Mä en ymmärrä missä ny on vika. Pitkä sinkkuus ja uusi mies...

Olin 12vuotta parisuhteessa lapseni isän kanssa. Noista 10vuotta asuttiin yhdessä. Erottiin viisi vuotta sitten ja se oli mun elämäni kovin paikka, en ollut asunut yksin ennen sitä koko aikuisiälläni. Rehellisesti sanottuna tuli todellakin yllätyksenä miten tiukkaa voi rahan kanssa olla yksin elävällä töissäkäyvällä ihmisellä kun yhtäkkiä kaikki maksut autosta lähtien lähtikin minun tilistäni.
Ensimmäiset pari vuotta olin ihan tuuliajolla. Hoidin kyllä asiani, mutta pää oli sekaisin kun haminan kaupunki. Pelkäsin ja inhosin yksin olemista ja siinä tilassa tuli pari lyhyttä suhdettakin pilattua kun en tajunnut että he olivat mulle vain yksinäisyyden paikkaajia. En ollut tyytyväinen itseeni enkä omaan elämääni joten hain hyväksyntää muilta. TODELLA opettavaisia ja raskaita aikoja.
Kunnes eräänä päivänä tajusin seisovani omilla jaloillani. Mulla oli koko paketti hallussa ja elämä hymyili. Hankin uusia harrastuksia ja rakastin sitä oivallusta että mä pärjään. Että mä tykkään mun elämästä enkä tarvinnukaan siihen ketään muuta tekemään mut onnelliseksi. Tästä oivalluksesta se pari vuotta aikaa ja olen elänyt oikein onnellista elämää.

Viime kesänä tapasin yksillä festareilla miehen joka vei multa jalat alta. Tapailtiin varovasti koko syksy ja selvisi että meillä on tosi paljon yhteistä. Lähes samanikäiset lapset ja samanlaiset nuoruudet. Hän eronnut juuri reilu vuosi sitten pitkästä suhteesta. Esittelin miehen lapselleni ja mies esitteli lapsensa meille. Kaikki meni niin putkeen kun voi mennä.
Ja nyt, muutamien kuukausien jälkeen, mä olen aivan kypsä kun mies on täällä mun luona koko ajan. Mua ärsyttää sen tapa silittää mut hereille aamulla kun itse herää, mulla kun saattais olla aikaa nukkua vielä tuntikin. Mua ärsyttää sen tapa illalla yhdeksän jälkeen nukahdella tosta vaan. Ja nukahtaa 140% varmasti joka kerta kun pitäis jotain elokuvaa kattoo. Mies kehuu mua koko ajan niin että mua oksettaa. "Sun ruuat on maailman parhaita, sä oot kaunis, sä oot ihana, sä oot paras, sullon maailman paras perse, sä oot mahtava, sä oot sitä ja sä oot tätä sydänsydänsydän." Mä en ole ikinä missään suhteessa tottunut "lässyttämiseen" enkä sitä itse harrasta. Joten se jurppii mua :ashamed:
Mä en kestä sen mustasukkaisuutta, koska mulla on paljon myös miespuolisia ystäviä. Kun on juteltu asiasta se on ollu miehelle ihan ok, mutta sit kun näki mun esim.kerran halaavan yhtä miestä jonka olen tuntenut 4-vuotiaasta ja joka palasi pitkältä reissulta suomeen, niin kotona sain kuulla miten pahaa teki katsoa kun MÄ ROIKUIN TOISEN KAULASSA. Mulla flippas heti koska kyse oli nopeesta halauksesta jossa ei ollu mitään mistä olla mustasukkanen.
Mies kysyy joka ilta voiko tulla yöks ja jos sanon että ei tänä yönä, niin sieltä tulee joku ärsyttävä "jaa sä oot kyllästyny muhun"-marttyyriviesti johon mä en jaksa ees vastata. Vaikka voisin vastata että tuota ehkäpä siksi että en halua taaaaas herätä tuntia ennenkun on pakko.... Äh.

Auttakaa mua. Onko tää nyt vaan jotain pakokauhua kun olin saanut oman elämän niin pakettiin ja sit toinen tulee "mun reviirille" ja mä en osaa suhtautua. Vai mikä tässä mättää. Koska mies on aivan ihana. Tää on vaan mun päässä. Mut meneeks tää ohi. Onko kellään kokemusta vastaavasta...?

 

Pysy sinkkuna.

 

En usko että menee ohi. Mulla oli kerran poikaystävä joka ahdisti ihan samalla lailla. Sen kosketus tuntui ahdistavalta yms. juuri noin kun sinä kuvailit. Se ei mennyt ohi.

 

Onpas tuttua. Mulla hiukan pidempi sinkkuus takana. Myös suunnilleen viime kesästä asti ollut ihana mies kuvioissa. Meillä tilanne ajatutui siihen, että mä käytännössä aloin lähes vältellä miestä, kun ärsytti kaikki (marttyyriksi heittäytyminen, mun "vahtiminen", sellainen liikaa mun omaan tilaan tunkeminen) yms. Olen aina ollut itsenäinen, ja asunut yksin pitkiä aikoja myös ennen parisuhdetta lasten isän kanssa. En kestänyt, kun koko ajan olisi pitänyt olla niin kiinni ja vähintään puhelin mukana 24/7.

Mä en kestänyt enkä halunnut enää, joten jätin sen miehen syksyllä. Mutta välitin kyllä oikeasti, ja pidimme yhteyttä silloin tällöin. Tein kuitenkin hyvin selväksi, ettemme ole yhdessä, eikä kummallakaan ole mitään velvollisuuksia.

Jotenkin molempien silmät avautuivat ja nyt olemme läheisempiä kuin koskaan, suhde on kaikilla osa-alueilla parempi kuin ennen. Tavallaan olemme käytännössä yhdessä, mutta olemme puhuneet asioista avoimesti, ja nyt saan omaa tilaa riittävästi. Nyt mä jopa kaipaan miestä, ja osoitan välittämistä enemmän - kun hän ei vaadi mitään enää, niin tunteet tulevat minultakin luonnostaan. Meillä on tosiaan paljon helpompaa ja avoimempaa nyt. Tulevaisuudesta ei tietenkään tiedä, mutta olen onnellinen, että näen nyt sen miehen, joka hän oikeasti on.

 

Ehkä sun kannattais keskutella sen miehen kanssa näistä asioista jotka sua häiritsee. Joillekin hän ei välttämättä mitään mahda (esim tuo aikaisin / leffan aikana nukahtaminen), mutta joillekin voi. Kerror suoraan ettet tykkää että sua herätetään.

Tuo kehuminen kannattaisi oppia vaan sietämään. Vaikket ole siihen tottunut itse niin hyvähän sen vaan on ettö kehuja tulee. Monet valittaa kun niitä ei tule. Mä en itse ole kehuihin tottunut ja se tuntuu vähän oudolta kun mies silloin tällöin kehuskelee (nykyään vähemmän kuin suhteen alkuaikoina, koska nimenomaan sanoin etten jaksa ainaista kehumista ja kohteliaisuuksia), mutta olen jo vähän tottunut siihen ja nykyään se on jo ihan kivaakin.

Tuo mustasukkaisuus on noista pahin, koska siitä ei välttämättä pääse yli. Yritä kuitenkin keskustella asiasta ja vakuuttaa miehelle että nuo muut miehet ovat todellakin vain ystäviä, eikä sulla ole tarvetta "roikkua" kenenkään muun kaulassa, mutta läheiset ystävät saavat sulta halauksen olivat sitten naisia tai miehiä. Tai jotain.

Jos ei ala ajan kanssa helpottamaan niin ehkä hän ei sitten vaan ole sulle sopiva.

 

Tuo kehuminen kannattaisi oppia vaan sietämään. Vaikket ole siihen tottunut itse niin hyvähän sen vaan on ettö kehuja tulee. Monet valittaa kun niitä ei tule. Mä en itse ole kehuihin tottunut ja se tuntuu vähän oudolta kun mies silloin tällöin kehuskelee (nykyään vähemmän kuin suhteen alkuaikoina, koska nimenomaan sanoin etten jaksa ainaista kehumista ja kohteliaisuuksia), mutta olen jo vähän tottunut siihen ja nykyään se on jo ihan kivaakin.

Minä en ole koskaan tykännyt etenkään ulkonäkökehuista, joten kaikissa pitkissä suhteissani olen ne "kieltänyt". Inhoni ulkonäkökehuja kohtaan johtuu siitä, että minusta on kamalan pinnallista korostaa ulkonäköä ja sitä paitsi sellaiset on yleisiä ällöttäviä iskurepliikkejä. Joo, no ne miehet olenkin aina karkoittanut jo ensimmäisen lauseen jälkeen, jotka on yrittäneet iskeä kehumalla kauniiksi tms. Joskus kehuilla myös korvataan aidoista tunteista puhuminen.

Muukin ylenpalttinen kehuminen on minusta vaan turhaa lätinää. Vaikka toki jossain määrin kehut kuuluvat kohteliaaseen käytökseen eli kun toinen on tehnyt jotain kivaa, niin siitä on ihan hyvä sanoa jotain positiivista.

Tässä on tietysti se puoli, että sellaiset ihmiset jotka toista kovasti kehuvat, yleensä itsekin kehuja kaipaavat. Minä taas koen sellaisen teennäiseksi ja turhaksi, joten en välttämättä pystyisi antamaan toiselle, mitä tämä kaipaa. Onneksi miehelleni kehuminen ei ole kovin tärkeää puolin tai toisen, ehkä aluksi teki sitä vain yleisten odotusten vuoksi ja luopui tavasta pyytäessäni niin.

Uskon aika pitkältä tähän juttuun: Rakkauden viisi kielt

Ja minulla sanojen merkitys on aika lailla nolla. Sen sijaan auttaminen ja yhdessä vietetty aika korostuu. Ehkä suhteen saa toimimaan, vaikka rakkauden kielet olisivat osapuolilla erilaiset. Pitää vain tiedostaa mistä erot odotuksissa johtuu ja se, että jos toinen ei osoita rakkautta samoin kuin itse osoittaa, se ei tarkoita etteikö rakkautta olisi. Ja toisen epämiellyttäviksi kokemia rakkaudenosoituksia voi minusta kyllä tietoisesti rajoittaa. Ei ole mikään pakko kehua tai ostaa lahjoja, jos toinen niistä vain kiusaantuu. Yleensä jää sentään joku muu myös itselle luonnollinen tapa rakkautta osoittaa.

Aloituksen perusteella mies osoittaa rakkautta sanoilla ja kosketuksella. Mitkä mahtaa olla aloittajan tavat? Vai onko rakkaus jo tästä suhteesta aloittajan puolelta kadonnut?

 

Ehkä sun kannattais keskutella sen miehen kanssa näistä asioista jotka sua häiritsee. Joillekin hän ei välttämättä mitään mahda (esim tuo aikaisin / leffan aikana nukahtaminen), mutta joillekin voi. Kerror suoraan ettet tykkää että sua herätetään.

Olen kyllä suoraan puhunut ja puhutaan paljon. Kirjotin vähän epäselvästi ton nukahtelujutun Ei mua nyt todellakaan häiritse että ihminen saa unta, vaan se, että ensin mies "kinuaa" mun luokse viettämään iltaa ja ehdottaa et katotaan leffaa tai tehdään jotain niin sitten kuitenkin aina nukahtaa. Aina. Sit mä jään yksin valvoon ja ottaa pannuun. En ehkä osaa oikein selittää.

Se tässä jotenkin mättääkin, kun kaikesta olen puhunut jo silloin kun alettiin tapaileen. Olen kertonut mun elämästä ja siitä mistä tykkään ja mistä en (esim.ylenpalttinen kehuminen), olen alusta asti tehnyt selväksi että tietty vapaus täytyy molemmilla olla tehdä omia juttuja ja tavata omia ystäviä, että musta ei ikinä saa sellaista joka vaan "nysvää" sen puolisonsa kanssa. Tietysti yhdessäolo on tärkeää, mutta mulle parisuhde on muutakin kun toisen kanssa olemista.

Mies on sitä mieltä, että luottamus toista kohtaan syntyy ajan kanssa ja mä olen sellainen että luotan toiseen heti ja jos toinen mokaa niin se luottamus sitten vähenee. Mutta en ole heti epäilemässä toista vaikka mua on petetty ja olen ns.kovia kokenut. Mun ystävä (naispuoleinen) oli tässä yks ilta mun kanssa leffaa katsomassa kun sitten viestittelin tän miehen kanssa. Mies kysy mikä meininki ja minä vastasin et "Maijan" kanssa tässä katotaan leffaa ja hengataan. Tää mies vastas tähän että "ei sitten mitään miehiä " ja mulla meinas revetä suoni päästä. Lähetin sille kiukkusen viestin että mua loukkaa tommonen, et kuvitteletko todella että mulla on täällä jotain miehiä koko ajan, että kiitosta vain. Mies sitten siihen että ei kuvittele, mut laitto tollee kuitenkin.... Ahdistusmaksimus.

En mä tiedä onko tässä järkee vai ei. Annanko ajan kulua vai en. Hukkaanko tässä vaan kummankin aikaa ja elämiä vai tasottuuko tää tästä vielä. Nyt kun olis kristallipallo niin haluaisin siihen katsoa. Ja kun mä en kertakaikkiaan ymmärrä mikä tässä miehessä nyt on vikana koska hän on kaikkea sitä mitä mä olen mieheltä aina halunnut.

 

up,lisää kokemuksia ja mielipiteitä kaipaisin tylsän iltani ratoksi..

 

Tuo mustasukkaisuus muakin haittais, tottakai voi olla miehiä kavereina.

 

Mulle ei ehkä auennut, väännä vaikka rautalangasta mutta miksi olisit miehen kanssa? Siis kerro hyviä puolia teidän suhteessa, miksi haluaisit jatkaa. Huonoja puolia tulikin jo. Kumpi puoli painaa enemmän? Toimi sen mukaan.

 

Missäs se mies nyt muuten on?

Noo, kyl noi kaikki voi mennä ohi, kehumiset, silittelyt sun muut kun arki saapuu suhteeseenne.

 

Mies on ny oman poikansa kanssa elokuvissa. Mä tulin vasta kotiin harrastuksestani joten mies siis omassa kotonaan.

On hyviä puoli hirveästi. Mies on todella tunnollinen ja tarttuu toimeen. Käy normaalisti töissä, siivoaa jälkensä, tekee kotitöitä, tekee ruokaa, tulee loistavasti toimeen mun lapsen kanssa, meillä on yhteinen harrastus josta tykätään tosi paljon, mies on komea, musikaalinen, huumorintajuinen, hauska, luotettava, rehellinen, saa mut nauramaan, kohtelias... Kaikki mahdollinen. Ainoa ongelma on vissiin mun pää kun ahdistaa. Eikä mies edes oikeesti ole aina ahdistava, mä vaan otan sen sillain.

 

Mies on ny oman poikansa kanssa elokuvissa. Mä tulin vasta kotiin harrastuksestani joten mies siis omassa kotonaan.

On hyviä puoli hirveästi. Mies on todella tunnollinen ja tarttuu toimeen. Käy normaalisti töissä, siivoaa jälkensä, tekee kotitöitä, tekee ruokaa, tulee loistavasti toimeen mun lapsen kanssa, meillä on yhteinen harrastus josta tykätään tosi paljon, mies on komea, musikaalinen, huumorintajuinen, hauska, luotettava, rehellinen, saa mut nauramaan, kohtelias... Kaikki mahdollinen. Ainoa ongelma on vissiin mun pää kun ahdistaa. Eikä mies edes oikeesti ole aina ahdistava, mä vaan otan sen sillain.

Hyviä ominaisuuksia kyllä.
Mun mies kehuu mua, päivittäin. Ensimmäinen joka mua on koskaan kehunut ja puhunut mulle kauniisti vaikka olen ihan kunnollinen. En kaunis (vaikka siksikin sanoo... ) mutta teen kotitöitä, olen puolisolle huomaavainen jne. Ja koska olin itseni kovettanut uskomaan etten ole kummoinen niin mun on ollut todella vaikea alkaa uskoa miestäni. Kuvittelen kai että jos alan uskoa, tipun jotenkin korkealta jos hän vaikka yhtäkkiä sanookin muuta. Vaikea selittää. Anna kehua. Otan asian omalla tavallani mutta en kiellä häntä, hyvää kuitenkin vain tarkoittaa.
Mustasukkaisuus vaikeampi asia.

 

voi jestas kun ajatus karkailee mies siis oli poikansa kanssa elokuvissa ja nyt varmaan omassa kotonaan jo