Mulla on kohta 4 kuukauden ikäinen tyttö, joka on täysimetyksellä. Ollaan kokeiltu opettaa tyttöä juomaan pullosta (jota ei edelleenkää huoli), jos joskus tulee tilanne ettei tissi ole heti saatavilla. Ollaan kokeiltu tätä korvikkeilla. Ennen ei ole mitään oireita tullut, mutta nyt vajaan kahden viikon sisällä tyttö on saanut muutaman lusikallisen korviketta ja vähän aikaa sen jälkeen tytön suun ympärys ja leuka on lehahtanut läikykkään punaiseksi. Tämä on sitten hävinnyt jossain vaiheessa (viim. pari tuntia kokeilun jälkeen). Tänään kokeilin toista merkkiä korvikkeesta ja sama oli tulos ihan muutaman lusikallisen jälkeen (kun pulloa ei huolinut). Voiko tästä nyt jo päätellä, että maitoallergiaa pitäisi alkaa epäillä?
Rintamaidosta ei ole ko. oireita saanut. Tyttö aina ollut todella tyytyväinen, vähäitkuinen, masuvaivoja sen verran kuin niitä yleensä pikkuisilla on eli vähäsen. onneksi meillä on viikon päästä neuvolalääkäri, joten vin kysellä asiasta, mutta heti huoli nostaa päätään :ashamed:

Viimeksi muokattu: