Annaksen kokemus kuulostaa hyvin tutulta joiltakin osin... sympatiani sinulle. :hug:
Mutta tässä seuraa oma tarinani. Pitkä se on, kun en osaa olla lyhytsanainen. Anteeksi siis se.
Synnytyskertomus
Ennen synnytystä olin ollut synnyttämättömien osastolla seurannassa joitakin päiviä verenpaineiden takia. Jokseenkin tylsää, täytyy sanoa. Mutta hyvästä syystä sen kyllä jaksoi olla. Torstaina tulin osastolle seurantaan ja lauantaina lähdettiin kotiin lepäilemään lääkärin siunauksella. Lääkäri oli tehnyt alatutkimuksen ja kertoi sen saattavan aiheuttaa jotain, jopa supistuksia. Siinä vaiheessa kohdunsuu oli auki 3 cm, pehmeä ja kohdunkaula oli jo hävinnyt. Kotimatkalla supisteli jonkin verran ja kotiin päästyä lepäilin sohvalla. Illan edetessä supistukset napakoitukivat ja säännöllistyivät. Kotona odottelin siihen asti, kun väli oli noin kuusi minuuttia.
Sairaalaan päästyämme olin käyrällä ja odottelin jotain tapahtuvaksi. Noh, supistukset hiipuivat. Synnytyssaliin saatiin kuitenkin jäädä yöksi, koska oli jo niin myöhä. Aamulla katsottiin sitten käyrät ja kokeet ja siirryin osastolle seurantaan, jälleen. Jokseenkin raivostuttavaa. Maanatai-aamuun asti olin sitten osastolla ja vihdoinkin lääkäri sanoi jotain mielekästä: "Kaksi vaihtoehtoa; joko lähdet kotiin lepäilemään tai käynnistetään tämä synnytys tänään. Kumpikos olisi mieluisampi?". Voitte arvata mitä vastasin. Olin jo siinä vaiheessa niin kyllästynyt koko verenpaine-rumbaan.
Synnytyssaliin siirryttiin puolenpäivän jälkeen ja minut valmisteltiin käynnistykseen. (Ennen koko touhua olisi jotenkin pitänyt arvata etukäteen, että meikäläisen synnytys ei varmaan mene ihan kaavan mukaaan.) Lääkäri puhkaisi kalvot puoli kahden aikaan. Sitten ryhdyttiin odottelemaan supistuksia. Ja niitä odoteltiin sitten pitkäkin tovi. Mitään ei ollut tapahtunut kolmeen tuntiin. Päätettiin aloittaa oksitosiinitiputus. Hoitaja ei saanut laitettua minulle tippakanyyliä, joten kolmen yrityksen jälkeen kutsuttiin anestesialääkäri laittamaan tippa. Onneksi. Oksitosiinitippa pistettiin käyntiin. Ja taas odoteltiin. Ja mitään ei tapahdu, joten tippaa lisätään pikkuhiljaa. Puoli kuudelta tunnen poksahduksen ja heti sen jälkeen alkavat hurjat, tiheät supistukset. Yritän pärjätä lämpöhoidolla ja ilokaasulla, mutta kivut pahenevat nopeasti. Jossain vaiheessa soitetaan anestesialääkärille epiduraalia varten. Supistukset vaan pahenevat ja minä olen jo melkoisen tuskainen ja kipeä. Puoli kahdeksan sain epiduraalin. Omat mielikuvat tuosta ajasta ovat kovin hatarat, mutta mies kertoi hoitajien jo suunnittelevan jotain muuta puudutusta, jos lääkäri ei kohta tule paikalle. Oli nähtävästi sen verran kipuileva tilanne. Epiduraali helpotti tilannetta jonkin verran. Siinä sitten kärvisteltiin puoli yhteentoista asti kipujen kanssa, jolloin aloitettiin ponnistusvaihe. Ponnistelen useammassa asennossa, mutta homma ei oikein etene. Oksitosiinitippaa lisätään. Vartin yli yhdentoista tulee lääkäri paikalle ja tekee päätöksen synnytyksen nopeuttamisesta. Vauva on puolittaisessa avotarjonnassa, nenä "sivulle" päin. Tämänkin vuoksi homma ei oikein etene. Minulle leikataan eppari ja vauva autetaan imukupilla maailmaan. Sitten hänet viedäänkin jo toiseen huoneeseen virvoiteltavaksi ja tarkistettavaksi. Oli hieman veltto ja äänetön syntyessään. Jälkeisiä odotellaan sitten taas puolisen tuntia. Loppujen lopuksi saan vauvan syliinin ja matka yhteiselämään alkaa...
Mitat vauvalla olivat siis 3070g, 50 cm ja päänympärys 34 cm. Apgaripisteet olivat alkuun vain 6, mutta nousivat 8 pisteeseen viiden minuutin iässä. I vaihe (avautuminen) kesti reilun viisi tuntia (laskettiin siitä poksauksesta), II vaihe (ponnistus) kesti tunnin ja III vaihe (jälkeiset) kesti puoli tuntia. Eli ei mahdottoman pitkä aika, mutta ihan tarpeeksi! Synnytys oli kokemuksena hyvinkin kivulias, mutta en saanut siitä kammoa tulevaisuutta varten. Koko ajan vaan ajattelin maaliviivaa ja palkintoa sen toisella puolella. Siitä sai paljon voimia. Kätilötkin kehuivat omaa työtäni, kroppani ei vaan tehnyt minulle tätä synnytystä ihan helpoimmaksi... mutta oli se sen arvoista. Kotiutumisen jälkeen jouduin vielä käymään verikokeissa sairaalassa, koska toksemiaan liittyvät veriarvoni eivät olleet laskeneet vielä kotiutumispäivänä. Niitä ja verenpainetta seurataan yhä. Fyysisesti olen vielä hieman kipeä epparin takia, mutta joka päivä mennään parempaa kohti.
. Painoa tullut siis yhteensä 8,2 kg. Esikon koko raskausaikana tuli 7,6 kg. Silloin pystyin liikkumaan koko raskauden ajan. Pitää hillitä hieman herkuttelua. Onneksi nyt on hetkeksi ohitse kaikenmaailman juhlat. Niin ei tule herkuteltua.