Mä olen väsynyt, purnausta miehestä ja lapsista..

Tai ei oikeastaa lapsista, olen vaan väsynyt ja hirveän surullinen koko ajan. Meillä on 3kk vauva ja 2v isoveli.

Vauva nukkuu huonosti, herää yöllä 2 tunnin välein itkeskelemään. Isompikin on levoton nukkuja joten hyvällä säkällä heräilen molempien kanssa vuorotellen.

Mies käy töissä, joten ollaan sovittu että hän nukkuu toisessa huoneessa viikolla että jaksaa töissä ja tämä on musta ihan ok, niin sen kuuluu mennä.

Mutta mieheni on paljon poissa kotoa töiden lisäksi harrastustensa takia. Keskimäärin 2-3h päivässä, välillä siis päiviä jolloin on kotona koko illan ja välillä on enemmänkin poissa.

Olen siis lasten kanssa keskenäni hyvin paljon. En halua niinkään omaa aikaa vaan toisen jakamaan vastuuta, vahtimaan välillä. Isompi lapsi kun on niin ehtiväinen että saa olla silmät selässä koko ajan. Jopa vessassa käynti on joskus urakka, kun ei voi vaan jättää pientä lattialle koska isompi voi hypätä päälle.. Jompi kumpi lähtee aina mukaan.

Mieheni ei ymmärrä miten kotona voi olla muka rankkaa. Minä hoidan kotitöitä minkä ehdin päivisin, mutta en halua tehdä sitä lasten kustannuksella joten koti on hieman sotkuinen usein.

Mä haluisin vaan levätä hetken joskus, nyt tuntuu että pinna on niin kireellä ja puran sen sitten lapsiin, tiuskin enkä pysty olemaan hyvä äiti.

Millä ihmeellä saan mieheni ymmärtämään että ei se ole niin helppoa aina olla kotona ja että olisin myös oikeutettu joskus lepäämään. Nytkin tuntuu että pieni itkee kun maitoa ei tuu tarpeeksi ja uskoisin sen johtuvan kun nyt stressaan tästäkin asiasta, noidankehä on valmis koska sitte taas stressaannun lisää kun vauva itkee.

 

Jos se kotona oleminen on niin helppoa niin vaihdatte rooleja?

 

Joo, ehdotin miehelle tätä ja vastaus oli ettei sillä pää kestä olla kotona kokoajan lasten kanssa! Joo, mutta mulla kuuluu ilmeisesti kestää, tauotta, ilman lepoaikoja..
Ja rakastan lapsiani, siitä ei ole kyse. Haluaisin vaan olla jaksavampi äiti, enkä näin hemmetin väsynyt ja "masentunut"

 

Mulla on kuukauden päästä laskettu aika, ja esikoinen on juurikin tuon 2v. Eilen juuri keskusteltiin miehen kanssa siitä, miten tietyt asiat pyritään tulevaisuudessa hoitamaan. Olen siis ollut esikoisen kanssa kotona tähän asti, ja aion olla vielä kuopuksenkin kanssa ainakin pari vuotta. Jotain käsitystä miehelläkin siis on siitä, millaista on, kun toinen on kotona lasten kanssa.

Mutta niin, mä suosittelisin, että istuttaisit miehesi alas ja keskustelisitte rauhassa siitä, mitä sinä toivot ja mitä hän puolestaan arjelta toivoo. Sano ihan suoraan, että tarvitset apua. Lasten kanssa, ja kotitöiden kanssa. Kotityöt kyllä odottavat, mutta ymmärrän toki, ettei ole mukavaa olla asunnossa, joka tuntuu leviävän käsiin eikä itse ehdi eikä jaksa huolehtia.

En tiedä olenko nipo, mutta mielestäni tuossa tilanteessa miehen harrastusmäärä kuulostaa aika suurelta. Ikävää, ettei mies ilmeisesti ole tajunnut sitä itse. Ja tosiaan, millä perusteella mies ihmettelee kotona olemisen rankkuutta, jos ei itse edes juuri koskaan ole siellä tai katso lapsia, vaikka olisikin?

Keskustelun paikka, sanoisin.

 

Juurikin näin, eli mies jää kotiin edes hetkeksi elämään sitä "helppooa" elämää. Meillä mies tällä hetkellä isäkuukaudella kotona ja minä töissä. Ihan ensimmäisenä päivänä mies tunnusti, että nostaa mulle hattua, että olen kaiken keskellä saanu vielä ruuan valmiiks kun hän on tullu töistä, että kyllä on ihan kokopäivätyötä se lapsen- ja kodinhoito (ja meillä siis vain yksi lapsi, että helpompaa kuin kahden kanssa).
Millos sä muuten pääset harrastuksiin???? Tasapuolisuuden nimissä mies vois vähentää omia menojaan ja sinä lähdet johonkin harrastukseen edes kerran viikossa

 

Lykkäät tyynen rauhallisesti ja ilman valittamisia vauvan syötön jälkeen isälleen isoveljensä kanssa, lähdet tunniksi-pariksi lenkille, shoppailemaan, elokuviin tms. Siinähän isi opettelee olemaan OMIEN lastensa kanssa.

Sun miehes ei koskaan tajua sun tilanteen rasittavuutta ennen kuin joutuu hoitamaan lapsia itsekin.

 

En oo oikein vielä kaivannu harrastuksiin tms. ihan siitä syystä kun vauva on ihan täysimetyksellä eikä pulloa ole vielä huolinut. Joten mun on hieman vaikeaa ollu lähteä mihinkään ilman vauvaa ja olen ns. sopeutunut tähän kotona olemiseen. Nyt olen kyllä yrittänyt tottuttaa vauvaa pulloon, huonolla menestyksellä toistaiseksi.

 

Jatkuva univelka ja ei hetken rauhaa - ei todellakaan ole helppoa olla kotona. Ja jos miehesi todella on sitä mieltä, niin nyt viikonloppuna et tee mitään muuta kun imetät vauvan ja hän saa vastata kaikesta. Tietenkin alkaa jo ensi yöstä. Joka kerta kun vauva/pienempi herää niin mies myös ylös. Luulisi tämän auttavan ymmärtämään.

 

Meilläkään ei poika huolinu pulloa, mutta kävin lenkillä niin, että lähdin heti imetyksen jälkeen. Kyllä vauva nyt tunnin ilman tissiä pärjää (paitsi jos on hirmuinen tiheänimunkausi).
Ja sitten kun aloitatte kiinteät, ota omaa aikaa tämänkin edestä.
Mutta jaksamista ja miehellesi järkeä päähän!

 

[QUOTE="hohhoijaa";28977844]Tai ei oikeastaa lapsista, olen vaan väsynyt ja hirveän surullinen koko ajan. Meillä on 3kk vauva ja 2v isoveli.

Vauva nukkuu huonosti, herää yöllä 2 tunnin välein itkeskelemään. Isompikin on levoton nukkuja joten hyvällä säkällä heräilen molempien kanssa vuorotellen.

Mies käy töissä, joten ollaan sovittu että hän nukkuu toisessa huoneessa viikolla että jaksaa töissä ja tämä on musta ihan ok, niin sen kuuluu mennä.

Mutta mieheni on paljon poissa kotoa töiden lisäksi harrastustensa takia. Keskimäärin 2-3h päivässä, välillä siis päiviä jolloin on kotona koko illan ja välillä on enemmänkin poissa.

Olen siis lasten kanssa keskenäni hyvin paljon. En halua niinkään omaa aikaa vaan toisen jakamaan vastuuta, vahtimaan välillä. Isompi lapsi kun on niin ehtiväinen että saa olla silmät selässä koko ajan. Jopa vessassa käynti on joskus urakka, kun ei voi vaan jättää pientä lattialle koska isompi voi hypätä päälle.. Jompi kumpi lähtee aina mukaan.

Mieheni ei ymmärrä miten kotona voi olla muka rankkaa. Minä hoidan kotitöitä minkä ehdin päivisin, mutta en halua tehdä sitä lasten kustannuksella joten koti on hieman sotkuinen usein.

Mä haluisin vaan levätä hetken joskus, nyt tuntuu että pinna on niin kireellä ja puran sen sitten lapsiin, tiuskin enkä pysty olemaan hyvä äiti.

Millä ihmeellä saan mieheni ymmärtämään että ei se ole niin helppoa aina olla kotona ja että olisin myös oikeutettu joskus lepäämään. Nytkin tuntuu että pieni itkee kun maitoa ei tuu tarpeeksi ja uskoisin sen johtuvan kun nyt stressaan tästäkin asiasta, noidankehä on valmis koska sitte taas stressaannun lisää kun vauva itkee.[/QUOTE]

No EI TODELLAKAAN KUULU MENNÄ NOIN! Jos lapset valvottavat, niin iskä huolehtii toisen heräilijän ja äiti toisen kunnes päästään pahimmasta yli. Lapset eri huoneisiin, meillä iskä nukkui esikoisen kanssa toisessa makkarissa ja minä vauvan kanssa toisessa. Kunnes esikoinen lopetti yöheräilyt ja siirrettiin omaan huoneeseen, nyt mies hoitaa edelleenkin esikoisen yöheräilyt jos niitä joskus tulee, minä edelleenkin vauvan koska imetän. Unikoulu pidetään kunhan vauvalle tulee ikää ja sen hoitaa sitten mies.

Miksi ihmeessä te ette naiset tajua, että LAPSI ON PUOLIKSI TEIDÄN MIEHENNE? Iltamenot myös minimiin silloin kun on vaativa vauva, eihän tuossa teidän touhussa ole mitään järkeä.

 

Mun mielestä on ylipääätään vaan surullista ettei isä tunnu haluavan olla omien lastensa kanssa. Jos päivät on töissä ja illat harrastuksissa niin millaista perhe-ellämää se on? Ymmärrän että käy jossain vaikka 2 kertaa viikossa mutta jos keskimäärin on töiden lisäksi omia menoja päivittäin 2-3 tuntia niin...

 

Mä tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu ja se ei oo kivaa! Itekki tiuskinu lapsille väsyneenä ja yksinäisenä.. Meillä helpotti tilanne vasta kun meinas olla liian myöhästä mies huomasi kuinka turhautunut olin joka asiaan puhuin hänen kanssaan rohkeasti ja sanoin etten jaksa yksin koko aikaa että tarvitsen apua häneltä tai sitten hankin apua muualta! Johan mies ryhdistäytyi kun tajusi miltä minusta tuntui aikaa siihen meni ennen kuin senkin tajusi. Mutta edes se että esikoinen jää isille ja vauvan kanssa kauppaa on jo helpompaa vauvan kasvaessa jätät senkin isille silloin tällöin eka vuosi kahden pienen kanssa oli henkisesti ja fyysisesti hyvin raskasta nukuin lähes joka päivä päikkärit lasten kanssa ja illalla menin jo 9 nukkumaan nyt ei enää väsytä ja mies on mukana perheessä en tunne oloani enää yksinhuoltajaksi. Niin ja nyt tästä on aikaa puoltoista vuotta koita jaksaa itsesi ja lasten takia! Niin ja meillä kuopus tulee edelleen vessaan mukaan taitaa luulla ett niin kuuluu tulla joskus harvoin luksusta saan rauhassa mennä vessaan

 

[QUOTE="hohhoijaa";28977844]Vauva nukkuu huonosti, herää yöllä 2 tunnin välein itkeskelemään.[/QUOTE]

Kuulostaa rankalta. Eikö kannattaisi hoita ruokavalio kuntoon, että nukkuisi paremmin? Olisi vauvallekin varmasti parempi.

 

Niin jostain syystä pojille sallitaan itsekkyys ja heitä hemmotellaan ja tässä on tulos. Keskenkasvuisia kakaroita, joista ei olisi vanhemmuuden rooliin.

 

mItäpä jos unohdat sen miehen kokonaan tästä hoitovastuusta. Mies käy töissä, elättää perheen. Nukkuu toisessa huoneessa kuten sovittu on. Varmasti huomioi lapsiaan töistä tullessaan.
Itse kiinnittäisin huomiota sinun jaksamiseesi ja avun /levon saamiseen ulkopuolisen avun turvin. Missä ovat isovanhemmat/ystävät/naapurit??? Tosiasia on että vauva/pikkulapsiaika väsyttää ja silloin tuntuu että kaiken tekisi itse. Mutta lasten vienti kylää/hoitoon pieneksi aikaa tekee äidille ihmeitä Käännypä tukiverkoston puoleen! Minulla itselläni on lapsia kolme ja nuorimmat samaisella ikäerolla.

 

Jos miehesi ei ymmärrä, miten kotona voi olla rankkaa, niin sitten ei auta kuin laittaa hänet itse kokemaan se. Mies aina illoiksi hoitamaan molempia lapsia, kunnes tajuaa, että se on rankkaa.

Sinä tarvitset myös unta. Jos et ole saanut yöllä etkä päivällä nukuttua, niin silloin mies jättää harrastukset väliin, jotta saat nukkua illalla.

Ala vaatimaan mieheltäkin vastuuta perheestään. Ei ole oikein, että vain toinen on kaatumassa työtaakkansa alle. Jo se kertoo paljon, että mies jaksaa käydä harrastamassa. Hänellä on siis aivan liian helppoa. Väsymyskuormaakin pitää jakaa. Jos miehesi hoitaisi oman osansa, niin hänkään ei jaksaisi jatkuvasti olla menossa tai parhaassa tapauksessa jaksaisitte molemmat käydä jossakin vuorotellen.

 

[QUOTE="mie";28978086]mItäpä jos unohdat sen miehen kokonaan tästä hoitovastuusta. Mies käy töissä, elättää perheen. Nukkuu toisessa huoneessa kuten sovittu on. Varmasti huomioi lapsiaan töistä tullessaan.
Itse kiinnittäisin huomiota sinun jaksamiseesi ja avun /levon saamiseen ulkopuolisen avun turvin. Missä ovat isovanhemmat/ystävät/naapurit??? Tosiasia on että vauva/pikkulapsiaika väsyttää ja silloin tuntuu että kaiken tekisi itse. Mutta lasten vienti kylää/hoitoon pieneksi aikaa tekee äidille ihmeitä Käännypä tukiverkoston puoleen! Minulla itselläni on lapsia kolme ja nuorimmat samaisella ikäerolla.[/QUOTE]

Minkä hemmetin takia miehen pitäisi päästä omien lastensa hoitovastuusta kokonaan ja sälyttää sitä jollekin perheen ulkopuoliselle. Haloo!!!

Taas on uskomattomia sovinisteja liikkeellä.

 

[QUOTE="mie";28978086]mItäpä jos unohdat sen miehen kokonaan tästä hoitovastuusta. Mies käy töissä, elättää perheen. Nukkuu toisessa huoneessa kuten sovittu on. Varmasti huomioi lapsiaan töistä tullessaan.
Itse kiinnittäisin huomiota sinun jaksamiseesi ja avun /levon saamiseen ulkopuolisen avun turvin. Missä ovat isovanhemmat/ystävät/naapurit??? Tosiasia on että vauva/pikkulapsiaika väsyttää ja silloin tuntuu että kaiken tekisi itse. Mutta lasten vienti kylää/hoitoon pieneksi aikaa tekee äidille ihmeitä Käännypä tukiverkoston puoleen! Minulla itselläni on lapsia kolme ja nuorimmat samaisella ikäerolla.[/QUOTE]

Pakko kommentoida tähän nyt kun särähtää tämä "elättää perheensä" niin korvaan.. Meillä on omat rahat, mieheni ei elätä minua, itse maksan laskuni ja osuuteni lainoista, ruokakuluista ja lasten hankinnat. Jos tilanne olisikin niin että mieheni elättäisi minut, en valittaisi varmastikaan tästä epätasa-arvoisesta kodin -ja lastenhoidosta.

Meillä mummot ja pappa ovat kaikki vielä työssäkäyviä, mutta jo vanhoja ihmisiä joten minusta on kohtuutonta rasittaa heitäkään suunnattomasti. oki välillä ottavat vanhemman lapsen hoitoon mutt omasta halustaan, en haluaisi sitä pyytää.

 

Ei meilläkään mies osallistu lasten tai kodinhoitoon koska on töissä ja opiskelee. Onneksi kuitenkin hyvä tukiverkosto niin saan tarvittaessa omaa aikaa.

 

[QUOTE="vieras";28978133]Ei meilläkään mies osallistu lasten tai kodinhoitoon koska on töissä ja opiskelee. Onneksi kuitenkin hyvä tukiverkosto niin saan tarvittaessa omaa aikaa.[/QUOTE]

Tämä on kuitenkin ymärrettävää jos käy töissä ja opiskelee, muuta mun mies käy töissä ja harrastaa.. :/

 

meillä vaan yksi muksu mutta väsähdin pahasti kun miehellä pitkät päivät töissä ja sen jälkeen tekee kotona muuta kun auttaa. monesti puhuin miehelle mut ei se ymmärtänyt. ymmärs sit vihdoin viimein ku itkin silmät ulso päästä.. huoh joskus noi ei tajua millään

 

[QUOTE="vieras";28977934]No EI TODELLAKAAN KUULU MENNÄ NOIN! Jos lapset valvottavat, niin iskä huolehtii toisen heräilijän ja äiti toisen kunnes päästään pahimmasta yli. Lapset eri huoneisiin, meillä iskä nukkui esikoisen kanssa toisessa makkarissa ja minä vauvan kanssa toisessa. Kunnes esikoinen lopetti yöheräilyt ja siirrettiin omaan huoneeseen, nyt mies hoitaa edelleenkin esikoisen yöheräilyt jos niitä joskus tulee, minä edelleenkin vauvan koska imetän. Unikoulu pidetään kunhan vauvalle tulee ikää ja sen hoitaa sitten mies.

Miksi ihmeessä te ette naiset tajua, että LAPSI ON PUOLIKSI TEIDÄN MIEHENNE? Iltamenot myös minimiin silloin kun on vaativa vauva, eihän tuossa teidän touhussa ole mitään järkeä.[/QUOTE]

Juuri näin. Meillä 2 v esikoinen siirtyi miehen vastuulle, kun vauva syntyi. En todellakaan pystynyt pitämään kahta lasta rauhallisina öitä. En halunnut vauvan herättävän esikoista. Sairastelut olivat myös tukalia tilanteita, joissa tarvittiin toisen apua ehdottomasti. Kahta huutavaa en voinut yksin auttaa yhtäaikaa.

 

[QUOTE="mie";28978086]mItäpä jos unohdat sen miehen kokonaan tästä hoitovastuusta. Mies käy töissä, elättää perheen. Nukkuu toisessa huoneessa kuten sovittu on. Varmasti huomioi lapsiaan töistä tullessaan.
Itse kiinnittäisin huomiota sinun jaksamiseesi ja avun /levon saamiseen ulkopuolisen avun turvin. Missä ovat isovanhemmat/ystävät/naapurit??? Tosiasia on että vauva/pikkulapsiaika väsyttää ja silloin tuntuu että kaiken tekisi itse. Mutta lasten vienti kylää/hoitoon pieneksi aikaa tekee äidille ihmeitä Käännypä tukiverkoston puoleen! Minulla itselläni on lapsia kolme ja nuorimmat samaisella ikäerolla.[/QUOTE]

Herranjumala, oletkohan edes huomannut että nyt eletään 2010-lukua??? Ulkopuolista apua??? Voi tsiisus, nyt olen nähny kaiken.

 

Tutulta kuulostaa. Joskus tasa-arvo tuntuu tarkoittavan sitä, että nainen hoitaa edelleen "naisten työt" yksin, mutta laskut maksetaan puoliksi. Ja kun asutaan kerrostalossa, niin ainoat "miesten työt" onkin sulakkeen vaihto ehkä kerran vuodessa ja auton renkaiden vaihto kahdesti vuodessa.
Oma mieheni on alkanut osallistua lapsen hoitoon sitä enemmän mitä vanhempi lapsi on. Yhtäkkiä lapsen ollessa 7 kk ikäinen hän koki jonkun ahaa-elämyksen, ettei enää voikaan tulla ja mennä miten lystää vaan lapsi pitää ottaa huomioon. Meinasin läjäyttää päin pläsiä ukkoa, itse tajusin saman jo 7 kk aikaisemmin... Päätin kuitenkin sen sijaan olla iloinen että tajusi sen edes siinä vaiheessa. Mieheni mukaan tämän sai aikaan se kun korvasin osan imetyksistä nokkamukista annetulla korvikkeella ja hän ylipäätään pystyi osallistumaan enemmän. Joku näkymätön symbioosi minun ja vauvan välillä rikkoutui.

Mies pitää toki saada osallistumaan enemmän kotona. Muista kuitenkin koko ajan että miehesi varmasti rakastaa sinua ja arvostaa panostustasi perheenne hyväksi, vaikkei sitä luultavasti osaa ilmaistakaan. Jos sen sijaan purat kaiken pahan olon puolisoon syyllistämällä ja vaatimalla vaatimalla apua, niin karkaa varmaan suoraan töistä harrastuksiin... mikä ei taas tietenkään ole sinun vikasi, mutta sellaisia me ihmiset ollaan. Oma väsymyksesi ei ole miehesi syytä. Joskus elämäntilanteet vaan on sellaisia, että itse kukin on väsynyt. Eli nyt olisi asiallisen aikuisten keskustelun paikka. Miehet ovat siinä mielessä tyhmiä otuksia, että sellaiset "saisit auttaa enemmän" kommentit saattaa mennä ihan huti. Paremminkin toimii konkreettiset toimet. Esim. yhdessä laaditte "viikko-ohjelman" johon suunnitellaan molempien harrastusmenot. Se että kumpikin saa yhtä monta iltaa itselleen ei ole olennaista vaan se että molemmat saavat äänensä kuuluviin. Sitten pitää tietysti olla myös perheen yhteistä aikaa, jolloin ollaan vaan yhdessä eikä kukaan stressaa tekemättömistä kotitöistä. Sitä miehet usein kaipaa (yhteisen aviovuoteen lisäksi).
Se kenen kuuluu herätä öisin lapsen itkuihin, onkin toinen juttu ja perheestä kiinni. On selvää, että jos äiti imettää, on hänen joka tapauksessa herättävä vauvan takia. Tuntuisi lähinnä simputukselta laittaa mieskin ylös jokaisesta vauvan rääkäisystä. Ja jos tekee vaativaa työtä, on yöunet oikeasti tosi tärkeät.
Ja poistukaa sieltä neljän seinän sisältä mahdollisimman usein. Raitis ulkoilma ja liikunta auttaa usein

Yksi herätyskeino, joka meidän mieheen puri, oli ulkopuolisen avun pyytäminen. Alkoi siinä laiskinkin uros olla vähän nolona, kun anoppi kuurasi lattioita, appiukko hoisi vauvaa ja herra itse makoili sohvalla... Eipä siinä, edelleen minä hoidan täällä kotona suurimman osan. Yhtenä ratkaisuna olen päättänyt mennä osa-aikaisesti pian töihin. Mies ei lasta hoida (toisin kuin toivoin), vaan hän menee päiväkotiin. Ehkä tulee itsellekin sitä perspektiiviä, mitkä asiat on nalkuttamisen arvoisia

 

[QUOTE="hohhoijaa";28977844] En halua niinkään omaa aikaa vaan toisen jakamaan vastuuta, vahtimaan välillä. [/QUOTE]'

Mies oppii paremmin ottamaan vastuuta, jos jätät sen välilä yksin lasten kanssa eli pakon edessä joutuu pärjäämään. Olkoon se sitten vaikka kauppareissu tai kävelylenkki yksin. Tekisi sinnullekin hyvää välillä, näyttäytyy kotiympyrätkin eri valossa kun saa välillä olla niistä erossa.