+++ MAALISKUUSSA PLUSSAAVAT, huhtikuuta suunnittelevat +++

Onnellinen Onnea! Mä vaan en luota predictoriin yhtään, sillä antoi mulle kaks kertaa värillisen haamuviivan, vaikken raskaana ollutkaan :( Mutta uskotaan ja luotetaan siihen, että sulla oli ihka oikee viiva :) :flower:
mgMä olen saanut mammaksin testeihin viivanpaikkoja, tosin ei ole olemassa montaa testiä, johon en olisi niitä saanut, joten siinä mielessä mä olen vähän huono vertailukohde...

).( dpo6 ja muka oireet olis tällaset: Rinnat, etenkin nännit aristaa, pääkipu, eilen illalla turvotti ihan kamalasti (edellisestä plussasta yks ensimmäisistä oireista), ja ällötys alkoi tänä aamuna. Meinasi oksennus tulla kun poika toi kakkapyllynsä naaman eteen :x
Vähän vaan kyllä epäilyttää, että muka näin aikasessa vaiheessa mitään oireita, vielä näin voimakkaana muka :whistle:

Viikonpäästä sununtai voisin sitten olla laajasti joukkoplussaus päivä ja marraskuisiin tulee ruuhkaa kun rynnistetään oikein porukalla sinne :D
 
Onnea Onnelliselle ja Sonelle kunnon haamuista! Kuulostaa muutenkin siltä, että siellä olisi jotain masussa kasvamassa. :)

Miten me KS09 mennään NÄIN samoissa :eek: Mulle ei kyl kakkavaippa laittanu oksettaan, mutta heräsin siihen että oli tosi huono olo. :x ´

Plussaryntäys ens viikolla, kannatetaan!
 
Sone
Puolen tunnin päästä testissä näkyi kyl selvästi kaks viivaa, mut 10minsan päästähän sitä ei sais enää tulkita! Haluisin kyllä uskoo että plussa olis, mut en kyl uskalla vielä iloita!
 
Sone: Kyl se nyt plussa taitaa olla, onhan sulla ne menkatkin myöhässä. Jos siinä kerta viivaa oli jo testiajan aikana, ja se on vaan tummunut, niin eihän se roskisplussa ole. Onnea :heart:

Oiskohan mulla tosissaan voinut olla kiinnittyminen eilen? Mittaan aina seiskalta lämmöt. Eilen ekaks näytti 36.40, ja sit ku mittasin heti perään uudestaan 36.64. Sit tänään pomppas 36.84. Tässä vielä lämpökäyrää:

My Ovulation Chart

Mä niin toivon että tämä olisi meidän kuukausi :heart:
 
Heathy Jospa me nyt mennään samoille dpo:illa, samoilla oireilla, plussataan samaan aikaan ja laskettukin on sitten samaan aikaan :D

Sone eiköhän se plussa ole, jos värillinen viiva ilmestyi testi ajalla ja vielä on edellisesti voimistunut :)

Mä en tosta kiinnittymisestä tiedä, eilen alko kuitenkin oireet. Lämpö oli aamulla 36.92 tänä aamuna hiukka matalempi, mutta korkeempi kuin yleensä 36,79. Jännäks käy, kuinkahan sitä malttaa seuraavan viikon vaan odotella :D
 
lauantai 6.3.2010



inspire........................kp40/31.....................1.lapsi
Sone...........................kp34/30.....................3.lapsi
adora.........................kp34/28
macy gray...................kp32/23-47.....29v.....2. lapsi......yk4
babar.........................kp32/35...........30v.....2.lapsi
very important baby...kp32/28-30.....29v.......................yk7
piprane ema...............kp30/28...........32v.....3.lapsi.......yk8
wilkat..........................kp30/?
KS09...........................kp27/33?........21v......2.lapsi........yk7
Sanelma.....................kp25/34?
Coya...........................kp24/26-30?...............1.lapsi.......yk1?
AaVee.........................kp22/30(33)....27v......1.lapsi......yk15
Tinker Bell...................kp22/33..........26v......1.lapsi.......yk 3
Ezziina........................kp19/28......................3.lapsi.......yk2
Onnellinen x5.............kp19/24-30.................5.lapsi.......yk1
Heathy.......................kp18/26-27..................2.lapsi.......yk3
A-H.............................kp15/27-28......22v......2.lapsi.......yk1
Mahdotontako............kp13/29........................................yk6
Nasukka82.................kp5/28-30.......27v.......2.lapsi.......yk8
Amf


TAUSTALLA
Aurella
icefairy
mahara
Agaetis
Piupula


PIINAILIJAT
macy gray...............................dpo17?
very important baby...............dpo15
Sanelma.................................dpo10?
Heathy....................................dpo6
KS09.......................................dpo6?


PLUSSANNEET 2oo9
MaybeSomeday...25.12. ...kp28/28-30........23v...1. lapsi..........yk8
Tellu30................27.12. ...kp32/30.......................5. lapsi..........yk2


PLUSSANNEET 2o1o
Riemu ..................1.1. .......kp24(26)/28........32v...5. lapsi.......yk1
tyyty85................2.1. ........kp31/28........................2. lapsi.......yk3
Lara-..................16.1. .......kp40/??.........................1. lapsi.......yk1
ennie.................10.1. ........kp36/29-31 ........33v......................yk4
Hyväsetti...........15.1. ........kp31/33..............30v....3.lapsi........yk2
jemppero...........15.1. ........kp34/28
Auroora..............21.1. .......kp28/28-34

HayLina.............1.2. ..........kp33/29-32.........25v....1. lapsi.....yk14
Leli82................3.2. ..........kp32/29...............27v....2.lapsi......yk3
Neila
sutulii...............15.2. ........kp27/28..............30v.....3. lapsi
Minnäi..............23.2. ........kp32/31(32)........30v.....4.lapsi......yk2
Sintsu78..........23.2. ........kp27/27-34..........31v....4.lapsi......yk12
Eveny..............24.2. .........kp27/30........................1.lapsi.......yk4
miimii10...........24.2. .........kp49/36..............23v.....2.lapsi......yk2

RiikkaVaan.......3.3. ...........kp26/32..........dpo10
Onnellinen x5...6.3. ..........kp19/24-30.....dpo8


HAAMUILIJAT
piprane ema....2.3. ...........kp26/28
Sone................2.3. ...........kp30/30
 
Olisikohan tuo lista nyt oikein? :D Oli vähän virheitä korjattavana ja lisäiltävääkin. Tervetuloa uusille!

Mä en ole nyt lämpöjä mittaillut aamuisin, mutta päivällä ja illalla on selkeästi koholla. Siellä 37 tienoilla pysyttelee. Olen huomanut, että tavalinen mittari antaa kainalosta korkeinta lukemaa. Koska olen digillä mittailun aloittanut, käytän niitä lukemia vertaillessani. Seuraavassa kierrossa voisin piirtää käyrää, jos en lähipäivinä plussaa.

Jotenkin kummallinen olo on ollut eilisestä alkaen. Menkkanippailua ja vihlaisuja tuntuu, elohiiri kiusaa, nälättää, rinnoissa nipistelee ja välillä särkeekin. Silti on sellainen tunne, että jos tästä kierrosta nappasi, niin se meni jo. olin välillä poikkeuksellisen herkästi tulistuva ja nyt olen rauhoittunut. Saattaa toki siitäkin johtua, että lapsi sairastaa ja on sen takia pitänyt korostaa hoivaajapiirrettä ja muutenkin pehmoilla. Toivottavasti tämä epätietoisuus päättyy pian.

Sone > Plussalta vaikuttaa. Jos haluat varmistaa labrassa, niin siirrän sut plussanneisiin vasta sen jälkeen. :)

KS09 ja Heathy > Lupaavalta vaikuttaa teilläkin. Luulisin sen plussan näyttäytyvän teillekin ihan pian.

Plussausonnea!
 
Sone
Joo, ehkä 3minsan jälkeen tuli se hailakka haamu mitä miehen kans yritettiin tulkita, selvä viiva, ja himpun väriä mukana. Puolen tunnin päästä selvästi punertava viiva, mikä edelleenkin näkyy siinä testissä.

Macy gray: Älä silti vielä laita minuu plussanneeks, kun käyn viel ne labrat, jotenkin vielä painaa takaraivossa se pe aamun nega siellä terveyskeskuksessa. Tosin se ei ollu kyl aamupissasta, vaan ehkä tunnin-kaks verran ollut rakossa. Mittailin kyl äsken lämpöjä ja sain huimat 36.89 ulkoilun jälkeen, normit on 36.4 ihan maksimissa.

Sunnuntain joukkotestaajille hirveesti peukkuja ja varpaita!
 
SONE: mulla hyvin samanlainen tilanne ku sulla, tosin en usko olevani raskaana. Pe tein varhaisen testin ja ei raskaana tuli joten en siis oo, MUTTA tissit on turvonneet vieläkin, jo noin viikon olleet, välillä ovat kipeet. Menkkoja ei oo tullut. Alkais nyt niin pääsis miettii seuraavaa kiertoo.. ja pääsis näistä turhista toiveista.

Ihana ilma, täytyy lähtee ulkoilemaan lasten kans. Keskittyyy heihin ja unohtais turhan sressaamisen..

Onnea kaikille plussanneille.
 
Hupsista, kun on jännät paikat monella! Tsemppiä! Ja KIITOS myötätunnosta kaikille. :heart: Ihunoita olette :hug:

Ei nyt masennus iskenyt niin kovin kun yleensä, tai sitten Aurinko Armas piristää minua... vaikkakin mulla pukkasi nyt oikein kunnon flunssan päälle. Kerrankin hyvään saumaan, miehellä alkoi viikon loma;) Saan apua lastenhoitoon.

Hauskaa viikonlopun jatkoa kaikille, menen sohvannurkkaan kakkupalan ja kirjan seuraan!

Vib kp2/28-31, yk8
 
Huoh, mulla alkaa pieni toivon hippu heräämään, mikä on typerää, sillä pohjimmiltaan tuntuu, ettei kuitenkaan ole tärpännyt... Tänään taas alkanut turvottamaan kamalasti iltaa kohden, ja kun tossa yhtään enempää jotakin teki, tuli sellanen huono ja pyörryttävä olo; siis ihan samanlainen kun viime plussassa! :eek:
Sinällään pelottaa, että sitten kun ne menkatkin alkaa, kuinka koville se ottaa :ashamed:
 
Sone
No no, missäs kaikki on, tulin jo kurkkii onko uusia plussaksia tältä aamulta :) ???

Omaan napaan: Mietin et hakisko apteekista testin ja tekis aamulla viel ite, jos se on epäselvä edelleen niin vien sit iel sen näytteen labraan.. Olis muutenkin apteekkiin asiaa kun kuopuksella on vesirokko niin panadolin hakuun, samallahan sen testinkin sit..

Mitä testiä suosittelette? Onkse prediktor sit oikeesti hyvä?
 
Sone Mä en suosittele predictoria millään tasolla! Sain toissa ja viime kierrossa sillä selvät haamuplussat, vaikken raskaana siis ollut. Samanlaisen viivan antoi tutulle, jolla raskautta ei olisi voinut vielä mitenkään näkyä (n. pari päivää hedelmöittymisen jälkeen muistaakseni). Jos teillä vielä on, niin apteekin oma on ihan hyvä vaihtoehto :)

Eilen mulle iski toive, tänään se hiipui. En mä tiedä, jotenkin en jaksa uskoa raskauteen... Vaikka oireita jonkin verran onkin, ei mielestäni kuitenkaan sellaisia luotettavia, veikkaan, että johtuvat vain lääkkeestä :ashamed: Eihän meillä ollut edes petipuuhia oletetun oviksen aikaan...
 
Multa meni viimeisetkin toivonrippeet nyt. Pientä ruskeeta tuhrua aamulla. Etova olo on pahentunut, mutta vatsakivut on melkoiset. Eli eiköhän se korkeista lämmöistä ja korkeasta kiinniolevasta kohdunnapukasta huolimatta viimeistään huomenna hanat aukee.

En ymmärrä, ennen oli ihan normaalit kierrot e-pillereidenkin jälkeen, raskauduin esikoisesta nopeasti. Sitten imetän vuoden, ja kierrot menee ihan päin Naurusaarta monta kuukautta sen loputtua. Toki se esikoisen terveyden takia oli sen arvoista, mutta en vaan oikeen ymmärrä miks siitä rangaistaan näin :headwall:
 
Heathy No eikai se nyt näin pian voi alkaa vuoto oviksen jälkeen :eek: Voisko olla kiinnittymistä kuitenkin vasta, ja sen vuoksi tuhruttelee?
Mulla ei kn ole ole kiinteä, ei kovin korkeella, eikä ainakaan kiinni :ashamed: Höh, tää piti olla plussa kuu!!
 
Heathy älä vielä lannistu, mehän mennään samoissa ja mullakin tuli eilen sitä tuhruu..ja maitoo ja testi oli selkee plussa, tänään nega, tiedä noista. Mullakin sattuu mahaan, siis polttelee ja selään kans ei normaalisti koskaan, toivotaan että olisi niitä kiinnittymis juttuja meillä. Haastan sen prediktorin oikeuteen jos en oo raskaana ku selvän plussan antoi...sitä viivaa ja noin vahvaa ei voi tulla jos ei oo hcg:tä....paitsi mietin teoriaa jos onkin sen vuoksi näyttänyt plussan ku pieni on kiinnittynyt ja olisi ehkä tullut jokin hcg piikki hetkellisesti kiinnittymisen yhteydessä....taidan olla hullu :LOL:
 
Kiitos Piupula :heart:

KS09: Mä niin toivon, että olisi kiinnittymisvuotoa. On nimittäin vaan vaaleahkon ruskeeta valkkaria, eli ei mitään verta seassa. Ja se kuulemma useimmiten tapahtuisi juuri viikko oviksesta.

Se kn nousee ylös ja kiinteytyy vasta kiinnittymisen jälkeen jos edes tekee niin, jos sulla on se kiinnittyminen vasta edessä? Monilla se kn taas elää ihan omaa elämää. Et sen takia ei kannata toivoa menettää.
 
Onnellinen, niin sullahan oli kans dpo 7 sitä tuhrua. Loppuko se sitten jo vai jatkuuko? Onks sul edellisissä raskauksissa ollut vastaavaa? Mä oon ennen kuullut että se predictor on todella luotettava testi, mut sehän kai uusiutu tässä lähiaikoina (herkempi nykyään?)? Vaikee uskoo kyl et vääriä plussia antais, mut jos kerta useemmalle on antanut niin ei sekään kai ihan mahdotonta ole. Uskoisin kyllä että sä oot raskaana, mut mulla on varmaan vaan taas hormonit ihan sekasin :/
 
Terolutin tuoteselosteesta:

Mahdolliset haittavaikutukset- Päänsärkyä/migreeniä saattaa esiintyä hoidon aikana. Harvoin todettuja haittavaikutuksia ovat maksan toiminnan muutokset, voimattomuus, pahoinvointi, keltaisuus ja vatsakivut; allerginen ihottuma, kutina ja nokkosihottuma; kipu/arkuus rinnoissa

Eli tämä selvä, lääkkeistä johtuu :'(

Onnellinen En halua lannistaa, mutta predictori VOI antaa selvän plussan vaikkei raskaana olekaan, kokemusta on vähän liiankin kanssa :(
 
KS09, sitä on paha sanoa, että tekeekö ne oireet se synteettinen keltarauhashormoni vai sitten mahdollinen raskaushormoni. Älä lannistu :hug: Mäkin säikähdin sitä tuhrua sen verran, että otin ne luget tänään, ekaa kertaa oviksen jälkeen. Ei kai niistä ainakaa haittaa voi olla.
 

Yhteistyössä