[QUOTE="a.p";23376644]Ja sekin vielä,että kun ilta on ollut hektinen nukuttamisineen ja pesuineen ja muine hommineen,niin en mä ainakaan pysty yhtäkkiä kiihtymään nollasta sataan..Kun ensin on höösännyt lapset nukkumaan ja sit lösähtää koomassa sohvalle telkkarin eteen,niin tuntuu hassulta että yhtäkkiä pitäiskin harrastaa kuumaa seksiä. Tarvitsen tietyn ajan sille syttymiselle,vaikka kai sitä seksiä pitäis harrastaa silloin kun siihen on mahdollisuus. Ei arki-iltoina ole mahdollisuutta mihinkään tuntien flirttailuille ja lämppäämisille,toinen lähtee töihin 6.30 ja toinen herää lasten kanssa.[/QUOTE]
Jatkan "neuvojani", koska jotenkin samaistun aika hyvin sun ajatuksiin. Meinaan kovin tuttuja ajatuksia mullekin aina välillä. Tähän meillä taas auttanut ihan selkeästi se, että yksinkertaisesti sovitaan etukäteen, että tänä ilta "harrastetaan seksiä". Kuulostaa tylsältä
Mutta toisaalta siinä iltapuuhien aikana voi jo ikäänkuin virittäytyä ajatukseen, vähän vaivihkaa kosketella toisiaan jne. Ei sitten tarvi erikseen ruveta "vonkaamaan", kun se toinen lysähtää väsyneenä siihen sohvalle