Mä en jaksa enää (päiväkoti-asiaa)

Alkuperäinen kirjoittaja Develly:
Silloin kun tytön "housut puuttuivat" niin hän oli yrittänyt moneen kertaan sanoa, että housut ovat lokerossa, mutta tätä ei oltu kuunneltu vaan työnnetty pihalle sisähousuissa. Samoin oli käynyt tänään sukkien kanssa.
Lapsi ei uskalla sanoa vastaan aikuiselle joka jo muutenkin käyttäytyy hyökkäävästi ja menee juuri niissä kuteissa ulos mitä päällä on - on sitten kylmä tai kuuma. Ei tuollaisia aikuisia vastaan uskalla kukaan sanoa mitään.
Mun eskarilainen (tyttö, 5 v 8 kk) olisi hakenut ne housut lokerosta ja kysynyt että "oletko sokea?" :snotty:
Joskus se on hyvä juttu, joskus huonompi. Siis lapsen suorapuheisuus ja omatoimisuus.

Jos aikuinen käyttäytyy lasta kohtaan hyökkäävästi, niin en veisi omaa lastani tuollaiseen päiväkotiin ollenkaan...

Meidän esikoululaisen vanhempainillassa painotettiin sitä, että pääsääntöisesti aikuiset huikkaa lapsille mitä vaatetta laitetaan päälle (tyyliin ulkohousut ja takki, vai riittääkö housut ja paita, tarvitaanko kumppareita...), ja lapset itse kaivavat ne lokeroistaan/repuistaan & pukevat. Käskettiin myös vanhempien kertoa lapselle, mitä vaihtovaatetta reppuun on pakattu, jotta lapsi osaa hakea sieltä tarvittavat kuteet.
Sanottiin myös siitä, että kyllä aikuiset kuitenkin katsovat, ettei kukaan mene pakkasella collegehousuissa ulos tms.
 
....
Alkuperäinen kirjoittaja Develly:
Alkuperäinen kirjoittaja jeejee:
Hyvinkäällä on tänään ollut +18 astetta. Ja sä olisit halunnut lapselle sukkahousut ulkoiluhousujen alle? Ja jos on t-paitakeli niin ei taatusti ole haittaa vaikka olisi ilman sukkiakin vielä.
Voi kristus... Kyllä on pokkaa tulla sinunkin harmaana sanomaa. JA VIELÄ HELVETTI LUKEMATTA KOKO KETJUA!!
Eipä tuo sinunkään äö kovin korkea ole
:LOL: :LOL: :LOL: Tervetuloa kerhoon.
et sulla on rankkaa eikös teillä ollu joku ero miehen kanssa meneillään?
 
Meillä ei eskarilainen yllä ottamaan itse lokerosta vaatteita, kun hoitajat nostavat ne sangen korkealle hyllylle. Tuossa tapauksessa olisi siis jäänyt myös laittamatta ulkohousut jalkaan.

Ap, tee valitus eteenpäin, ei oo normaalia ettei edes sukkia pueta lapselle..
 
zz
Alkuperäinen kirjoittaja Develly:
Alkuperäinen kirjoittaja zz:
Enpä enää ihmettele että mistä niitä koulukiusaajia sikiää.. :'(
Tähän haluaisin vähän tarkennusta? Varsinkin mikäli tämä koskee jotenkin mua?!
Ei liity suhun. Vaan siihen että täällä aletaan haukkua lapsia tyhmiksi eikä ymmärretä että oikeasti arkoja ja ujoja lapsia on.
 
zz
Alkuperäinen kirjoittaja Kirsikka:
Alkuperäinen kirjoittaja aha:
Alkuperäinen kirjoittaja Kirsikka:
Tee valitus ylemmälle taholle.
just. jos tuollaiseen on aikaa noin pikkumaisesta asiasta kuin pukeutuminen, pitäisi tällaiset emännät laittaa kipinkapin töihin.
No jos sun mielestä lapsen pukeutuminen/puettaminen on jotenkin pikkumainen niin oleppa hyvä ja kuskaa lapsesi huomenna hoitoon pikkuhousuissa ja sukitta tai vielä parempaa, mene itse töihin niin? Musta se on kaukana pikkumaisuudesta :eek: Ei kukaan (täysjärkinen ainakaan) kulje itsekään sukitta pihalla tms. tämmöseen vuodenaikaan, ei siis tarvitse 6vuotiaankaan kulkea. Lapsi on hoitotätien vastuulla, oli sitten 1 tai 6v ja heidän ensisijainen tehtävä on katsoa perään.
Peesi. Muutenhan lapsen voisi jättää hyvin yksin kotiin.
 
Vain oikeasti henkisesti vajaa vetää tällaiseen ketjuun mukaan mun parisuhteen kriisin :eek: Pitää olla jo todella paha olla, että tuollaista tekstiä kirjoittaa.

Mun pointtia ei kukaan harmaa edes viitsinyt ymmärtää vaan lasta aletaan syyttämään tyhmäksi. Onneksi täällä näyttää tällä hetkellä olevan muitakin kaltaisiani äitejä, jotka eivät osaa hoitaa ja kasvattaa lapsia oikein...
 
kuuleppa ei sultakaan niin kauhean viisaita vastauksia ole tullut. Tää sun aloitus on ihan ok..mutta kait ihmiset saa olla eri mieltä. Kertoa että kuinka omat lapset osaa toimia. Minä en ainakaan haukkunut sun lastasi tyhmäksi. Se on itse tyhmä joka sellaista viitsii väittää. Kiitoksia vain haukkumisesta henkisesti vajaaksi se muutti käsitystäni sinusta täysin. Ajattelin vain kirjoittaa jotain yhtä "viisasta" mitä itsekkin olet tähän ketjuun kirjoitellut. Olet päiväkodissa töissä..niin ja arvostelet täällä kollegoitasi..
 
....
Alkuperäinen kirjoittaja Develly:
Vain oikeasti henkisesti vajaa vetää tällaiseen ketjuun mukaan mun parisuhteen kriisin :eek: Pitää olla jo todella paha olla, että tuollaista tekstiä kirjoittaa.

Mun pointtia ei kukaan harmaa edes viitsinyt ymmärtää vaan lasta aletaan syyttämään tyhmäksi. Onneksi täällä näyttää tällä hetkellä olevan muitakin kaltaisiani äitejä, jotka eivät osaa hoitaa ja kasvattaa lapsia oikein...
ja mulla ei ole paha olla. Sekä olen pahoillani että pahoitin mielesi. Mutta olet tosiaan itsekkin tähän ketjuun kirjoitellut kaikenlaista. Jos olisin sun kollegasi ja tunnistaisin sinut niin tuskin olisin siitä kovi iloinen.
 
tytteli
Meidän päiväkodissa ihmeteltiin aikanaan, miksi äiti laittoi sulle noin vaaleet kesähousut tänne, ne menee kuraseksi ja voikukat värjää, johon minä sanoin, että MEILLÄ ON PYYKKIKONE, nää on tän lapsen arkihousut ihan.

Ei ne meilläkään aina hyvin ollu puettu, pakkasella sormet jäässä, kun kukaan ei viitsi tarkistaa onko kintaat hyvin ranteiden kohdalta. Isollakin tarhalaisilla voi olla palelemisongelmaa... mut en vetäny mistään herneitä nenään, KAIKKI MIKÄ OPETTAA lasta itsenäisemmäksi on kotiinpäin!
 
Juu pari kertaa tuossa päiväkodilla kanssa missä muksut on niin tuon nuorimman kohdalla ollut näin..sillä on ihan eri lapsen vaatteet päällä kun tuodessa kun menen hakemaan,sitten saat kuulla kun on 15 lasta että eivät tiedä mitkä ovat pojan vaatteet,sitä varten jokaisessa lapsen vaatteessa nimi vielä mustalla tussilla että näkyy.päiväunille kun laittavat pistävät pojan vaatteet ihan toisten lokeroihin vaikka niissä lukee nimet,sitten valitetaan kun pojalla ei ole hanskoja yms mukana ja menen kattomaan niin siinähän ne on sen lokerossa,sitten sanon että xx ulkovaatteethan on tossa niin ollaan vaan et aijaa juu :eek:
viimeviikolla napisivat kun sen kengät oli hukassa ettei ollut ulos päässyt,siellä ne oli hyllyssä nimilapun kera kun hain että en mie oikein hokaa välistä miten ne siellä niitä kattoo
:snotty:
 
Jos voisi ymmärtää mun pointin niin ei ehkä menisi hermo... Mä vaan en käsitä miksi tämä kääntyi mun lapsen arvosteluun, kun puhe oli siitä, että minulle valitetaan vaatteista, joita muka ei ole vaikka on.

Ja se, että se on ihan oikeasti aikuisen vastuulla katsoa, että lapsi on asianmukaisissa vaatteissa ulkona. Kuusivuotias voi osata pukea itse oikeat vaatteet, mutta se on aikuisen (tässä tapauksessa hoitajan) velvollisuus katsoa, että vaatteet ovat soveliaat keliin nähden. Päiväkodissa on olemassa mm. varavaatteita - sukkia ja ulkoiluvaatteitakin (100% tieto), joten vaikka ne housut olisivat oikeasti puuttuneet niin varahousut olisi voinut laittaa päälle. Itse teen tuota työtä ihan jokainen arkipäivä ja meillä jopa 4-5 vuotiaat osaa pukea oikeat vaatteet, mutta silti se on minun tehtävä tarkistaa ennen ulosmenoa, että vaatteet ovat sopivat.
Ilman sukkia ei olla enää tähän aikaan vuodesta - se on tosiasia.

Ja kyllä - hoitajat ovat tässä päiväkodissa sellainen auktoriteetti jota usea lapsi ei uskalla uhmata. Tämäkin on koettu ihan face to face pariin kertaan, kun olen lastani hakenut hoidosta.

Mä jätän tämän aiheen nyt tähän ja life goes on.
 
pph
Tiedän mistä ap puhuu. Moni eskarilainenkaan ei YMMÄRRÄ pukea vaatteita päälleen vaikka ne olisivat siinä edessä. Itse olen hoitanut eskarilaisia ja joskus lapsi on saattanut pukea talvipakkasellakin t-paidan haalarin alle vaikka pitkähihainen ja fleece olisivat siinä vieressä.... Mutta onneksi minä VASTUULLISENA hoitajana katson, että lapset ovat asianmukaisissa vaatteissa.

Ymmärrän siis ap:n näkemyksen asiasta. Ei 6v. mikään aikuinen ole!
 
minä
Onpas kurjaa, kun aletaan 6-vuotiasta syyttelemään pukemisesta.Kyllä se on hoitajien tehtävä tarkistaa ne vaatteet.Ymmärrän hyvin myös tuon jos joku on niin arka, että jollei häntä kuunnella heti niin sitten hän ei enää uskalla vastaan sanoa.kurja juttu.Toivottavasti saat asia selvitettyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pph:
Tiedän mistä ap puhuu. Moni eskarilainenkaan ei YMMÄRRÄ pukea vaatteita päälleen vaikka ne olisivat siinä edessä. Itse olen hoitanut eskarilaisia ja joskus lapsi on saattanut pukea talvipakkasellakin t-paidan haalarin alle vaikka pitkähihainen ja fleece olisivat siinä vieressä.... Mutta onneksi minä VASTUULLISENA hoitajana katson, että lapset ovat asianmukaisissa vaatteissa.

Ymmärrän siis ap:n näkemyksen asiasta. Ei 6v. mikään aikuinen ole!
Noh noh. Kyllä kuiteskin suurinosa eskarilaisista osaa pukeutua ihan oikein. Näin väittäsin minä.
 
se pph
Alkuperäinen kirjoittaja endie:

Olet siis eskarissa töissä vai? Siinä kun lapset yrittävät kiireellä pukea niin yksinkertaisesti UNOHTAVAT pukea oleellisia asioita päällensä. Sinulla ei taida olla lapsia itselläsi ollenkaan?
 
Hiukan nykii
Meillä valitettiin aina lasten vaatteista: milloin oli liian huonokuntoisia tai sitten että olivat liian hienoja päiväkotiin, millon liian vähän tai liian paljon päällä. Sitten kerran hermot meni ja sanoin suoraan et voisitteko sitten kertoa mulle edellisenä päivänä mitä lapsella pitää olla päällä niin utlee varmasti oikein puettua. Minä kun en pakkaa lapsille michelin- miehen vaatetusta jo syyskuun alussa, vaan sitten kun on oikeasti pakkasta. Sit sanoin viel et jos mamujen äidit pukee lapsilleen jo elokuussa pipon ja toppapuvun niin pitääkö mun tehdä se myös???

Tädit eivät sen jälkeen enää kertaakaan motkottaneet lasten vaatetuksesta :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
Alkuperäinen kirjoittaja pph:
Tiedän mistä ap puhuu. Moni eskarilainenkaan ei YMMÄRRÄ pukea vaatteita päälleen vaikka ne olisivat siinä edessä. Itse olen hoitanut eskarilaisia ja joskus lapsi on saattanut pukea talvipakkasellakin t-paidan haalarin alle vaikka pitkähihainen ja fleece olisivat siinä vieressä.... Mutta onneksi minä VASTUULLISENA hoitajana katson, että lapset ovat asianmukaisissa vaatteissa.

Ymmärrän siis ap:n näkemyksen asiasta. Ei 6v. mikään aikuinen ole!
Noh noh. Kyllä kuiteskin suurinosa eskarilaisista osaa pukeutua ihan oikein. Näin väittäsin minä.
Mun poika on mennyt kouluun 6v siis on syntynyt tammikuussa ja meni syksyllä kouluun. Itse olin duunissa hotellissa aamuvuoroissa ja poika on aina itse huolehtinut kouluun menon. Vaatteet on katsottu illalla valmiiksi ja itse on ne aamulla pukenut kun on herännyt puhelimen herätykseen, jonka muuten myös itse oli asentanut.
Ei kaikki lapset ole sellaisia etteivät osaa tehdä mitään ilman aikuisen apua.
Sen kyllä ymmärrän että ottaa pattiin jos valitetaan ettei ole vaatteita kun kerran niitä on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja se pph:
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
Alkuperäinen kirjoittaja pph:
Tiedän mistä ap puhuu. Moni eskarilainenkaan ei YMMÄRRÄ pukea vaatteita päälleen vaikka ne olisivat siinä edessä. Itse olen hoitanut eskarilaisia ja joskus lapsi on saattanut pukea talvipakkasellakin t-paidan haalarin alle vaikka pitkähihainen ja fleece olisivat siinä vieressä.... Mutta onneksi minä VASTUULLISENA hoitajana katson, että lapset ovat asianmukaisissa vaatteissa.

Ymmärrän siis ap:n näkemyksen asiasta. Ei 6v. mikään aikuinen ole!
Noh noh. Kyllä kuiteskin suurinosa eskarilaisista osaa pukeutua ihan oikein. Näin väittäsin minä.

Olet siis eskarissa töissä vai? Siinä kun lapset yrittävät kiireellä pukea niin yksinkertaisesti UNOHTAVAT pukea oleellisia asioita päällensä. Sinulla ei taida olla lapsia itselläsi ollenkaan?
Olen ollut ihan töiss pk:ssa ja mulla on itsellä eskarilainen.Ja se on huonoa organisointia muuten, jos pukeutumistilanne on kiireellinen :)
Pysyn kannassani, että suurin osa eskareista kyllä osaa ja tietää mitä pukea päälleen uloslähtiessä.
Ehkäpä meillä vaan sitten kovin erilaisia kokemuksia asioista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
Alkuperäinen kirjoittaja pph:
Tiedän mistä ap puhuu. Moni eskarilainenkaan ei YMMÄRRÄ pukea vaatteita päälleen vaikka ne olisivat siinä edessä. Itse olen hoitanut eskarilaisia ja joskus lapsi on saattanut pukea talvipakkasellakin t-paidan haalarin alle vaikka pitkähihainen ja fleece olisivat siinä vieressä.... Mutta onneksi minä VASTUULLISENA hoitajana katson, että lapset ovat asianmukaisissa vaatteissa.

Ymmärrän siis ap:n näkemyksen asiasta. Ei 6v. mikään aikuinen ole!
Noh noh. Kyllä kuiteskin suurinosa eskarilaisista osaa pukeutua ihan oikein. Näin väittäsin minä.
Mun poika on mennyt kouluun 6v siis on syntynyt tammikuussa ja meni syksyllä kouluun. Itse olin duunissa hotellissa aamuvuoroissa ja poika on aina itse huolehtinut kouluun menon. Vaatteet on katsottu illalla valmiiksi ja itse on ne aamulla pukenut kun on herännyt puhelimen herätykseen, jonka muuten myös itse oli asentanut.
Ei kaikki lapset ole sellaisia etteivät osaa tehdä mitään ilman aikuisen apua.
Sen kyllä ymmärrän että ottaa pattiin jos valitetaan ettei ole vaatteita kun kerran niitä on.
Jooh. Toimelias poika sinulla.
Kyllä mie tiedän, että on poikkeuksia suuntaan ja toiseen, mutta otinkin vain kantaa siihen, kun joku sanoi että MONI eskari ei osaa pukea vaatteita vaikka ne olis nenän edessä. Mie en allekirjoita tuota omien kokemusten pohjalta.
 
tässä unohdetaan
taas se asia, että lapset ovat erilaisia: osa pukee omatoimisesti jo 2v. alkaen ja osa on ihan hukassa pukemisen suhteen vielä kouluiässä. ja silti noista kaikista kasvaa monesti ihan kunnon aikuisia :)
 
:| ikävää että lapsesi on ollut liian vähissä vaatteissa. kyllähän hoitajien pitää vähän katsoa isompienkin perään, jotta mitä nämä päälleen laittavat.

eihän varavaatekassissa ole liikaa kamaa mukana? niin että sekä hoitajien ja lapsen itsensä on sieltä esim niitä sukkia hankala kiireessä löytää. lapsia kyllä kannattaa vastuuttaa suht nuoresta lähtien, ikätasonsa mukaisesti, että hommat sit eskarissa ja etenkin koulussa sujuis mahdollisimman mutkattomasti.

meillä on tulossa hoidossa (työpaikassani) käyttöön "paperinukke", jonka avulla niiden pienempienkin kanssa käydään läpi millainen ilma ulkona on ja miten ulos tulee pukeutua. tarvitseeko kuravaatteita, välivaatetta jne. omatoimisuuteen kannattaa kannustaa oli lapsi sitten arka tai ei.
 
näin
Alkuperäinen kirjoittaja tässä unohdetaan:
taas se asia, että lapset ovat erilaisia: osa pukee omatoimisesti jo 2v. alkaen ja osa on ihan hukassa pukemisen suhteen vielä kouluiässä. ja silti noista kaikista kasvaa monesti ihan kunnon aikuisia :)
Ja tässä unohdetaan myös se, että monet äidit tekevät liikaa lapsiensa eteen ja näin ollen sitten ollaan ihan avuttomiaaatuja näissä tilanteissa....
Kyllä lapset ovat erilaisia, mutta joskus vanhemmat vaan pitävät lapsiaan tyhmempinä kuin ovatkaan.
 
Lokki
Alkuperäinen kirjoittaja ee:
Alkuperäinen kirjoittaja Develly:
Minulla on sen verran ARKA (ja ilmeisesti myös tyhmä!!!) LAPSI, että hän ei uskalla sanoa hoitajille vastaan. En voi sille mitään. Kaikki lapset eivät ole samanlaisia kuin teidän.
No eihän sen mitään tarvitse sanoa vaan uloslähdettäessä ottaa ne housut lokerosta ja vetää jalkaansa.

Kyllä vika on nyt ihan toisessä päässä kuin päiväkodissa.
Viime vuonna oli eskarilaisista osalla korit kaapin/lokerikon päällä,joten ne ei yltäneet sinne itse.

reija
Kerrompahan tähän ketjuun. Tyttö kolme tuli torstaina pkodista. ulkona sellaset parikyt astetta ja hänellä päällä sukkahousut, sisähousut, ja vuorelliset ulkohousut. pitkähihainen aluspaita, huppari ja vuorellinen takki. Pikkasen oli hikinen lapsi. He laittavat välillä kaikki vaatteet lokerosta päälle =) Aamulla siis aika viilee ja pyörällä vierään, joten aamulla tarvii pikkasen enemmän.
 
Yhteistyössä