Maailman kauhein murrosikä

[varjelkoon]

mielenterveysongelmia, jos ei alkoholilla ole osuutta asiaan. Mieti, jos joku soittelisi sinulle ja jauhaisi paskaa tuntitolkulla.

 

[minnee]

Kasva aikuiseksi. Vanhempien tehtävä ei ole asettaa enää aikuiselle lapselleen mitään rajoja. Sinun on tehtävä se itse. Ja vanhempien on hyvä olla lapsensa tukena, mutta ne tavat auttaa ja tukea lasta ovat kovin ikäkausikohtaisia. Eikä vanhemman velvollisuus ole kestää lapseltaan ihan mitä tahansa tai auttaa millä tahansa tavalla, millä lapsi hänen odottaa auttavan.

Kysymys: jos äitisi sitten todella asettaisi ne rajat, mitä sitten tekisit? Olisitko muka tyytyväinen? Vai odottaisitko, että vanhempiesi olisi kestettävä sinun kiukkusi siitä, että he eivät autakaan sinua?

 

["Niin"]

Ei tuo mitään murrosikää enää ole. Sä olet puhelinhäirikkö, jos soittelet äidillesi keskellä yötäkin. Olette siis sopineet että puhelut kestävät korkeintaan 10 minuuttia? Mitähääh? Mikset sitten pidä tota sopimusta, vaan joriset tuntikausia?

 

[Ap..]

Kasva aikuiseksi. Vanhempien tehtävä ei ole asettaa enää aikuiselle lapselleen mitään rajoja. Sinun on tehtävä se itse. Ja vanhempien on hyvä olla lapsensa tukena, mutta ne tavat auttaa ja tukea lasta ovat kovin ikäkausikohtaisia. Eikä vanhemman velvollisuus ole kestää lapseltaan ihan mitä tahansa tai auttaa millä tahansa tavalla, millä lapsi hänen odottaa auttavan.

Kysymys: jos äitisi sitten todella asettaisi ne rajat, mitä sitten tekisit? Olisitko muka tyytyväinen? Vai odottaisitko, että vanhempiesi olisi kestettävä sinun kiukkusi siitä, että he eivät autakaan sinua?

Vanhempani eivät ole siis koskaan laittaneet rajoja. "itse tiedät mitä pitää tehdä" sanottiin jo kun olin lapsi. Sovimme viime huhtikuussa, että koska puhelut eivät auta, niin niiden kestoa rajoitetaan. Pyysin, että js en itse kykene hillitsemään soittoja, äiti ja isäni pitävät rajat (10min). Kun he eivät siihen pysty, tunnen kuin he eivät edes halua tehdä mitä on sovittu. Koen, että tämä on välittämisen mittari ja he eivät edes tähän pysty/halua. Mitä teen näin epäluotettavilla vanhemmilla, jos tämäkään raja ei toteudu? Eikö millään sopimuksella ole koskaan väliä?

 

[Blue]

:O

Sä olet todella sekaisin. Sääliksi käy vanhempiasi, oikeasti.

Hanki itsellesi ammattiapua. Vanhempiesi ainoa virhe on se että he eivät (ehkä siksi että eivät halua myöntää että sinä tarvitset apua vaan yrittävät itse auttaa) polkaise jalkaa maahan ja sano että NYT RIITTÄÄ!!

 

[drno]

Tässä nyt näyttäisi olevan 31 vastausta, jotka kehottaa sua kasvamaan aikuiseksi ja ottamaan vastuu itsestäsi.

Ja sinä vaan jankkaat.

Nyt lämpimästi suosittelen katsomaan peiliin ajatuksen kanssa.

 

[kysyy]

apua. mitä rajoja niiden pitäisi laittaa? tai siis mitä niiden ois pitänyt lapsena tehdä toisin?

tulin uteliaaksi. Mäkin kasvatan lapset pitkälti noin, että kunhan heidän tekemisistään ei ole muille mitään haittaa, niin itse päättävät mitä tekevät.

 

[kysyy]

ja siis tietenkin lakeja ja sääntöjä ja käytöstapoja pitää noudattaa ja tärkein sääntö on tehdä toisille kuin toivoo itselle tehtävän.

mutta siis kyllä meillä saa syödä kun halua ja lapset saa harrastaa mitä haluaa ja niin pois päin. kaikesta vaan neuvon ja ohjaan, esim. jos ei haluta sammuttaa valoja, niin selitän että kun sitten on huomenna väsynyt ja pälä päläpälä, mutta jos lapsi päättäosi että valot jää päälle, niin ehkä ne jäisi.

 

[Tepadj]

Vanhempani eivät ole siis koskaan laittaneet rajoja. "itse tiedät mitä pitää tehdä" sanottiin jo kun olin lapsi. Sovimme viime huhtikuussa, että koska puhelut eivät auta, niin niiden kestoa rajoitetaan. Pyysin, että js en itse kykene hillitsemään soittoja, äiti ja isäni pitävät rajat (10min). Kun he eivät siihen pysty, tunnen kuin he eivät edes halua tehdä mitä on sovittu. Koen, että tämä on välittämisen mittari ja he eivät edes tähän pysty/halua. Mitä teen näin epäluotettavilla vanhemmilla, jos tämäkään raja ei toteudu? Eikö millään sopimuksella ole koskaan väliä?

Ei helvetti sinä oot sekaisin..

 

[Ap...]

ja siis tietenkin lakeja ja sääntöjä ja käytöstapoja pitää noudattaa ja tärkein sääntö on tehdä toisille kuin toivoo itselle tehtävän.

mutta siis kyllä meillä saa syödä kun halua ja lapset saa harrastaa mitä haluaa ja niin pois päin. kaikesta vaan neuvon ja ohjaan, esim. jos ei haluta sammuttaa valoja, niin selitän että kun sitten on huomenna väsynyt ja pälä päläpälä, mutta jos lapsi päättäosi että valot jää päälle, niin ehkä ne jäisi.

En tiedä puhummeko samasta asiasta, mutta eikö ole aika rajua ja turvatonta jos lapsi päättää esim. että ei harjaa hampaitaan ja vanhemmat katsovat, että eivät voi pakottaa? Lapsi, jopa 20-vuotias on vielä kehittymätön. Kyllä mielestäni vanhempien kuuluu sanoa ei, jos lapsi itse ei hahmota tilannetta.

Ja kyllä, olen hakenut mielipidettä tähän myös psykologilta. Hän sanoi että kotimme meininki on ollut ahdistavan tukahdutettua. Hän myös ehdotti tuota 10 minuutin puherajoitusta.

Eikö kukaan ole samaa mieltä siitä, kuinka väärä on tilanne, jossa mitään rajoja ei sanota ääneen?

 

[Blue]

En tiedä puhummeko samasta asiasta, mutta eikö ole aika rajua ja turvatonta jos lapsi päättää esim. että ei harjaa hampaitaan ja vanhemmat katsovat, että eivät voi pakottaa? Lapsi, jopa 20-vuotias on vielä kehittymätön. Kyllä mielestäni vanhempien kuuluu sanoa ei, jos lapsi itse ei hahmota tilannetta.

Ja kyllä, olen hakenut mielipidettä tähän myös psykologilta. Hän sanoi että kotimme meininki on ollut ahdistavan tukahdutettua. Hän myös ehdotti tuota 10 minuutin puherajoitusta.

Eikö kukaan ole samaa mieltä siitä, kuinka väärä on tilanne, jossa mitään rajoja ei sanota ääneen?

Se on nyt ollutta ja mennyttä. Sinä olet aikuinen joka huolehtii itse itsestäsi ja vanhemmillasi ei ole mitään velvollisuutta enää kuunnella purkauksiasi. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, mutta niihin ei ole tarkoitus jäädä rypemään ja käsitellä niitä käsittelemästä päästyä ilman ratkaisua.

Sun pitää päästää irti. Sitähän psykologikin on tarkoittanut. Sinä et voi rangaista vanhempiasi loputtomiin heidän virheistään.

Sinä olet AIKUINEN. Sinä otat vastuun elämästäsi. Vanhempasi ovat kasvatustyönsä jo tehneet. Heillä ei ole enää mitään velvollisuutta (jos eivät halua) pyydellä anteeksi virheitään jatkuvasti. He tajuavat sen enemmin ja myöhemmin, ja jos et lopeta ajoissa ahdistelua niin siinä käy niin että jäät yksin. Kukaan ei voi elää noin, se on liian kuluttavaa, He saattavat pistää välit poikki.

Onko sinulla sisaruksia?

 

[Ap..]

Se on nyt ollutta ja mennyttä. Sinä olet aikuinen joka huolehtii itse itsestäsi ja vanhemmillasi ei ole mitään velvollisuutta enää kuunnella purkauksiasi. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, mutta niihin ei ole tarkoitus jäädä rypemään ja käsitellä niitä käsittelemästä päästyä ilman ratkaisua.

Sun pitää päästää irti. Sitähän psykologikin on tarkoittanut. Sinä et voi rangaista vanhempiasi loputtomiin heidän virheistään.

Sinä olet AIKUINEN. Sinä otat vastuun elämästäsi. Vanhempasi ovat kasvatustyönsä jo tehneet. Heillä ei ole enää mitään velvollisuutta (jos eivät halua) pyydellä anteeksi virheitään jatkuvasti. He tajuavat sen enemmin ja myöhemmin, ja jos et lopeta ajoissa ahdistelua niin siinä käy niin että jäät yksin. Kukaan ei voi elää noin, se on liian kuluttavaa, He saattavat pistää välit poikki.

Onko sinulla sisaruksia?

On yksi sisarus.

Koen, että nyt jos tämä, nykyhetki onnistuisi ja he nyt tekisivät toisin, suhteemme muuttuisi. Voisin kuvitella, että esim. alkoholistiäiti, joka lopettaa juomisen, olisi tällainen. Menneitä juomaputkia ei saa pois, mutta raittiin äidin kanssa voi olla tekemisissä.

Eikö kukaan osaa ajatella nin, että vanhemmat osoittavat käytöksensä muutoksella välittämistä? Jos verraten esim. äiti aina vain jatkaa juomistaan, vaikka se haittaa lasta, niin kuinka lapsi voi uskoa olevansa tärkeä?

 

["Vieras"]

Itseään voi kehittää ja muuttaa, toisia ihmisiä ei. Sille ei oikein voi mitään. Koita opetella pelaamaan niillä korteilla mitkä sulle on jaettu. Ymmärrän että tilanteesi voi ahdistaa, mutta et voi muuttaa vanhempiasi. Omaan käytökseen voit vaikuttaa ja lopettaa nuo puhelut. Oletko jutellut sisaruksesi kanssa? Ehkä voisit hänen kanssa käydä läpi lapsuuttanne? Siiis jos hänkin on jo aikuinen ja haluaa kanssa jutella siitä?

Vanhempasi ovat ilmeisesti tehneet sinulle väärin, mutta nyt sinäkin teet heille. Tuo sinun soittelu kuulostaa jo vainoamiselta. Jos olet vielä opiskelija, mene terkkarille ja sano että sulla on vaikeaa ja tarvisit keskustelu apua. Jos et sitä kautta pääse, mene omalle lääkärillesi. Taidat nyt oikeasti tarvita apua, jos omat voimat ei riitä tuota käytöstä lopettamaan.

 

[Ap..]

[QUOTE="Vieras";27690727]Itseään voi kehittää ja muuttaa, toisia ihmisiä ei. Sille ei oikein voi mitään. Koita opetella pelaamaan niillä korteilla mitkä sulle on jaettu. Ymmärrän että tilanteesi voi ahdistaa, mutta et voi muuttaa vanhempiasi. Omaan käytökseen voit vaikuttaa ja lopettaa nuo puhelut. Oletko jutellut sisaruksesi kanssa? Ehkä voisit hänen kanssa käydä läpi lapsuuttanne? Siiis jos hänkin on jo aikuinen ja haluaa kanssa jutella siitä?

Vanhempasi ovat ilmeisesti tehneet sinulle väärin, mutta nyt sinäkin teet heille. Tuo sinun soittelu kuulostaa jo vainoamiselta. Jos olet vielä opiskelija, mene terkkarille ja sano että sulla on vaikeaa ja tarvisit keskustelu apua. Jos et sitä kautta pääse, mene omalle lääkärillesi. Taidat nyt oikeasti tarvita apua, jos omat voimat ei riitä tuota käytöstä lopettamaan.[/QUOTE]

Vielä kerran se ydinkysymys: miksi he ei kykene sanomaan stop puheluilleni? Mikä estää sen? Ohjeet on heille annettu, että lapsensa ei itse pysty ja he ovat luvanneet. Miksi se ei onnistu? Eikö he tosiaan halua olla mun vanhempia?

 

[näinkin]

niin jokainen vanhempi yleensä vastaa puhelimeen. Jos he pelkäävät, että hulluuksissasi vahingoitat itseäsi, jos he eivät kuuntele puheluitasi loppuun.

 

["Vieras"]

Vielä kerran se ydinkysymys: miksi he ei kykene sanomaan stop puheluilleni? Mikä estää sen? Ohjeet on heille annettu, että lapsensa ei itse pysty ja he ovat luvanneet. Miksi se ei onnistu? Eikö he tosiaan halua olla mun vanhempia?

Kuten jo mainistin, et voi muuttaa toisia ihmisiä. Et voi laittaa heitä lopettamaan puheluita. He eivät ehkä pysty siihen, ehkä he eivät halua, emme voi tietää syytä. Et pysty vaikuttamaan siihen mitä he tekevät tai ajattelevat. Voit vaikuttaa vain siihen mitä sinä teet. Ja nyt olisi varmasti kaikille parempi jos onnistuisit lopettamaan nuo puhelut. Siis sinä. Koska sinä olet ainoa ihminen tässä tilanteessa jonka käytökseen voit vaikuttaa.

Ja en tiedä haluavatko he olla sinun vanhempia, mutta uskoisin että kyllä. He kuuntelevat sinun pahaa oloa monta tuntia päivässä. Se on välittämistä. Jos heillä ei kiinnostaisi tippaakaan, eivät varmana edes vastaisi sinulle. Ja jossain vaiheessa kyllä tulevat varmasti väsymään tuohon sinun vainoamiseen ja lopettavat vastaamasta.

Ymmärrän että sinua ahdistaa ja yritä hakea siihen ahdistukseen ammattiapua. Elämän voi elää siten, että syyttää kaikista ongelmista muita (tähän ei nyt vaikuta se ovatko syyllisiä vai eivät) ja elää onnettomana ilman vastuuta omasta onnesta. Tai voit hakea apua, ratkoa ongelmia jotka sinua ahdistaa ja päästä niistä yli. Opetella elämään onnellisena. Se ei ole helppoa, vaati selkärankaa ja urheutta, mutta se on mahdollista. Ota vastuu omasta onnestasi ja ala tekemään asioita jotka parantavat elämänlaatuasi. Eka askel olisi nyt varmasti se, että käsittelet lapsuutesi ongelmat. Voit kertoa niistä läheiselle ystävällesi, mutta tilanteesi taitaa olla niin solmussa, että parasta olisi ratkoa niitä ammattilaisen kanssa.

Ja en usko että saat nyt täältä hirveästi sympatiaa, tai kauhistelua kuinka kauhet vanhempasi ovat. Ymmärrän että toivoisit sellaista, koska silloin sinähän et tekisi mitään väärin ja vanhempasi olisivat pahiksia. Ja sinun ei tarvitsisi ottaa vastuuta tilanteesta ja yrittää muuttaa sitä. Hahmotako tilanteen?

Voimia sinulle ja toivottavasti olet tulevaisuudessa onnellisempi. Anteeksi jos tämä kirjoitus on sinusta ikävä, en yritä kiusata sinua.

 

["Vieras"]

Vielä kerran se ydinkysymys: miksi he ei kykene sanomaan stop puheluilleni? Mikä estää sen? Ohjeet on heille annettu, että lapsensa ei itse pysty ja he ovat luvanneet. Miksi se ei onnistu? Eikö he tosiaan halua olla mun vanhempia?

Voi jeesses. Ihan oikeasti, kun et ole enää lapsi. Et ole ollut 20-vuotiaanakaan. Olet aikuinen, ja aikuisen pitää ostata huolehtia itse itsestään.

Unohda nyt jo ne vanhempasi, ja soita kun sulla on jotain asiaa, ja puhu sen mitä katsot tarpeelliseksi. Jos katsot että sun ei kannata puhua kuin 10 min, laita kello hälyyttämään ja sano 10 min jälkeen että heippa. Kai sinä nyt sen verran osaat tehdä, jos olet osannut opiskellakin.

 

[Kolmas korppi harmaana]

Vaikka olet siinä iässä, että alat kriittisesti (lue: aikuisen ymmärryksellä) tarkastella lapsuuttasi ja suhteita vanhempiisi, voi olla, että olisi parempi käsitellä niitä ohjatusti jonkun muun kuin vanhempiesi kanssa. En tarkoita pahalla, mutta terapiasta voisi olla sinulle hyötyä. Kertomasi perusteella et ole irtautunut menneestä tai lapsen roolista; et elä omaa aikuista elämääsi tässä ja nyt.

 

[Kolmas korppi harmaana]

On yksi sisarus.

Koen, että nyt jos tämä, nykyhetki onnistuisi ja he nyt tekisivät toisin, suhteemme muuttuisi. Voisin kuvitella, että esim. alkoholistiäiti, joka lopettaa juomisen, olisi tällainen. Menneitä juomaputkia ei saa pois, mutta raittiin äidin kanssa voi olla tekemisissä.

Eikö kukaan osaa ajatella nin, että vanhemmat osoittavat käytöksensä muutoksella välittämistä? Jos verraten esim. äiti aina vain jatkaa juomistaan, vaikka se haittaa lasta, niin kuinka lapsi voi uskoa olevansa tärkeä?

Tuo lienee ydinkysymyksiä. Jos sallit puoskaroinnin, tässä taitaa piillä tuskasi keskiö l. keskeinen pulmasi. Olet rajaton ja turvattomasti kiintynyt; siksi sinua ärsyttää, että toisaalta haluat soittaa, muttet kestä, että äiti vaan kuuntelee eikä sano, että nyt riittää tms. rakentavaa.

 

["vieras"]

Vanhempani eivät ole siis koskaan laittaneet rajoja. "itse tiedät mitä pitää tehdä" sanottiin jo kun olin lapsi. Sovimme viime huhtikuussa, että koska puhelut eivät auta, niin niiden kestoa rajoitetaan. Pyysin, että js en itse kykene hillitsemään soittoja, äiti ja isäni pitävät rajat (10min). Kun he eivät siihen pysty, tunnen kuin he eivät edes halua tehdä mitä on sovittu. Koen, että tämä on välittämisen mittari ja he eivät edes tähän pysty/halua. Mitä teen näin epäluotettavilla vanhemmilla, jos tämäkään raja ei toteudu? Eikö millään sopimuksella ole koskaan väliä?

No miten kokisit, jos äitisi tuon 10 minuutin jälkeen löisi luurin korvaan...olisitko sitten tyytyväinen, kun äitisi osottaisi ettei murheesi kiinnosta pätkän vertaa, sitäkö haluat? Kyllä sun kannattas nyt katsoa peiliin ja pitkään.

 

[ap...]

[QUOTE="vieras";27690980]No miten kokisit, jos äitisi tuon 10 minuutin jälkeen löisi luurin korvaan...olisitko sitten tyytyväinen, kun äitisi osottaisi ettei murheesi kiinnosta pätkän vertaa, sitäkö haluat? Kyllä sun kannattas nyt katsoa peiliin ja pitkään.[/QUOTE]

Kuinka vapauttavaa oisikaan, jos hän löisi luurin korvaan ja sitä ennen sanoisi, että taidat XXXXX olla väsynyt ja nyt menet lepäämään, laitat pään vaikka tyynyyn ja soitat huomenna taas, nyt sinulla lapseni menee yli nämä jutut. Nyt tarvitset lepoa. Tai jotain tällaista.

Tuntuu, että haen sitä turvallista vanhempaa nyt, kun sitä ei ole ennen ollut.

 

[ap...]

Vaikka olet siinä iässä, että alat kriittisesti (lue: aikuisen ymmärryksellä) tarkastella lapsuuttasi ja suhteita vanhempiisi, voi olla, että olisi parempi käsitellä niitä ohjatusti jonkun muun kuin vanhempiesi kanssa. En tarkoita pahalla, mutta terapiasta voisi olla sinulle hyötyä. Kertomasi perusteella et ole irtautunut menneestä tai lapsen roolista; et elä omaa aikuista elämääsi tässä ja nyt.

Onko aikuisuus siis henkisesti mitattuna sitä, että aikuista ihmistä ei pitäisi hetkauttaa se, onko hänellä tukijoukkoinaan äitiä ja isää? Että hän on niin vahva, niin jaksava ja niin pärjäävä, että häntä ei ahdista tieto siitä, että vanhemmat eivät ole hänen turvanaan, jos tarve tulee? Että jos hän matkustaa työmatkalla Lontooseen, niin aikuisen psyykellään hän ei (enää) tunne, että olisi kiva, jos vanhemmat haluaisivat tietää missä hän maailmalla liihottaa ja että he olisivat valmiita vaikka kyselemään hänen peräänsä jos hän ei palaakaan lennolta takaisin?

Onko psyykkisesti terveellä aikuisella sitten ylipäänsä ketään tukijoukkoa, "olkapäätä"? Onko siihen tehtävään vain puoliso ja ystävät?

Kiitos muuten vastauksesta kuitenkin.

 

[Urseele]

Onko aikuisuus siis henkisesti mitattuna sitä, että aikuista ihmistä ei pitäisi hetkauttaa se, onko hänellä tukijoukkoinaan äitiä ja isää? Että hän on niin vahva, niin jaksava ja niin pärjäävä, että häntä ei ahdista tieto siitä, että vanhemmat eivät ole hänen turvanaan, jos tarve tulee? Että jos hän matkustaa työmatkalla Lontooseen, niin aikuisen psyykellään hän ei (enää) tunne, että olisi kiva, jos vanhemmat haluaisivat tietää missä hän maailmalla liihottaa ja että he olisivat valmiita vaikka kyselemään hänen peräänsä jos hän ei palaakaan lennolta takaisin?

Onko psyykkisesti terveellä aikuisella sitten ylipäänsä ketään tukijoukkoa, "olkapäätä"? Onko siihen tehtävään vain puoliso ja ystävät?

Kiitos muuten vastauksesta kuitenkin.

Minusta on ihan tervettä kaivata vanhempien tukea aikuisenakin. Mutta voi olla, että sellaista kuin haluaisit, et heiltä saa, koska he ei sitä osaa antaa.