Mä olen niin onnellinen kun meillä on vain yksi lapsi.

Minullakin on vain yksi lapsi, aikanaan tosin olisin halunnut toisen, mutta elämä meni toisin. Nykyään en enää halua toista lasta. Mitä helppouteen tulee niin tokihan toiset asiat on helppoja. Rahaa kuluu vain yhteen lapseen, perintöasiat ja muu antaminen on helppoa kun on vain yksi jota pitää ajatella. Kyläilykutsuja saadaan vieläkin kun ei tarvitse ihmisten majoittaa viittä lasta kuitenkaan. Matkustelu on helppoa, lentokoneen penkitkin on kolmelle. Autoa ei tarvitse vaihtaa tila-autoksi, tavalliseen mahtuu kolme ihmistä hyvin. Mutta en silti sanoisi, että välttämättä on helppoa. Koulumaailma ja sen kasvatusperiaatteet tuntuvat ainakin aina tarttuvan aiheeseen 'ainoa lapsi'. Ne äidit, joilla on tosiaan enemmän lapsia, huomauttelevat ilkeästi yleensä siitä kuinka kehtaamme kun meillä on vain se yksi lapsi. Lisäksi joskus on oikeasti asioita, jotka johtuvat siitä, että lapseni on yksin ja joutunut kasvamaan ainokaisena. Että onnea vaan helpommalle tiellesi, mutta ikävä kyllä ei sekään mikään helppo ole!

 

Mä olen erittäin onnellinen, että meillä on kaksi tyttöä pienellä ikäerolla - he ovat erottomattomat! Sitä on niin upea katsella.


Mä uskon, että ongelmat sisarten välisissä suhteissa ja tässä, että vain yksi lapsikatraasta käy katsomassa vanhempiaan ym. johtuu täysin kasvatuksesta ja siitä miten vanhemmat itse asennoituvat sukua ja jopa omia vanhempiaan ja sisariaan kohtaan. Isäni puolen sukulaiset eivät ole läheisiä minulle. En juuri näe heitä, emme soittele (varsinkaan ilman asiaa), juhliinkaan ei välttämättä kutsua tule kaikille ym. Silti olin yllättynyt, että isänisän hautajaisissa kaikki olivat oikeasti surullisia ja se ehkä hieman lähensi meitä, se suru.
Sitten taas äitini puolen suku on erittäin läheinen minulle. Minä, siskoni ja veljeni sekä viisi serkkuamme kasvoimme pienenä yhteen ja serkkuni tuntuvat enemmän veljiltä minulle kuin vain serkuilta. Olemme nykyään omien lastemme kummeja ym. Enoni saattavat soitella tai tupsahtaa kylään noin vain ja varsinkin omat isovanhempani ovat äärimmäisen kiitollisia, että saavat viettää aikaa lastenlastenlapsien kanssa vielä ennen kuolemaansa. Teemme paljon yhdessä, mökkeilemme, keilaamme, käymme minigolfissa, viihteellä tms. Ja AINA saa apua, rahaa lainataan ja saadaan, huonekalut, vaatteet ja lastentarvikkeet kiertävät toiseta toiselle ym. Ja olen erittäin onnellinen, että myös omat tyttäreni ovat kiintyneet tähän äitini puolen sukuun ja kaipaavat esim. isoenojaan kyläilemään. Myös heidän pikkuserkut ovat läheisiä, enemmän serkkuja. Kukaan meistä ei ole mitenkään varakas, töissä ja koulussa käydään. Suurin osa pienipalkkaisilla aloilla. Tätä tälläistä tukea ja toisensa auttamista jokainen ihminen kaipaisi.

 

[QUOTE="vieras";23843749]Pph:n koulutus nyt ei ole kaikkein korkein arvioimaan eri tilanteita, esim. tunnen kaksi pph:aa, toinen kaupan kassa ollut ja toinen kotiäiti. Heiltähän ei vaadita mitään koulutusta, tai ainakaan ennen vaadittu. Muuten, itsellä vain 1 lapsi ja olin kotona 3 ekaa vuotta.[/QUOTE]

Pph just on se kuka alusta alkaen pääsee arvioimaan tilanteita. Ja sitä paitsi, pph:han muutenkin rinnastetaan kotiäitiin niin eikös se sitten ole ihan sama onko koulutusta vai ei. Itse olen lähihoitajan koulutuksen saanut, ja ihan kasvatustyötä rehellisesti tekevä.

 

Anteeksi, mutta mikä ihme on SISARRUS? On olemassa joko sisarus, joka on veli tai sisko, mutta SISARRUS on ihan outo määre.

Otitko lääkkeesi tänään??

 

[QUOTE="onnellinen";23843764]Mä olen erittäin onnellinen, että meillä on kaksi tyttöä pienellä ikäerolla - he ovat erottomattomat! Sitä on niin upea katsella.


Mä uskon, että ongelmat sisarten välisissä suhteissa ja tässä, että vain yksi lapsikatraasta käy katsomassa vanhempiaan ym. johtuu täysin kasvatuksesta ja siitä miten vanhemmat itse asennoituvat sukua ja jopa omia vanhempiaan ja sisariaan kohtaan. Isäni puolen sukulaiset eivät ole läheisiä minulle. En juuri näe heitä, emme soittele (varsinkaan ilman asiaa), juhliinkaan ei välttämättä kutsua tule kaikille ym. Silti olin yllättynyt, että isänisän hautajaisissa kaikki olivat oikeasti surullisia ja se ehkä hieman lähensi meitä, se suru.
Sitten taas äitini puolen suku on erittäin läheinen minulle. Minä, siskoni ja veljeni sekä viisi serkkuamme kasvoimme pienenä yhteen ja serkkuni tuntuvat enemmän veljiltä minulle kuin vain serkuilta. Olemme nykyään omien lastemme kummeja ym. Enoni saattavat soitella tai tupsahtaa kylään noin vain ja varsinkin omat isovanhempani ovat äärimmäisen kiitollisia, että saavat viettää aikaa lastenlastenlapsien kanssa vielä ennen kuolemaansa. Teemme paljon yhdessä, mökkeilemme, keilaamme, käymme minigolfissa, viihteellä tms. Ja AINA saa apua, rahaa lainataan ja saadaan, huonekalut, vaatteet ja lastentarvikkeet kiertävät toiseta toiselle ym. Ja olen erittäin onnellinen, että myös omat tyttäreni ovat kiintyneet tähän äitini puolen sukuun ja kaipaavat esim. isoenojaan kyläilemään. Myös heidän pikkuserkut ovat läheisiä, enemmän serkkuja. Kukaan meistä ei ole mitenkään varakas, töissä ja koulussa käydään. Suurin osa pienipalkkaisilla aloilla. Tätä tälläistä tukea ja toisensa auttamista jokainen ihminen kaipaisi.[/QUOTE]

Ajattelitko, että yksilapsisilla perheillä ei ole kanssakäymistä muun suvun kanssa??? En tajunnut sun pointtia..

 

Ajattelitko, että yksilapsisilla perheillä ei ole kanssakäymistä muun suvun kanssa??? En tajunnut sun pointtia..

Ehkä pointti oli se että jos sulla ei ole sisaruksia niin sun lapsilla ei ole serkkuja jne. Eli alenevassa polvessa suku väistämättä jää suppeammaksi.

 

[QUOTE="vieras";23842907]Kaks Plussassa oli juttu, ja siinä Väestöliiton tutkija sanoi, että ainoa lapsi ei jää paitsi mistään. Sosiaalisuutta oppii päiväkodissa ja koulussa. Ja amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ainoat lapset ovat yhtä sosiaalisia, mitä sisarusparvessa kasvaneet. 40% eurooppalaisista perheistä haluaa vain yhden lapsen, Suomessa ajatusta vierastetaan, koska virheellisesti uskotaan, että ainoa lapsi jää jostakin paitsi. Lapsiluku on silti jokaisen perheen oma asia, kunhan jokainen lapsi saa huomiota, rakkautta ja jokaiselle on varaa ostaa ruokaa ja vaatteita.[/QUOTE]

Tässä vielä

 

[QUOTE="heh";23843817]Ehkä pointti oli se että jos sulla ei ole sisaruksia niin sun lapsilla ei ole serkkuja jne. Eli alenevassa polvessa suku väistämättä jää suppeammaksi.[/QUOTE]

Tulee myös uutta sukua; mun puolelta lapselle ei ole serkkuja, mutta isänsä suvusta on 6 serkkua. Vajausta toki minun suvun puolelle, ellei poikamme tahdo useampia lapsia ;-)

 

[QUOTE="vieras";23843831]Tässä vielä[/QUOTE]

No eipä tämäkään mikään raamatun jae ole..

Eiköhän jokainen lapsi elämänsä koe eritavalla.

 

Itsellä monta sisarusta. Oli lapsuus yhtä helvettiä, huomiosta sai taistella, vanhemmilla ei aikaa auttaa läksyissä, eivät menneet vanhempainiltoihin, kun niitä oli kuulemma liikaa. Aikuisiällä tapaan yhtä sisarusta vain, muiden kanssa viileät välit.

 

[QUOTE="heh";23843050]Raskaus ja pikkuvauva-aika kestää pari vuotta. Sen jälkeen sisaruksista on seuraa toisilleen vuosikaudet jolloin vanhempien aikaa vapautuu muihin hommiin kuin leikki-ikäisen viihdyttämiseen. Mutta nämä nyt taas on ihan henkilö/perhekohtaisia totuuksia. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Ei ole absoluuttista totuutta siitä olisiko helpompaa yhden vai kahden lapsen kanssa. Eikä elämän helppouskaan ole kovin yksiselitteinen käsite. Se nyt on se ja sama onko mun elämä helpompaa vai vaikeampaa kuin naapurin, kunhan meidän perheessä kaikilla on hyvä olla.[/QUOTE]

Totta, mutta rahaa,aikaa ja vaivaa menee taatusti enemmän kahteen lapseen kuin yhteen, olivat he sitten minkä ikäisiä tahansa enkä ymmärrä miksi se pitää kieltää.
Lisäksi tuo "pari vuotta" on pitkä aika, eikä se vanhemmuus siihen lopu..
Kun esim. toinen mukula alkaa päästä ohi pahimmasta uhmavaiheesta,voi se puskea toiselle päälle heti perään.
Parastahan olisi jos kaikki eläisivät omaa elämäänsä ja antaisivat muidenkin elää haluamallaan tavalla(tietenkin toisia satuttamatta), alkaa vaan pikkuhiljaa mennä hermo siihen etteivät esim. useat tuttavat voi käsittää miksi haluamme vain yhden lapsen.
"Siinähän se menisi samassa kuin ensimmäinenkin", juu ei menisi..

 

Meillä on vain yksi lapsi ja tietyt asiat ovat toki helppoja. Helppo matkustaa jne. Mutta onhan se vähän ikävää kun tytöllä ei ole sisarusta leikkikaverina. Veikkaisin että kahden lapsen kanssa on helpompaa kuin yhden.

 

Meillä on yksi lapsi ja ollaan tyytyväisiä tähän tilanteeseen, toki toinenkin voisi jossainvaiheessa olla kiva.
Mut mun mielestä yhden lapsen kanssa on ihan mukavaa ja en todellakaan usko että toisen kanssa olisi ainakaan helpompaa. Itse olen päinvastoin ajatellut, että sitten kun olen valmis OTTAMAAN LISÄÄ HOMMIA niin sitten toinen lapsi saisi luvan tulla. Mutta en ehkä tekisi toista siinä uskossa, että "kyllä kahden kanssa varmasti on helpompaa kun yhden", jo järkikin mielestäni sanoo sen, että ei se nyt niin mene. Miksi ihmeessä helpompaa? Uudet yövalvomiset, kahden pukemiset, aina isompi homma lähteä vaikka kylään kun kahdelle lapselle pitää tsekata kaikki hommat, saat tiirailla ulkona kahden lapsen perään ja kun toinen sairastuu jäät pois töistä ja kun toinen tulee kuntoon niin sairastuu toinen (tää nyt on esimerkki, eikä se nyt välttämättä noin mene, jos joku haluaa huomauttaa).
Itse ainakin koen että on aika helppoa yhden kanssa On helppo reissailla, ollaan aika paljon reissattu autolla euroopassa jne. Yhden lapsen juttuihin on niin helppoa keskittyä, tarha hommiin sun muihin. Ja itselläni on sisko tosi pienellä ikäerolla ja meillä on myös omalla tavalla ihana LAPSUUS. Teini ikä menikin sitten riidellessä että lopulta asuttiin eri osoitteissa, mutta se on vaan MEIDÄN tarina. Kaikilla omansa.
Ainakin minä todella luulen, että kahden kanssa AINAKIN MINULLE tulee olemaan enempi hommaa jne, mut ei se sitä tarkota ettenkö toista joskus halua. Samoin se vie rahaa, joten raha asiatkin täytyy sillon olla jo kunnossa Itse nautin suunnattomasti tästä yhdestä ihanasta lapsesta jonka olen saanut ja ainakin toistaiseksi on ollut hirmu helppoa tehdä extempore mitä vaan Jos vaikka tuo tyttöni herää päikkäreiltä ja päätän, että lähetäänpäs tästä vaikka kaupungille shoppailemaan, niin me puetaan ja lähdetään. Jos olisi toinen lapsi, se lähteminen ei olis niin yksinkertasta, riippuu toki siitä missä vaiheessa se toinen lapsi menee..

 

Meillä on yksi lapsi 4v emmekä aio hankkia enempää,sanokoot toiset mitä lystää =) Onhan sisaruksista iloa mutta koemme että elämämme on hyvää näin,lapsemme on iloinen ja reipas tyttö.
Eihän se keneltäkään ole pois että joillakin on 1 lapsi tai ei ole lapsia ollenkaan,jokainen taaplaa tyylillään.

 

Ja niin, vaikka pienellä ikäerolla on ihanaa se, että on seuraa toisistaan, niin lapsi ei kuitenkaan hoida lasta ja on siinä äidillä edelleen iso tehtävä. Että en nyt kuitenkaan ajattelisi sitä niin, että siinähän sitten leikkivät vaan, ei se niin mene.

 

Valitan, piti poistua palstalta tuossa äsken.

Siis kirjoitin mielipiteeni siitä kun täällä keskusteltiin vanhusten hoitamisesta ym ja siitä kun se on joillekin rasite ja joillekin pakko yksin selvitä. Kyllähän se tuosta tekstistä selvisikin.. Eli huonot välit sisarusten välillä saattaa johtua kasvatuksesta ja siitä mallista minkä he kotoa saavat. Jos vanhemmat mollaavat selän takana omia sisaruksiaan, sisarkateus rehottaa valloillaan eikä oikeasti olla halukkaita pitämään yhtä, niin väkisinkin se tarttuu lapsiin, jotka sitten kuin luonnostaan jatkavat tätä eteenpäin. Tunnen monta, jotka eivät ole läheisiä omien sukulaistensa kanssa, mutta puolison perhe ja suku tuntuu sitten omalta.

En nyt kuitenkaan tarkoittanu mitään alkoholi- tai huumeperheistä lähtöisin olevia, vaan tavallisista perheistä tulevia.

 

Siihen en ota kantaa montako lasta pitäisiä olla. Se on jokaisen oma asia ja joillekin jo pelkästään yhden saaminen on suuri siunaus.

 

Mä olen ollut ainoa lapsi ja mulle on aina ollut selvää, että haluan lapselleni vähintään yhden sisaruksen. Koska se on sille lapselle niin suuri rikkaus.. parasta jota koen pystyväni antamaan. Ja nyt kun katselen tyttäriäni, tiedän tehneeni oikean ratkaisun meidän perheemme kannalta.

Mä olen kokenut suurta tuskaa siitä, etten ole saanut solmittua niin syvää ja hienoa suhdetta kenenkään ihmisen kanssa kuin sisaruksilla yleensä näyttäisi olevan keskenään.

 

Mä oon ainut lapsi ja ollu aina tyytyväinen osaani, tosin mulla on ollu aina paljon kavereita ja uskon et tosi ystävä voi olla läheisempi kuin veli tai sisko, ainakaan mun miehellä ei oo kovin läheisiä suhteita sisaruksiinsa... ei se sisaruus pelkästään oo se läheisyyden mitta. Nyt tykätään matkustella paljon ja se on helpompaa ja halvempaa yhden kanssa. Vauva aikana tehtiin jopa ihana kuukauden rinkkamatka ku vauva oli selkärepussa, aika monet matkat olis jääny kahden lapsen kanssa. Elämä on myös helpompaa ku asutaan pienessä talossa keskustassa, jos tulis lisää lapsia jotka haluais oman huoneen niin pitäis ostaa kauemapaa talo ja toinen auto ym. on meillä tietty koira mutta se viihtyy pari viikkoa aina mummolassakin, lasta en raaskis jättää pois reissusta.

 

Niin, mustakin se tuntuu nyt siltä kun äitini on dementoitumassa ja isä yritti itsemurhaa. On tosi kiva olla ainoa lapsi, että saa yksin hoitaa näitä asioita, murehtia ja surra. Ei tartte pelätä että olis rinnalla sisarrus auttamassa, sisarrus jonka kanssa jakaa huolet...

On tosi kiva että vanhempani pääsivät helpolla...

Jakaa huolet= jakaa myös perintö....asioilla on aina kaksi puolta

 

Meillä on yksi lapsi ja ollaan tyytyväisiä tähän tilanteeseen, toki toinenkin voisi jossainvaiheessa olla kiva.
Mut mun mielestä yhden lapsen kanssa on ihan mukavaa ja en todellakaan usko että toisen kanssa olisi ainakaan helpompaa. Itse olen päinvastoin ajatellut, että sitten kun olen valmis OTTAMAAN LISÄÄ HOMMIA niin sitten toinen lapsi saisi luvan tulla. Mutta en ehkä tekisi toista siinä uskossa, että "kyllä kahden kanssa varmasti on helpompaa kun yhden", jo järkikin mielestäni sanoo sen, että ei se nyt niin mene. Miksi ihmeessä helpompaa? Uudet yövalvomiset, kahden pukemiset, aina isompi homma lähteä vaikka kylään kun kahdelle lapselle pitää tsekata kaikki hommat, saat tiirailla ulkona kahden lapsen perään ja kun toinen sairastuu jäät pois töistä ja kun toinen tulee kuntoon niin sairastuu toinen (tää nyt on esimerkki, eikä se nyt välttämättä noin mene, jos joku haluaa huomauttaa).
Itse ainakin koen että on aika helppoa yhden kanssa On helppo reissailla, ollaan aika paljon reissattu autolla euroopassa jne. Yhden lapsen juttuihin on niin helppoa keskittyä, tarha hommiin sun muihin. Ja itselläni on sisko tosi pienellä ikäerolla ja meillä on myös omalla tavalla ihana LAPSUUS. Teini ikä menikin sitten riidellessä että lopulta asuttiin eri osoitteissa, mutta se on vaan MEIDÄN tarina. Kaikilla omansa.
Ainakin minä todella luulen, että kahden kanssa AINAKIN MINULLE tulee olemaan enempi hommaa jne, mut ei se sitä tarkota ettenkö toista joskus halua. Samoin se vie rahaa, joten raha asiatkin täytyy sillon olla jo kunnossa Itse nautin suunnattomasti tästä yhdestä ihanasta lapsesta jonka olen saanut ja ainakin toistaiseksi on ollut hirmu helppoa tehdä extempore mitä vaan Jos vaikka tuo tyttöni herää päikkäreiltä ja päätän, että lähetäänpäs tästä vaikka kaupungille shoppailemaan, niin me puetaan ja lähdetään. Jos olisi toinen lapsi, se lähteminen ei olis niin yksinkertasta, riippuu toki siitä missä vaiheessa se toinen lapsi menee..

Mun on nyt pakko tarttua tähän viimeiseen lauseeseen.. Itsellä ne 3 lasta eikä, no mihinkään lähteminen ole niin vaikeaa etteikö viitsisi lähteä.. Kyllä kolmenkin kanssa voi exempore tehdä lähes mitä vaan sen yhdenkin kanssa. Toki, useimmat mainitsi matkustelun, onhan se paaljon kalliimpaa ison jengin kanssa, mut esim, meille tällä hetkellä riittää kotimaan matkailukin.