Mä niin nautin, kun meillä ei ole kuin yksi lapsi

Itsellä on useampi lapsi ja en voisi kuvitellakkaan että aikoinaan olisi jätetty siihen ensimmäiseen.
Jokainen varmaan valitsee itse mikä on itselleen parasta.

 

Itsellä on useampi lapsi ja en voisi kuvitellakkaan että aikoinaan olisi jätetty siihen ensimmäiseen.
Jokainen varmaan valitsee itse mikä on itselleen parasta.

Niin ne joilla on mahdollisuus siihen.

 

Me yritimme lasta vuosia, ja sitten lopulta suhteellisen helposti saimme ainokaisemme, kun lähdimme lapsettomuushoitoihin. Olin silloin 38-vuotias. Ajatuksissa oli vielä toinenkin lapsi, mutta sairastuin synnytyksen jälkeen psykoottiseen masennukseen, ja se oli sellainen juttu, että toista lasta en kertakaikkiaan uskaltanut enää yrittää. Olen tyytyväinen yhden lapsen äitinä. Lapsi on sosiaalinen, kaikkien kaveri.

 

[QUOTE="äiti kolmelle";30280333]Sit käy niin, että se sun muksu yhtäkkiä yllättäen kuolee, jää auton alle tai jotain...siinä sitten elelet loppuikäsi lapsettomana ja ilman lapsenlapsia. [/QUOTE]

Voi, tämä on kyllä viisauksista suurin, jota olen saanut itsekin aikanaan kuulla. Kiitos :hug:

No, aika nopeasti loppui tuon lauseen toistelu, kun totesin, että no se on sitten varmaan kuoltava itsekin - kun ei lääketieteen tai Luojan auttamana ole mahdollista enempää saada

Oikeasti, minusta tuollainen ajattelutapa on jopa, hmmm, ellei nyt yksinkertaista niin aika pelottavaa

 

Luultavasti mäkin nauttisin, mutta kun luoja on suonut nää kolme niin näillä mennään. :heart::heart::heart:

 

Apua, toistan luultavasti jotain ketjussa, jota en vielä alkanut lukemaan, mutta yksinkertaisesti; Ihanaa, kun en koskaan jättänyt esikoistani ainoaksi! Okei, mulla ja miehelläni on raskaaksi tulo ollut aina vaivatonta, mutta siitähän ei lie aloituksessa kyse, vaan omasta halusta olla yhden lapsen vanhempi., Nyt kun lapset aikuistuu, ja juuri nyt, kun yksi toisensa perään muuttaa kotoa pois, olen niin ONNELLINEN, että mulla on vielä toistaiseksi aina joku pienempi kotona, joka tarvitsee mua! Ja olen onnellinen siitä, että kun meistä vanhemmista aika jättää ja kuolemme pois, noita sisaruksia on monta, jotka saavat sumplia meidän asioita yhdessä, eikä kenenkään tarvitse tehdä sitä yksinään. Ja ennen kaikkea ihanaa on se, että meidän lapset eivät ole niitä "ainoita" lapsia, joista huomaa, etenkin aikuisena juurikin sen, että ovat (negatiivisessa mielessä) olleet ainoita lapsia. Mutta jokainen tyylillään ja tavallaan, kunnioitetaan toisiamme.

 

Minä niin nautin, kun meillä ei ole yhtään lasta

 

Toivottavasti jokainen saa niin monta (tai ei yhtään) lasta kuin haluaa ja pystyy hnkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti huolehtimaan! Eiköhän silloin ole parhaat mahdollisuudet kaikilla onnellisuuteen.

Toisaalta, tätä yhden lapsen politiikkaa kokeiltiin pidempäänkin jo Kiinassa ihan käytännössäkin. Tulokset eivät olleet häävit. Vanhemmat lataavat ainokaiseen kaikki odotuksensa, joten aikamoisessa paineessa lapsi elää ja toisaalta usein turhankin yltäkylläistä elämää ylhäisessä yksinäisyydessä. Viimeisimmiltä sukupolvilta puuttuu suku eli tädit, sedät ja serkutkin. (Jätetään mainitsematta poikien luonnoton osuus ikäpolvissa, koska toivottavasti esim. suomalaisessa kulttuurissa se ei tapahtuisi.)

 

Heh, ap:n kuvailemat ongelmat eivät oikeastaan ole ongelmia, tai monet korkeintaan alkuvaiheen ongelmia.

Meillä on helpompaa kun on useampi kuin yksi lapsi. Leikkikaveri löytyy toiselle aina, lapsilla on tosi paljon seuraa toisistaan.

Jos on tilanahtautta niin kerrossänky, mä olen sitä kaavaillut noille vaikka tilaa olisi omille makuuhuoneille. Ja ei se isomman sisaruksen vaatteissa kulkeminen niin kauheaa ole, huväkuntoisina vaatteet ovat pysyneet ja uusiakin ostan. Ja mikä kaveriperhe se on joka huolii vain yhden lapsen mutta ei kahta...jne.

 

Olen itse ainoa lapsi ja halusin omalle lapselleni sisaruksen niin paljon että olin valmis tinkimään monista asioista. Ei ne kaverit aja sitä sisaruksen virkaa lapsenakaan (perheen reissuilla yms. olin välillä yksinäinen), jouduin nuorena aikuisena kohtaamaan äitini kuoleman ja huolehtimaan isäni jaksamisesta minkä todellakin olisin halunnut jakaa jonkun kanssa! Minusta on kurjaa että lapsillani ei ole minun puolelta serkkuja. Sain lapsena kaiken mitä olisi voinut toivoa, matkustella, hyvän rakastavan perheen ja kaksi erittäin kallista harrastusta (minulla oli mm. kaksi hevosta ja autoharrastus), mutta kyllä jotain aina puuttui... En ole tottunut jakamaan mitään joten olen huono tekemään kompromisseja jne.

 

Täälläkin onnellinen yhden lapsen äiti. Tosin tuon syntymä oli sellainen ihme (mun ei pitänyt koskaan pystyä tulemaan raskaaksi, saati sitten synnyttää sitä elävänä), eli olen onnellinen ihan jo siitä että lapsen sain. Toista en enää koskaan tule saamaan

 

Äitini on joskus kauhistellut, kun halusin monta lasta. Minulla on vain yksi veli ja olen kaivannut, että sisaruksia olisi enemmän. Äitini samanaikaisesti on kyllä sanonut, että kyllä nyt vanhana on mukavaa, kun on useampi sisarus (äidilläni veli ja 2 siskoa).
Meillä siis 6 lasta. Olen näin jälkikäteen itse miettinyt, että kovempi paikka minulle olisi ollut se, että olisi ollut vain yksi lapsi kuin se, että ei olisi ollut ainuttakaan. Eli mitä enempi, sen parempi

Ei monilapsinen perhe tarkoita sitä, että mitään ei voi tehdä, mihinkään ei voi mennä, mitään ei voi harrastaa. Että aina on kaaosta tai meteliä. Kyllä meillä on äkkilähdötkin sujuneet onnistuneesti, naapurimaissa on reissailtu joka vuosi, Etelään ei kukaan ole halunnut.
Meidän ei ainakaan ole tarvinnut kavereita etsiä tai kuunnella vinkumista, kun ei ole mitään tekemistä.
Vanhemmat lapset ovat joo, joutuneet hoitamaan nuorempia välillä, vaikkei niin huvittaisikaan, mutta minusta on tärkeää myös opettaa lapsille, että elämässä välillä joutuu tekemään asioita, huvitti tai ei.
Kaikki tekee tottakai päätöksensä lapsiluvustaan; toinen sopii toiselle, toinen ei. Mutta fakta on myös se, että esim. ainoana lapsena oleminen näkyy luonteenpiirteissä väistämättä. Vaikka sosiaalinen elämä olisi kuinka vilkasta tahansa, kyllä luonteeseen vaikuttaa se, jos on saanut ainoana lapsena vanhempien jakamattoman huomion, oli se sitten ollut positiivistä tai negatiivistä huomiota. Ihan samalla tavalla kuin luonteessa näkee onko perheen esikoine, keskimmäin, kuopus tai jossain siltä väliltä.

 

Olen ainoa lapsi ja tuntuu kyllä ikävältä että vanhempieni mukavuudenhalun takia ei ole sisaruksia.

 

Minä olen ainoa lapsi ja erittäin tyytyväinen, olin jo lapsenakin. Minusta tuli ainokaisuuden takia empaattisempi ja sosiaalisempi kuin mitä olisin ollut sisarusten kanssa (oletan). Mutta eihän tähän oikeaa vastausta ole. Ärsyttää vaan kun oletetaan, että ainokaiset on aina ihan mulukkuja.

 

[QUOTE="äiti kolmelle";30280333]Sit käy niin, että se sun muksu yhtäkkiä yllättäen kuolee, jää auton alle tai jotain...siinä sitten elelet loppuikäsi lapsettomana ja ilman lapsenlapsia.

Lapset ovat suuri rikkaus ja vaikka meillä on 3 lasta, ei mikään noista mainistemistasi asioista ole poissuljettu, saavat harrastaa, on aikaa jokaiselle lapselle, on leikkikaverit aina omasta takaa, meillä on iso omakotitalo ja varaa matkustella silti joka vuosi... En ymmärrä pointtiasi, kenties yritit jotenkin nyt saada tästä keskustelua/tappelua aikaiseksi, mutta ei onnistu![/QUOTE]

Ihan oikeasti, mietitkö nyt yhtään aloitustasi? Voit sinäkin joutua kolariin kaikkien kolmen lapsesi kanssa, ja jäädä itse henkiin. Siinähän sitten elelet loppuikäsi ilman lapsia ja lastenlapsia.

 

Minäkin olen onnellinen yhden lapsen äitinä. Toivon, että lapseni ei tule kokemaan ainokaisuuttaan taakkana. En kuitenkaan halua tehdä toista lasta vain siksi, että mahdollisesti lapseni olisi sisarusta kaivannut. Mielestäni se olisi järjetöntä, koska me vanhemmat emme toista lasta halua.

Lisäksi oma veljeni on minulle aivan vieras eli sikäli merkityksetöntä, onko häntä edes olemassa. Itsetuntoni voisi olla tallella, jos hän ei olisi ollut sitä lapsena tuhoamassa. Ja mitä tulee vanhempien asioiden hoitamiseen, mieheni taas on seitsenlapsisesta perheestä ja kokee, että helpompaa olisi yksin hoidella asioita, ettei tarvitsisi aina olla tiedottamassa, kyselemässä ja sovuttelemassa mielipiteitä. Voisi vain hoitaa vanhempien asiat siten kuin itse parhaaksi kokee. Lisäksi sen verran olen sivusta seuraillut perintäriitoja, ettei sisaruus näytä kovin autuasta aina olevan.

Summa summarum, lapsiluku pitää päättää juurikin sen perusteella, mikä vanhemmista hyvältä tuntuu ottaen huomioon perheen henkiset ja taloudelliset sietokyvyt. Lapsen tai lapsien elämä menee sitten miten menee, joko tyytyväisenä sisaruksien määrään tai tyytymättömyytenä. Ennalta sitä ei voi tietää.

 

Jotkut eivät vaan osaa uskoa, että toiset ovat erilaisia ja onnellisia erilaisine päätöksineen. Ainahan yksi lapsi ei ole puhdas valinta ja silloin tuskin pari on onnellinen koskaan täysin kun jotain tuntuu puuttuvan.
Itse uskon, että meillä on erilaiset tarpeet ja toiset tarvitsevat enemmän lapsia tunteakseen itsensä tarpeelliseksi ja onnelliseksi. Osalla sitten on niin paljon muita asioita joista nauttia, ettei lapsia tarvitse yhtä enempää. Järkevää on myös miettiä pystyykö kaikki itse elättämään. Itse en ikinä uskaltaisi laskea sosiaalitukien varaan lapsien tekemistä.

Oma tilanne on se, että lasta ei ole vielä 6 avioliittovuoden jälkeen ilmaantunut. Ei ole hoitoja kokeiltu tms. Eikä ehkäisty Mutta osataan olla onnellisia näin vaikka mm.ihmettelyjä, vittuiluja itsekkyydestä ja mukavuudenhalusta on kuultu riittämiin. Ei saisi olla onnellinen ilman lasta? Joo, onhan tämä kyllä helppoa ja elellään itsekkäästi isossa talossakin. En vain ymmärrä miten se joltain lapsiperheeltä olisi pois.. veroja maksellaan kahdestaan älytön määrä ja eiköhän niistä euroista jotain hyötyä ole monelle.

Ei kärsitä ja ollaan täytetty elämä muilla jutuilla ja hyvin sujuu. Silti lapsi on tervetullut jos tulisi. Yksikin riittäisi ja eipä harrasteet "kärsisi", jotain tietysti jäisi pois ja jotain muuta tulisi tilalle.
Pahinta on toki kuulla ettei tointaisi olla yhdessäkään jos lasta ei ole. Muutama kaveripariskunta on jo huolissaan jos meille lapsi tulisi, sillä olemmehan kuulemma kivoja, luotettavia lapsenvahteja ja rahallisesti helposti muita tukevia. Muiden lapset saavat oikeastaan mitä vain haluavat lahjaksi meiltä, heh. Nämä ns.edut loppuisi tai ainakin vähenisi mikäli omia tulisi

 

Ei monilapsinen perhe tarkoita sitä, että mitään ei voi tehdä, mihinkään ei voi mennä, mitään ei voi harrastaa. Että aina on kaaosta tai meteliä.

Tämä on ihan kiinni siitä, mitä haluaa tehdä ja millaiseen elämäntapaan tuota vertaa. Jos suurin unelma on suuren perheen kanssa eläminen, eikä esimerkiksi matkailu tai muu meneminen ihmeemmin kiinnosta, ei tuo varmaan rajoittavalta tunnukaan.

 

[QUOTE="M33";30284032]Tämä on ihan kiinni siitä, mitä haluaa tehdä ja millaiseen elämäntapaan tuota vertaa. Jos suurin unelma on suuren perheen kanssa eläminen, eikä esimerkiksi matkailu tai muu meneminen ihmeemmin kiinnosta, ei tuo varmaan rajoittavalta tunnukaan.[/QUOTE]

No mutta toki suurperheenkin kanssa voi matkailla ja mennä. Tosin se vaatii sit hieman paksumpaa rahapussia.

Musta on kiva, kun teinit haluavat konsertteihin ja muihin. Sekin on kivaa, kun voidaan kutsua paljon ystäviä ja sukulaisia kylään vaikkapa rapujuhliin ja nuorimmatkin jo ottavat osaa keskusteluun.

Matkalle koko porukan kanssa on hieman hankala lähteä, mutta onneksi mummut ja muut haluavat jo napata vanhimmat mukaansa ja piipahtaa vaikkapa iso-enolla iltalianhuvilalla. Ja me sit raahataan pienemmät lintsille ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Mutta joo, perhe-elämän ilojen lisäksi on kovin rentouttavaa kun välillä saa olla reilun viikon ihan vaan pariskuntana ja nauttia olemisen sietämättömästä keveydestä

 

No mutta toki suurperheenkin kanssa voi matkailla ja mennä. Tosin se vaatii sit hieman paksumpaa rahapussia.

Tämä on selvää. Jostakin syystä kuusilapsiset perheet vain matkustavat harvemmin, lähemmäs ja lyhyemmäksi aikaa kuin vaikkapa lapsettomat pariskunnat tai yhden lapsen perheet. Ylipäätään lapset tekevät harvat asiat täysin mahdottomaksi mutta kylläkin monet asiiat niin hankaliksi tai kalliiksi, että nuo asiat jäävät vain tekemättä.

 

[QUOTE="Esikoinen";30284020]Jotkut eivät vaan osaa uskoa, että toiset ovat erilaisia ja onnellisia erilaisine päätöksineen. Ainahan yksi lapsi ei ole puhdas valinta ja silloin tuskin pari on onnellinen koskaan täysin kun jotain tuntuu puuttuvan.
Itse uskon, että meillä on erilaiset tarpeet ja toiset tarvitsevat enemmän lapsia tunteakseen itsensä tarpeelliseksi ja onnelliseksi. Osalla sitten on niin paljon muita asioita joista nauttia, ettei lapsia tarvitse yhtä enempää. Järkevää on myös miettiä pystyykö kaikki itse elättämään. Itse en ikinä uskaltaisi laskea sosiaalitukien varaan lapsien tekemistä.

Oma tilanne on se, että lasta ei ole vielä 6 avioliittovuoden jälkeen ilmaantunut. Ei ole hoitoja kokeiltu tms. Eikä ehkäisty Mutta osataan olla onnellisia näin vaikka mm.ihmettelyjä, vittuiluja itsekkyydestä ja mukavuudenhalusta on kuultu riittämiin. Ei saisi olla onnellinen ilman lasta? Joo, onhan tämä kyllä helppoa ja elellään itsekkäästi isossa talossakin. En vain ymmärrä miten se joltain lapsiperheeltä olisi pois.. veroja maksellaan kahdestaan älytön määrä ja eiköhän niistä euroista jotain hyötyä ole monelle.

Ei kärsitä ja ollaan täytetty elämä muilla jutuilla ja hyvin sujuu. Silti lapsi on tervetullut jos tulisi. Yksikin riittäisi ja eipä harrasteet "kärsisi", jotain tietysti jäisi pois ja jotain muuta tulisi tilalle.
Pahinta on toki kuulla ettei tointaisi olla yhdessäkään jos lasta ei ole. Muutama kaveripariskunta on jo huolissaan jos meille lapsi tulisi, sillä olemmehan kuulemma kivoja, luotettavia lapsenvahteja ja rahallisesti helposti muita tukevia. Muiden lapset saavat oikeastaan mitä vain haluavat lahjaksi meiltä, heh. Nämä ns.edut loppuisi tai ainakin vähenisi mikäli omia tulisi [/QUOTE]

Todella hyvin kirjoitettu. Minäkin aikanaan ajattelin, kun lasta ei kuulunut, että mieluummin elän tämän miehen kanssa kahdestaan kun jonkun toisen miehen kanssa vaikkapa viiden lapsen kanssa. Ja ihmisten ajattelemattomuudesta opin sen, etten siviilielämässä kenenkään lapsenhankkimisasioista kyllä kysele. Samaten lasten lukumäärää en ota puheeksi.

Kaikkea hyvää teille

 

Voi mä niin nautin kun meillä on 19 lasta ja odotan kolmosia, talokin on kuin hotelli..autoja on useampi,kaikki tuliterinä ostettu! mökki löytyy ja siellä käymme koko perheellä vielä näin syksylläkin...niin ja olen vasta 30v,ehdimme saada vielä monta lasta lisää! Elämä on ihanaa kun voi isolla porukalla pelata ja touhuta kaikkea kivaa yhdessä. Kyllähän ihmiset äimistelevät kun kaasutamme uima-rannalle!
Ja HAH,kaikki uskoitte koko jutun...ehditte jo kauhistella ja päivitellä Hih,hih! hullulla on hauskat huvit ja idiootilla ilmaiset

 

Hyvä että toimii teillä.

Itse taas olen tosi tyytyväinen tähän kaksilapsisen perheen arkeen. Joka päivä huokaan kiitollisuutta siitä, että siskoksilla on toisensa. Jossain tulevaisuudessa haaveilisin kolmannestakin lapsesta - ja jos kaikki menee hyvin, mahdollisesti samaan syssyyn sitten neljännestä.

Nää meiän tytöt on nyt 6 ja 8. Ikäeroa on hieman alle 1,5 vuotta. Mustasukkaisuutta ei ole ollut missään vaiheessa, molemmat olleet uskomattoman tyytyväisiä vauvoja, taaperoita ja leikki-ikäisi ja ollaan myös saatu olla terveitä. Matkustelu on ollut helppoa ja nautittavaa. Olin kotiäitinä siihen asti kun nuorempi täytti 3 vuotta. Kotiäitiaikana ei kummallakaan ollut mitään varsinaisia harrastuksia, käytiin vain jossain kerhoissa ja muuten keksittiin itse aktiviteettia. Nyt myöhemmin molemmille on eriytyneet omat juttunsa kiinnostuksen mukaan, eikä niiden toteutus ole tuntunut ollenkaan haasteelliselta. Kun vanhempi on nyt jo tokaa vuotta koulutiellä, on luonnollisesti molemmat saaneet myös ihan omia kavereita ja sitä kautta omia menoja, synttäreirä ja kyläilyjä ym ym.

Rahallisesti ja ajallisesti mielestäni yhden lapsen perheen menot eivät poikkea merkittävästi kaksilapsisen perheen menoista. Mahdutaan mukavasti tavalliseen henkilöautoon, urheiluvälineet on helppo kierrättää seuraavalle ja kun molemmat ovat tyttöjä eikä kokoeroa juurikaan ole, käytössä on yhteinen vaatekaappi. Arki rullailee sujuvasti, nautitaan elämästä. Esimerkiksi tänä aamuna tytöt nousi jo kahdeksalta, söivät aamupalaleivät keittiössä ja lukivat jutustelun lomassa Aku Ankkoja sohvalla kunnes kymmenen maissa me vanhemmatkin saatiin kammettua itsemme ylös sängystä.

Mutta pointti on varmasti se, että tärkeintä on että jokainen on tyytyväinen omiin ratkaisuihinsa ja kokee elämän mielekkääksi. Hyvä että teilläkin tuntuu siltä.

 

Meillä kävi taas niin että elämä helpottui huomattavasti toisen lapsen myötä. Lapset leikkivät yhdessä ja iloitsevat toisistaan niin paljon, että se yllätti mut toden teolla kun aluksi luulin ajattelevani kuten ap. Ei kannata siis puolin tai toisin alkaa vetämään johtopäätöksiä siitä millaista jonkun elämä on.

 

Niin, ja ajatteles miten hienoa on kun yhden lapsen kanssa jää paljon enemmän laatuaikaa palstailla kaksplussalla