mädätköön helvetissä autoinensa, kaljoinensa ja kaiken kanssa mitä omistaa

[tuleva poikamiestyttö]

Pyysin tänää, niinku ihan vitun monta tuhatta kertaa näiden säälittävän kuuden vuoden aikana_ jotka olen elämästäni tähän paskaan suhteeseen tuhlannut_ että voiskohan mieheni ystävällisesti tulla kotiin selvinpäin, vaikka onkin vähän autoa laittelemassa kaveriensa kanssa.

No eihän se tietenkään käynyt päinsä!

Eihän siinä mitään, jos kyseessä oliskin vaan jotkut satunnaiset reissut...mutta kun näitä satunnaisia reissuja on useita viikossa, niin on nyppinyt jo pitkän aikaa. Niin...enhän minä itsekkään mikään siveyden sipuli ole, enkä edes luule olevani. Mutta...ero on jo siinä, ettei mieheni edes halua muuttaa suuntaa.

Ja kuinkas kävikään kun pyysin, että voiskohan tämän illan viettää ihan rauhassa. Meillä käy kavereita ihan vitun usein. Viimeviikollakin monena päivänä. Tänää nämä kaverit sitten tulivat tuttuun tapaan myöhään yöllä. Ja minun pitäis tämä vain sietää.

No ilkeä akkahan olen, kun en ole sietänyt aina. Olen saanut mielipuolen ja pirttihirmun maineen ihan siitäkin syystä. Joo tosi on, että viikossa on päiviä, jolloin ei käy ketään.. mutta kun kaiken aikaa saa odotella, että jaa tuleekohan sieltä tänää ketää kylää??? niin alkaa hermostuttaa. Tietysti voin olla rennoissa pyjamanpöksyissä kaveriparven pöllähtäessä paikalle..eihän se varmasti heitä haittaa.. vaan kun perkele minua haittaa! Ei yhtään ainutta päivää etten jännitä.. Omassa kotonani!

Tästä syystä en jaksa enää omia kavereita kutsua tai edes pitää heihin yhteyttä.

Väkivaltaa, huonoa seksiä, alkoholismia...ahdistusta, henkistä pahaa oloa..stressiä..masennusta, joka johtuu tästä suhteesta.. ei tule tätä suhdetta ikävä!!!

Kun ajattelen miestäni; olen vihaa, inhoa, epätoivoa, surua, katkeruutta täynnä. Rakkauteni taisi vihdoin kuolla tänää. Ainakaan en sitä noiden tunteiden alta enää löydä.

(En väitä olevani virheetön. En väitä olevani täydellinen, vaikken tähän vikojani vuodattanutkaan... tää on kai lähinnä itselleni.. mieheni ei haluaisi erota.. miksi haluaisin jäädä tähän paskaan suhteeseen? Miksi enää?)

Huomenna hankin oman asunnon..Tervetuloa Elämä!!!

 

[hyvä!]

Hyvä että olet vihdoinkin sisuuntunut ja päättänyt tehdä asialle jotain! Vaikuttaa todella kamalalta tuo nykyinen tilanteesi, olen pahoillani

Voimia sinulle! Kirjoittele ihmeessä tänne jos saat siitä lisää pontta uusille suunnitelmillesi. Kaikkea ei todellakaan tarvitse sietää.

 

[trukkiguru]

Onnittelen päätöksen johdosta, viisaasta sellaisesta kaiken lisäksi luulisin. Tuollaista ei tarvitse kenenkään sietää. Miehesi selvästikin rakastaa viinaa sinua enemmän. Onnea uudelle elämälle...

 

[kantapään kautta]

Varo, ettei mies kavereineen tule sinne uuteenkiin asuntoon häiritsemään. Hanki asunto jossa ulko-ovi on lukossa 24h. Toivottavasti saat uuden asunnon pian. Onnea uudelle elämälle!

 

[Tee se!]

Ja oikeesti, toteuta toi ihan itsesi takia! Mies pitää sinua itsestäänselvyytenä ja käyttää kiltteyttäsi hyväkseen. Kun kerran olet sietänyt kaiken, miksi muuttaa mitään? Miehesi on vielä lapsen kengissä kun kaverit ja kaljanhuuruinen vapaa-aika ovat tärkeämpiä. Etsi kypsempi mies ja ala vihdoinkin nauttia elämästäsi! Olet jo liian monta vuotta hukannut tuollaiseen keskenkasvuiseen "teiniin", älä hyvä ihminen enää tuhlaa yhtään aikaasi tuollaiseen!

Itselläni samankaltainen tilanne mutta onneksi vasta kolme vuotta tuhlanneena teen nyt suuria päätöksiä elämässäni ja lähden etsimään onneani muualta. Ei se tässä suhteessa tule koskaan vastaan sellaisena kuin haluaisin, sen olen jo saanut karvaasti kokea. En enää luota miehen sanomisiin pätkän vertaa kun teot ovat aina jotain muuta. Niin miljoona kertaa olen joutunut myös pettymään ja olen koittanut tehdä kaikkeni sen eteen että mies edes vähän yrittäisi. Mutta ei, ei onnistu. Miehen viimeisimmät töppäykset ovat kirvelleet eniten koska olen ajatellut että ei enää tässä vaiheessa suhdetta tule tällaista vastaan. Mutta niin vaan tulee ja varmasti jatkossakin ellen vihellä peliä poikki nyt.

Tee samoin! Ajattele, kuusi vuotta olet jaksanut katsoa tuollaista touhua. Haluatko olla vielä vuoden/kahden päästä samassa tilanteessa? Voisit siihen mennessä saavuttaa vaikka mitä ilman nykyistä miestäsi. Jätä mies elämään teinielämäänsä, katsotaan kauanko se sitten maistuu kun ei olekaan ketään kotona odottamassa. Anna hänen maistaa omaa lääkettään!

 

[...ja vielä jatkoa edelliseen]

Tuosta rakkaudesta vielä: Tiedän itsekin ettei se rakkaus kuole hetkessä vaikka tekeekin sen päätöksen lähteä. Mutta älä odota enää, rakastat häntä varmasti vielä paljon vaikka mies ei mikään unelma ole ollutkaan. Hyväksy se että tunteita on jäljellä, hyväksy se kipu ja suru mikä tulee irtipäästämisestä jokatapauksessa, älä pelkää niitä koska ne voivat estää sinua tekemästä näitä tärkeitä päätöksiä.

Ihmiset pelkäävät tuntea kipua ja surua ja siksi on usein helpompi jäädä siihen missä on vaikka sekään ei ole hyvä ratkaisu. Ajattele paljonko kipua, surua, katkeruutta, vihaa, pettymyksiä miehesi on sinulle jo aiheuttanut. Ei se kipu lähtemisestä ole mitään sen rinnalla. Mieti ihan oikeasti minkälaista elämäsi on jatkossa jos jäät, en usko että muuttuu ainakaan parempaan. Tsemppiä sinulle!

 

[ja monta muutakin täällä]

[viesti moderoitu]

 

[a-täti]

"Tämäkin NAURETTAVAN pitkä otsikko!"

Ellit 50+ palstalla pyysimme erästä elliä vähentämään tekstien kopiointia.
Kannattaa vain maalata joku lause ja kommentoida siihen.

Ap:n tarina on kuin kopio minun entisestä elämästä. Raivosin ja riehuin miehen häivyttyä kotoa Helsingin humuun. Mutta vuosien päästä olen ollut kiitollinen häipymisestä. Perustin kaupunginosaani Al-Anon ryhmän. Tuon ohjelman avulla
saavutin tyyneyteni ja elämäni on auvoisaa ilman miesten aiheuttamia murheita.

 

[no]

Mutta,

Kyllä miehessä voi olla halua muuttua, kyllä hän voi ajatella puolisoaan ja asian ymmärrettyään yrittää muuttaa tapojaan.

En kyllä siihen luottaisi, mutta mikään ei estä antamasta viimeistä varoitusta. Voi olla, että menee kuuroille korville, mutta minä antaisin mahdollisuuden ja voisin sitten pitää päätökseni erosta oikeutettuna ja parhaana ratkaisuna.

Ei parisuhde ole kärsimysten suhde.

 

[Unelma vain]

Sinulla ei taida olla minkäänmoista kokemusta vastaavanlaisesta, no? Ei siinä viimeiset varoitukset auta. Luulen muuten, että niitä on jo liuta ennestään.

 

[tuleva poikamiestyttö]

uskokaa tai älkää... olen niin tyhmä, että edelleen on asuntopaperit täyttämättä... eilen mieheni veteli minua tukasta pitkin kämppää ja hakkasi... tänää sain sitten saman käsittelyn sillä erotuksella, etten saanut turpiin..(Täysin oikein en tietenkään itsekkään tehnyt, huusin ja raivosin hirveästi, tosin ennestään jo tiedän, että mieheni saa kyllä syyn lyödä ja juoda, jos ei muuten nii kaverit auttaa keksimään sen)

Mutta nyt se sitten riitti.. kuinka monta kertaa minun piti tämä kokeakaan, ennenkuin uskoin, ettei tämä tästä muutu.. Niin no.. eihän kukaan tappele yksinään ja minäkin huusin pahasti. Sempä takia mieheni katsoi asiakseen raahata makkarista eteiseen tukasta.

Nyt sitten riitti taas anteeksipyyntöjä. Niiden pitäis kuitata kaikki tapahtuneet. Ja mieheni yrittää syyllistää minut tästä kaikesta.. siis silleen, että jotenkin kerjäsin ja ansaitsin turpiin. Se on kyllä tossa jutussa tosi taitava.
Olen ihan paskana. Tuntuu, etten jaksa olla tässä, enkä jaksa lähteä. Olen jotenkin koukussa tässä suhteessa. On niin paha olo, etten voi edes itkeäkkään.. tai voin, mutta se ei kuitenkaan auta, niinkuin itku yleensä.

Pahin pelkoni on, että jostain vitun syystä jatkan edelleen tässä kauheassa suhteessa. Toivon, että saamme häädön tappelumme vuoksi. Sitten on pakko hankkia uusi (oma)asunto.

 

[naapurin tyttö]

Sun on nyt vain jaksettava lähteä tuosta suhteesta. Jos sä ollet tuollaista kohtelua noinkin kauan kestänyt, niin aivan varmasti kestät yhden eronkin! Totta kai eroaminen on aina aikansa rankkaa, mutta tuskin se on mitään verrattuna siihen mitä sä jo olet kokenut (pahoinpitelyt ym). Ja se pahin eroon liittyvä suru menee kyllä ohi suht lyhyessä ajassa ja pian elämä alkaa taas maistumaan. Usko pois!

 

[naapurin tyttö]

PS:

Ja jos tuntuu siltä että et yksin jaksa käynnistää eroprosessia, niin kerro tilanteestasi jollekkin luotettavalle ystävällä tai sukulaiselle tai käänny lähimmän turvakodin puoleen tai puhu ongelmista terapeutin kanssa.

 

[ei alkoholille]

Huomenna hankin oman asunnon..Tervetuloa Elämä!!!

Onneksi olkoon! Teit viisaan päätöksen.

Minä jätin miehen, jolle mm. viina oli tärkeämpää kuin minä. Päätös teki kipeää, mutta en ole katunut päivääkään. Elämäni on nyt tasapainossa, eikä tarvitse enää pelätä, että mitä on edessä!

 

[ei väkivallalle]

Toivon ap:lle voimia jaksaa tuossa tilanteessa! Lähde, etsi uusi asunto - olet sen arvoinen.

Sivusto, josta saattaisi olla apua: Naisten Linja. http://www.naistenlinja.com/fi/index.html
Tuolta löytyy mm. opas väkivallan kohteena olevien naisten läheisille (kohdasta materiaalit), kannattaa tutustua.

 

[hyvä linkki]

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Claes+Andersson+Alkoholistin+omaisen+ei+pid%C3%A4+kantaa+taakkaansa+yksin/1135247745937