Mun lapsuudessa isälläni oli suhde. Tää kerrottiin mulle. Sanottiin ettei saa puhua. Ei viety terapiaan. Äitini purki huoliaan mulle. Vähän myöhemmin lukiossa jouduin koulukiusatuksi. Se oli maineeni pilaamista. Pojat kiusasi. Tytöt tavallaan oli kavereina mutta kukaan ei puuttunut siihen. En kertonut kun hävetti ja pidin itseäni syyllisenä. Mulla oli lisäksi sukulainen samalla luokalla ja hänkään ei puuttunut. En kertonut siis kotona. Mulla ei ollut ystäviä. Vanhempani ihmettelivät kun olin aina koulun jälkeen yksin. Koulu lopulta loppui ja kasvoin aikuiseksi. Sairastuin fyysisesti vakavasti. Vuoden olin sairaalassa eri kertoina. Välillä ei tiedetty mikä mulla oli. Tämän jälkeen tapasin netissä ex mieheni. Vaisto sanoi että älä nouse autoon mutta nousin autoon. Sitten ihastuin ja rakastuin. Suhde alusta asti kiivas ja toksinen, henkistä väkivaltaa. Voin huonosti ja ajauduin pettämään. Jatkettiin kuitenkin yhdessä vaikka molemmat voi huonosti. Saatiin lapsia, ongelmat jatkui. Hirveitä riitoja. Oltiin yhdessä kunnes lapset aikuisia. Tässä välissä sairastuin psyykkisesti ja musta tuli työkyvytön. Nyt erosta joitakin kk. Ei ole eka ero. Oon aina palannut takas. Nyt mut on hylännyt mun ainut ystävänikin joka oli sukua. Mut on siis syyllistetty sekä äidin että isäni puolen suvuissa, ei ystäviä. Oon vaan yksin, nukun huonosti, tarvisin terapiaa. En oikein tiedä miten mun pitäisi suhtautua sukuihin, vältellä vai näytellä että kaikki hyvin?
