Työstä kieltäytyminen
Jos työnhakija ilman pätevää syytä kieltäytyy tarjotusta työstä tai omalla menettelyllään aiheuttaa sen, ettei työsopimusta synny, hänellä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 60 päivän ajalta. Jos työ olisi kestänyt enintään kaksi viikkoa, työnhakija menettää kieltäytymisen seurauksensa oikeutensa työttömyysetuuteen 30 päivän ajaksi.
Työnhakijalla on oikeus kieltäytyä osa-aikatyöstä, mikäli palkka yhdessä mahdollisen sovitellun työttömyysetuuden kanssa vähennettynä työsuhteesta aiheutuvilla kustannuksilla jäisi kokonaan työttömänä saatua työttömyysetuutta pienemmäksi.
Työnhakijalla on ns. ammattitaitosuojan perusteella oikeus kieltäytyä kolmen ensimmäisen työttömyyskuukauden aikana työstä, joka ei vastaa hänen koulutukseensa tai työkokemukseensa perustuvaa ammattitaitoa.
Työnhakijalla on pätevä syy kieltäytyä vastaanottamasta hänen työssäkäyntialueeltaan tarjottua työtä, jos hänen päivittäisen työmatkansa kesto ylittäisi kokoaikatyössä keskimäärin kolme tuntia ja osa-aikatyössä keskimäärin kaksi tuntia. Tarkasteltaessa päivittäiseen työmatkaan käytettävää aikaa otetaan joukkoliikenteen lisäksi huomioon esimerkiksi oman auton ja polkupyörän käyttömahdollisuus sekä mahdollisuus kävellä työmatka.
Työssäkäyntialueen ulkopuolella sijaitsevasta työstä on aina oikeus kieltäytyä, mikäli työ ei ole pysyväisluonteista kokoaikatyötä. Muutoin työssäkäyntialueen ulkopuolisesta työstä voi kieltäytyä, jos siihen on painava henkilökohtainen syy. Työssäkäyntialueella tarkoitetaan henkilön asuinpaikasta 80 kilometrin etäisyydelle ulottuvaa aluetta.