Mä vaan soudan ja huopaan

[Joku jossain joskus]

Avioerosta pitäisi alkaa puhumaan, mutta tuntuu jotenkin vaikealta ottaa koko asiaa edes puheeksi. Olen onneton tässä suhteessa ja en voi kuvitellakaan, että tämä tästä muuksi muuttuisi. Ahdistaa ajatus, että olisin tässä samassa tilanteessa vielä 15 vuodenkin päästä ja sitten harmittelisin jo tuhlattua elämääni. Miehen kanssa ollaan kuin kaksi hyvänpäivän tuttua saman katon alla, mikään ei kiinnosta ainakaan minua ja tunteita ei osoiteta. Sängyssä tapahtuu jotain kerran kuukaudessa lähinnä mun puolelta säälistä, mitään en siitä saa ja mikään ei tunnu miltään. Toisen naamakin saa saa jo tympimiskäyrän kohoamaan, saati sitten kun se avaa suunsa. En näe mitään tulevaisuutta tällä suhteella, vaikka ollaan naimisissa ja lapsia on. Mietin vain onko mies niin sokea, ettei edes huomaa, etten ole onnellinen vähäisessäkään määrin.
Mutta miksi minun on niin vaikea aloittaa koko keskustelua asiasta? Miksi tässä vaan kärsii sisäänpäin yksikseen tätä pahaa oloa?

 

[isäntä 77]

Lainaus tuosta ylläolevasta tekstistä:

En näe mitään tulevaisuutta tällä suhteella, vaikka ollaan naimisissa ja lapsia on. Mietin vain onko mies niin sokea, ettei edes huomaa, etten ole onnellinen vähäisessäkään määrin.

----------------------------------------------------------------------------------

Kumpikohan on sokeana????

 

[Missukka]

Ihan kun mä olisin kirjottanut ton...Tänään ajattelin saada ton miehen puhumaan asioista...ei oo koko päivänä taaskaan sanonut mulle sanaakaan...

 

[Joku jossain joskus]

\

Lainaus tuosta ylläolevasta tekstistä:

En näe mitään tulevaisuutta tällä suhteella, vaikka ollaan naimisissa ja lapsia on. Mietin vain onko mies niin sokea, ettei edes huomaa, etten ole onnellinen vähäisessäkään määrin.

----------------------------------------------------------------------------------

Kumpikohan on sokeana????

Suo anteeksi mutta en ymmärrä mitä tarkoitat :ashamed:
Olen kirjoittanut aiemminkin omasta ongelmastani täällä, linkki on tässä
http://www.kaksplus.fi/keskustelu/?mode=viewtopic&tid=343401

Mietin vain, että tarkoitatko, että jos on lapsia ja on naimisissa, niin silloin on tulevaisuuskin, vai mitä ajat takaa? Koska omasta mielestä nuo seikat eivät ole ainut autuaaksi tekevä asia. Täytyyhän suhteessa olla muutakin, myös niitä tunteita jotka nyt puuttuvat totaalisesti. Tai puuttuuko ne mieheltä, en tiedä kun ei puhuta vaan leikitään että kaikki on hyvin. Kyllä kaikki onkin hyvin, jos minä vain alistun tähän tilanteeseen ja en edes yritä vaatia elämältäni muuta kuin sylkykupin roolia. Mutta kun omat rajat tulivat nyt loppuun asti, en jaksa tätä enää näin. Ja en usko sellaiseen muutokseen, että kaikki hyväksi tästä muuttuu.

 

[isäntä 77]

\

\

Lainaus tuosta ylläolevasta tekstistä:

En näe mitään tulevaisuutta tällä suhteella, vaikka ollaan naimisissa ja lapsia on. Mietin vain onko mies niin sokea, ettei edes huomaa, etten ole onnellinen vähäisessäkään määrin.

----------------------------------------------------------------------------------

Kumpikohan on sokeana????

Suo anteeksi mutta en ymmärrä mitä tarkoitat :ashamed:
Olen kirjoittanut aiemminkin omasta ongelmastani täällä, linkki on tässä
http://www.kaksplus.fi/keskustelu/?mode=viewtopic&tid=343401

Mietin vain, että tarkoitatko, että jos on lapsia ja on naimisissa, niin silloin on tulevaisuuskin, vai mitä ajat takaa? Koska omasta mielestä nuo seikat eivät ole ainut autuaaksi tekevä asia. Täytyyhän suhteessa olla muutakin, myös niitä tunteita jotka nyt puuttuvat totaalisesti. Tai puuttuuko ne mieheltä, en tiedä kun ei puhuta vaan leikitään että kaikki on hyvin. Kyllä kaikki onkin hyvin, jos minä vain alistun tähän tilanteeseen ja en edes yritä vaatia elämältäni muuta kuin sylkykupin roolia. Mutta kun omat rajat tulivat nyt loppuun asti, en jaksa tätä enää näin. Ja en usko sellaiseen muutokseen, että kaikki hyväksi tästä muuttuu.

Joo,huomasin vasta kirjoitettuani,että olit aiemminki tästä asiasta...
Täälä molemminpuoliset väärinkäsitykset rehottaa niinku nokkooset vanhan sontakasan päällä.

Ajattelin vaan,että ei tuo teirän tilanne varmaan kovin äkkiä oo muorustunu.Meinaan että olis pitäny jo aiemmin jotaki ratkaasuja teherä.

 

[Sabira]

Tiedän että ratkaisun tekeminen ei ole helppoa. On paljon vaivattomampaa vain jatkaa samaa rataa kuin ennenkin - paitsi etteivät voimat siihen kuitenkaan pitemmällä tähtäimellä riitä. Joskus vain on muutettava elämän suuntaa, radikaalistikin. Itse olen eron kokenut enkä sitä ole jälkeen päin katunut päivääkään.
Puhuminen miehen kanssa on tietysti kaiken a ja o. Joskus vaan kommunikointi ei onnistu, syystä tai toisesta. Omat tunteensa kyllä tietää ja tunnistaa, jos hetkeksi pysähtyy niitä kuuntelemaan ja on itselleen rehellinen. Sen olen huomannut, että miehen käsitykset parisuhteen tilasta ja yleensäkin hyvän parisuhteen kriteereistä voivat olla täysin erilaiset kuin naisen. Ja siksi olisikin hyvä kertoa toiselle miltä itsestä tuntuu. Itse olen huomannut, että nykyinen mieheni ei kestä sitä, jos alan hänelle kertoa omista tuntemuksistani ja ajatuksistani, miltä minusta meidän parisuhde tuntuu ym. Hän ottaa kaiken itseensä, ikään kuin minun paha oloni olisi pelkästään hänen vikansa. Vaikka en häntä syytäkään, kunhan kerron omista tunteistani. Varmaan aika tyypillistä miehille...Mutta itseä tuollainen ajatustapa ahdistaa, kun haluaisi vain purkaa ajatuksiaan toiselle.
Mutta oman elämänsä voi rakentaa vain jokainen itse. Ratkaisun avaimet ovat sinulla, vaikka se niin kliseiseltä kuulostaakin! Voimia ja rohkeutta sinulle elää itsesi näköistä elämää, ja sellaista minkä sinä ansaitset! :hug: