Sain esikoiseni vajaa neljä kuukautta sitten ja nyt minua on alkanut painamaan eräs asia liittyen tuohon synnytykseeni. Lapsi syntyi ihan normaalisti alakautta, synnytys alkoi lapsiveden menolla ja kesti kokonaisuudessaan noin 9 tuntia (josta ponnistin reilu 1/2 h). Supistukset alkoivat välittömästi lapsiveden menon jälkeen ja yltyivät ihan muutamassa tunnissa niin voimakkaiksi että jouduin pyytämään ensimmäisen kerran kipulääkettä. Olin tosissaan kipeä. Loppuvaiheessa vauva laskeutui todella nopeasti ja jumitti ponnistusvaiheessa hetken, kunnes välilihan leikkauksen ja kolmen muun repeämän jälkeen tulla putkahti ulos. Kivunlievityksenä sain alussa jotain kipulääkettä piikillä kankkuun, kokeilin ilokaasua (ei toiminut), sain epiduraalin ja viimeisenä puudutettiin vielä kohdunkaulakin. Vauva painoi 3, 5 kg. Minulle jäi tapahtumasta tosi hyvä mieli, olin tyytyväinen itseeni ja siihen miten kaikki meni - kunnes sitten sain kuulla muutamia muiden kommentteja... :'(
Muutama päivä synnytyksen jälkeen juteltiin miehen kanssa sen kulusta ja mies tokaisi vähän naureskellen jotenkin "että ethän sä varmaan kovin kipeä voinut olla kun sait niiiin älyttömästi niitä lääkkeitä". Myöhemminkin on kuittaillut asiasta, mielestäni aika ilkeästi. Joskus kun esimerkiksi ollaan jotenkin sivuttu puheissa kipua ja olen miehelle heittänyt että kokeilisit itse joskus synnyttää, niin vastaukseksi on taas tullut jotain tyyliin että "helppo nakki, tekisin niin kun sinäkin niin eihän se ois homma eikä mikään...". Pari päivää sitten tuli telkkarista joku vauvaohjelma jossa joku synnytti luonnollisesti, ja mies sanoi virnuillen että "niin ne jotkut pystyy synnyttämään ihan tuolleenkin.." ja että "eipä ollu ennen mitään epiduraaleja, ei..". Tuli tosi paha mieli, tuntuu kuin se pitäisi minua jotenkin huonona ja vähättelisi kun en pystynyt synnyttämään ilman kivunlievityksiä. Tai kun käytin niitä niin paljon.
Myös pari tuttavaani on ihan ääneen (aika inhottavalla sävyllä) taivastellut kun olen kertonut synnytyksestä niinkuin se meni, ja sitten kertoilleet tarinoita omista ja tuttujensa synnytyksistä joissa ei (tietenkään) ole käytetty kuin ihan jotain yhtä lääkettä tai ei lääkettä ollenkaan. Niiden kertojen jälkeen olen muille kyselijöille maininnut vain epiduraalin ja epäonnistuneet ilokaasukokeilut, kun olen pelännyt taas tuomitsemista ja hävennyt niin kovasti... :ashamed:
Tuntuu tosi pahalle kun jotkut tuntuvat tuolla tavalla arvostelevan. Alkuun olin niin hyvillä mielin, mutta nyt se synnytyksen muistelu välillä ihan ahdistaa... Tuntuu että olen tavallaan jotenkin epäonnistunut.
Onkohan kenellekään muulle käynyt näin? Vai olenko minä ihan harvinainen tapaus, jotenkin "pehmoinen" kun en niitä kipuja meinannut kestää? :ashamed:
Muutama päivä synnytyksen jälkeen juteltiin miehen kanssa sen kulusta ja mies tokaisi vähän naureskellen jotenkin "että ethän sä varmaan kovin kipeä voinut olla kun sait niiiin älyttömästi niitä lääkkeitä". Myöhemminkin on kuittaillut asiasta, mielestäni aika ilkeästi. Joskus kun esimerkiksi ollaan jotenkin sivuttu puheissa kipua ja olen miehelle heittänyt että kokeilisit itse joskus synnyttää, niin vastaukseksi on taas tullut jotain tyyliin että "helppo nakki, tekisin niin kun sinäkin niin eihän se ois homma eikä mikään...". Pari päivää sitten tuli telkkarista joku vauvaohjelma jossa joku synnytti luonnollisesti, ja mies sanoi virnuillen että "niin ne jotkut pystyy synnyttämään ihan tuolleenkin.." ja että "eipä ollu ennen mitään epiduraaleja, ei..". Tuli tosi paha mieli, tuntuu kuin se pitäisi minua jotenkin huonona ja vähättelisi kun en pystynyt synnyttämään ilman kivunlievityksiä. Tai kun käytin niitä niin paljon.
Myös pari tuttavaani on ihan ääneen (aika inhottavalla sävyllä) taivastellut kun olen kertonut synnytyksestä niinkuin se meni, ja sitten kertoilleet tarinoita omista ja tuttujensa synnytyksistä joissa ei (tietenkään) ole käytetty kuin ihan jotain yhtä lääkettä tai ei lääkettä ollenkaan. Niiden kertojen jälkeen olen muille kyselijöille maininnut vain epiduraalin ja epäonnistuneet ilokaasukokeilut, kun olen pelännyt taas tuomitsemista ja hävennyt niin kovasti... :ashamed:
Tuntuu tosi pahalle kun jotkut tuntuvat tuolla tavalla arvostelevan. Alkuun olin niin hyvillä mielin, mutta nyt se synnytyksen muistelu välillä ihan ahdistaa... Tuntuu että olen tavallaan jotenkin epäonnistunut.
Onkohan kenellekään muulle käynyt näin? Vai olenko minä ihan harvinainen tapaus, jotenkin "pehmoinen" kun en niitä kipuja meinannut kestää? :ashamed:
Viimeksi muokattu: