiskanneet sammuneen naisen. Sitten kantaneet edelleen sammuneen naisen toiseen bussiin, jossa kolmas kuski oli raiskannut edelleen sammuneena olleen naisen.

Kolmas mies oli kantanut naisen seuraavaan bussiin, jossa nainen oli herännyt ja vaatinut päästä ulos. Kuski (neljäs mies, mutta ei raiskaaja) oli päästänyt naisen ulos ja myöhemmin nainen löytyi kuolleena lumen alta :(.

Lähiaikoina eniten on kuitenkin järkyttänyt se pedofiili-rokkari.

Sairaita ihmisiä on ollut kautta aikojen ja tulee valitettavasti aina olemaan. Ja niitä sairaita ihmisiä on niin maahanmuuttajissa kuin kantaväestössä.

Kiittäkäämme vihreitä...
 
[QUOTE="just";29379752]Juu ei merkkaa ei. Kerropa samanlainen tapaus suomalaisen VALKOihoisen tekemänä. En ole ihonväri rasisti mutta väkisin tulee mieleen että mikä hitto niissä geeneissä on että mitä paskempi ihonväri, sitä paskemmat teot!?[/QUOTE]

Noh, esimerkiksi Simo Ruumensaari raiskasi vanhuksen ja jatkoi nussintaa, vaikka mummo oli jo kuollut.
Ja ihan on suomalainen VALKOihoinen tämä Simo.
 
[QUOTE="viera";29383560]Niin kauan kuin suomalaiset tekevät rikoksia, ei ole mitään varaa arvostella saati tuomita muita. Sitäpaitsi rasismi on rumaa.[/QUOTE]

Niin kauan maahanmuuttajat raiskatkoot vapaasti kun yksikin suomalainen tekee rikoksia.
 
Miksi vain maahanmuuttajien tekemät raiskaukset tuomitaan näin kiihkeästi?
Mamu kun raiskaa, siitä syntyy iso haloo, mutta kun suomalainen raiskaa, alkaakin uhrin syyttely tyyliin "nainen oli varmaan pukeutunut jotenkin provosoivasti ja halusi sitä" tai jopa syytetään naisen keksineen koko jutun.

Miksi näin?
 
[QUOTE="vierailija";29380423]Nykyinen maahanmuuttopolitiikka oli joidenkin mielestä tarpeellista, vaikka ajattelemme siitä nyt toisin.[/QUOTE]

..., vaikka ajattelemme siitä nyt toisin.

Eikö tuo jo ole aikamoista yleistämistä? Vaikka minä ajattelen siitä toisin, oletan että kaikki muut eivät ajattele siitä toisin.
 
Nii,i. Mihinköhän kulttuuriin? Meidän suomalaisten viinanhuuru-kulttuuriin vaiko mitä ajat takaa? Entä mihin kulttuuriin tuo skotti-pedofiili mahtoi kuulua? Tai tuo narkkari-raiskaaja?
Viinanhuuru-kulttuuri, mikä se semmoinen on?
Onko suomalaisilla joku vanha kansalliseepos, missä vedetään kossua ja sitten heilutaan puukkojen kanssa, tai joku vastaava teos josta suomalainen ammentaa kulttuuriaan?
Skotti-pedo, mutta eihän se mies ollut skotti, ja epäilen suuresti että hän on ainakaan pastorin saarnoista niitä arvoja oppinut? Vai onko briteissä joku vanha lastenraiskauskulttuuri, josta ei muualla hirveämmin kukaan mitään tiedä?

Tuetaanko sitä ihan lakisääteisesti, kuten vaikkapa jossain muslimimaissa tuetaan raiskareita ja rangaistaan raiskattuja, kuten on pyhissä kirjoissa opetettukin?
 
Miksi vain maahanmuuttajien tekemät raiskaukset tuomitaan näin kiihkeästi?
Mamu kun raiskaa, siitä syntyy iso haloo, mutta kun suomalainen raiskaa, alkaakin uhrin syyttely tyyliin "nainen oli varmaan pukeutunut jotenkin provosoivasti ja halusi sitä" tai jopa syytetään naisen keksineen koko jutun.

Miksi näin?

Itsekään en kyllä ymmärrä moisia että joku pukeutuminen vapauttaisi raiskaajan vastuusta, sehän on juuri muslimien selitys raiskaamiselle, heidän mukaansa ihmiset ovat kuin eläimiä jotka eivät hallitse viettejään, ja siksi varsinkin naiset on puettava jätesäkkeihin.

Tuon epäilyn jutun keksimisestä vielä ymmärtää, ikävän monesti kun on lukenut niistä tapauksista joissa vakavalla syytöksellä on ainoastaan pyritty tuhoamaan tietyn henkilön elämä, ikävän monesti myös siinä onnistuen.
 
17875911_820_uu.jpg
 
Ensin tuhotaan oma maa heimosodilla, tapetaan ja raiskataan naisia ja lapsia. Sen jälkeen siirrytään tekemään sama länsimaihin. Fiksuako?

Rakentakoot itse oman maansa kuntoon, kuten muutkin ovat aikoinaan tehneet. Näyttä vaan ikävästi siltä, etteivät kykene siihen, vaikka kuinka paljon apua saisivat muualta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei ymmärrä;29384497:
Ensin tuhotaan oma maa heimosodilla, tapetaan ja raiskataan naisia ja lapsia. Sen jälkeen siirrytään tekemään sama länsimaihin. Fiksuako?

Rakentakoot itse oman maansa kuntoon, kuten muutkin ovat aikoinaan tehneet. Näyttä vaan ikävästi siltä, etteivät kykene siihen, vaikka kuinka paljon apua saisivat muualta.

Geneettinen erityispiirre?
 
Yhteistyössä