Hei,
Minulla on 2 kk ikäisen vauvan kanssa ongelmana maiskutus imetettäessä. Vauva osasi aluksi imeä oikein sekä rintaa että tuttia, mutta nyt noin 3 viikkoa sitten sekä rinnan että tutin imeminen ei enää onnistu entiseen malliin. Onko teille tapahtunut tällaista taantumista? Imetysasentoa en ole muuttanut tms. Imetysasento ja -ote onkin mielestäni ihan oikein, nänniä suussa reilusti ja alahuuli hyvin "rullalla". Välillä imeminen onnistuukin ihan hyvin, mutta suurimman osan ajasta ote irtoilee. Vauva kyllä saa maitoa ihan riittävästi ja kasvaa hyvin.
Ainoat ongelmat ovat siinä, että joskus otteen irrotessa ja vauvan ottaessa imun uudestaan nänni muljahtaa vauvan suussa ilkeästi tehden minulle kipeää ja myös ilmaa kuuluu menevän vauvan massuun. Ilman meneminen tietysti aiheuttaa jonkin verran normaalia enemmän vatsavaivoja ja pulauttelua.
Sekä tutin että rinnan imeminen onnistuu yleensä paremmin silloin, kun vauva ei itse sitä yritä liikaa, eli kun lähes nukkuu rinnalla/tutti suussa. Ote siis olisi luonnostaan oikein, mutta vauva itse tekee jotain väärin..?
Onko siis neuvoa tilanteen korjaamiseen? Vai korjaantuuko asia ajan kanssa itsestään?