Mahdollisuus alkavaan keskenmenoon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Christella.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
C

Christella.

Vieras
Hei kaikille.

Tänään ollut lääkärikäyntini aiheutti pientä huolta ja haluaisinkin kysellä teiltä josko osaisitte kertoa mihin tällainen mahtaisi viitata...

Elikkä tilanne on se, että olen raskaana viikoilla 6+0. Vauvaa on yritetty jo yli vuosi ja viimeinkin viikonloppuna sain positiivisen raskaustestin. Välissä ehti jo huolestumaan josko raskaus kohdallani olisi edes mahdollinen (aikoinaan todettiin ties kuinka kauan oireettomana jyllännyt klamydia. Tukkeutuneet munatorvet?)

Kävin tänään papa-kokeessa ja näytteenoton jälkeen hoitaja kysyi onko minulla alkamassa kuukautiset, kun oli kuulema jotenkin niin veristä siellä. Ei tiennyt että olen raskaana. Kerroin tästä, mutta hoitaja ei sen enempää kertonut syitä tähän verisyyteen, vaan kehotti laittamaan pikkuhousunsuojan, koska luultavasti alkaa valumaan housuihin, kun oli niin veristä.

Mitään ei ole tullut ja näyte otettiin aamulla, mutta asia jäi vaivaamaan, että mistä moinen verisyys siellä sitten johtuu? Eikai ennakoivasta keskenmenosta?

Pientä selkä/vatsakipuilua on ollut, mutta olen kuvitellut niiden olevan vain alkuraskauden oireita kuten turvotus, pahoinvointi ja kipeytyneet rinnatkin...

Onkohan syytä huoleen?
 
On mahdollisuus mutta ei se välttämättä keskenmeno ole. Kyllähän joskus alkuraskaudessa pientä verenvuotoakin voi ilmetä. Älä stressaa, odota rauhassa ja käy lääkärissä jos huoli painaa.
 
En nyt rupiaisi hermoilemaan turhaan, kyllähän se papan ottaminenkin voi aiheuttaa veren tuloa. Kumma kun hoitaja ei sitä tiennyt sanoa. Omasta kokemuksesta voin sanoa että sitä verta voi kyllä tulla alkuraskaudessa ilman että se tarkoittaa keskenmenoa. Että katsele rauhassa ja toivotaan ettei tarkoita mitään pahaa.
 
Raskautumisen jälkeen verenkierto vahvistuu, eli kudos on verevämpää - ja voihan sinulla olla lähtöjäänkin verevämmät paikat kuin keskimäärin. En huolestuisi ellei vuoto ala - pikku tiputtelukin on papakokeessa normaalia. Toivotaan parasta!
 
Ota rauhallisesti ja odottele rauhassa. Jos mitään vuotoa ei tule ja raskausoreet ovat edelleen olemassa niin kaikki on todennäköisesti hyvin. Käy varhaisultrassa viikolla 7+ niin sieltä selviää löytyykö sykettä. Mikäli vatsa ja selkäkipu jatkuu tai yltyy niin mene päivystykseen.
 
Kipu ristiselässä ja vatsassa menkkamaiset kivut ovat keskenmenon oireita. Voi toki johtua muustakin. PAPA-koetta ei muuten olisi kannattanut ottaa, kun olet raskaana! EIkö hoitaja sanonut? Itsekin olen saman erheen tehnyt, testitulos ei kuitenkaan ole luotettava, joten sikäli hukkaan olet käynyt. Sikiölle ei kokeen ottamisesta pitäisi olla haittaa. Kuulostele nyt oloasi ja toivotaan parasta.
 
Jos löytyy 150 euroa tai ehkä vähemmän irtorahaa niin pystyt yksityisellä lääkärillä tarkistamaan jo vaikka huomenaamuna ultrassa sykkiikö vauvan sydän :)
Onnea raskauteesi! :heart:
Minullakin oli verisiä jopa kirkkaita verivuotoja ( et voi uskoa kuinka pelästyin ! ) alussa mutta edelleen raskaana ja nyt vk 26 menossa.
 
Sain lähetteen papaan lääkäriltäni, joka kyllä tiesi että olen raskaana. Hänen mukaansa se ei ole ongelma. Tiedä sitten. Syynä näytteenottoon oli se kun viime kertaisesta papa-kokeessani löytyi joitain hyvälaatuisia solumuutoksia, jotka tuli kontrolloida 8-10 kk kuluttua. Näytteenotosta on aikaa jo n. 8 tuntia, eikä vuotoa ole alkanut (hyvä niin!) Selkä/mahakipukaan ei ole ollut mitenkään kovaa. Pientä menkkamaista jomotusta, joiden olen lukenut kuuluvan myös alkuraskauden oireisiin. Yritän olla stressaamatta asiasta. Toivotaan että pikkuinen pysyttelee siellä massussa ja syytä huoleen ei ole. Jäi vaan vaivaamaan tuo hoitajan kommentti verisyydestä ja kun ei asiaa sitten millään tavalla vaivautunut perustelemaan... Kiitoksia kuitenkin vastanneille! :)
 
Naiset ovat ylipäänsä verekkäämpiä tuolta alueelta raskauden aikana. :) Älä myöskään huolestu menkkasäryista tai selkäkivuista, sillä myös ne liittyvät alkuraskauteen, ja ovat täysin normaaleja. Ihmiset esittelevät näillä palstoilla asiansa usein ihan kuin ne olisivat jotain faktoja, mutta tulet kyllä huomaamaan, että ne ei todellakaan ole mitään faktoja. :) Onnea! :)
 

Yhteistyössä