Mä sekoan vielä. Terapian tarpeessa koko porukka

[örh]

Eilen illalla/yöllä se iski, pelko siitä et olen sekopää ja koko muu perhe hyvää vauhtia tulossa perässä . ukko oli pois kotoa, 3½v alkavassa nuhassa. Kitisi ja karjui välillä suoraa huutoa 3 tuntia klo 23 alkaen. Ei keksinyt mitään syytä huudolleen, mihinkään ei sattunut eikä mitään halunnut. Poika ollut huutavaa sorttia ikänsä ja 2v tienoilla huusi lähes joka yö jopa tunteja. Mulla pinna kireällä huonon parisuhteen takia, kai lievää masennustakin. Paloi pinna ihan totaalisesti pojan takia. Itkin ja suutuin. Tunsin vain vihaa. Kaikkia ja kaikkea kohtaan.

Olen hankala ihminen, tiedän. Tämä koko tilanne hajottaa mua. Tuntuu kamalalta huomata että on elämässään tehnyt enimmäkseen vääriä valintoja. Mies on loinen, itsetunnoton ja itseään kunnioittamaton jeesjees-mies jonka kanssa oleminen on nykyään yhtä tuskaa. Lapset kärsii, mainittu poika on jatkuvasti vihainen ja kielteinen pieni raukka. 6v tyttö liian kiltti ja tunnollinen. Erosta ollut puhetta, mutta en saa itsestäni irti sitä viimeistä repäisyä. Miehestä ei apua siinä suhteessa, tyytyy kaikkeen kunhan jään.

Kiitos jos jaksoit lukea
Anteeksi jos oli liian pitkä ja sekava juttu

 

[minäkin]

Samassa veneessä ollaan. En todellakaan tiedä olisiko ero ratkaisu...kukapa sen tietäisi. Miehenkanssa ongelmista ei tule keskustelua koska se ei puhu / ota kantaa. Muuta kun että kaikki ongelmat on mun päässä hänen mielestä. Kirjoitin miehelle tänään sähköpostin, en enää muuta keksinyt. Ehkä se oli oman pahanolon purkamista tai jotain. Oli vain saatava kerrottua ne asiat, en syyllistänyt miestä mistään. Meillä on 2 ihanaa pientä yhteistä lasta. Heidän takia yritän pysyä yhdessä mutta ei sekään ole hyvä kun kokoajan vanhemmilla tai ainakin minulla on paha olla eikä puoliso tue yhtään missään.

 

["vieras"]

Eipä noissa tilanteissa yleensä auta kun kunnon muutos, jos mikään ei muutu yrityksistä huolimatta. Mikä se kunnon muutos sitten on, että miehen silmätkin avautuisi?

 

["vieras"]

Eikö mies voisi hoitaa lapsia ja sinä lähitisist johonkin lomalle?

Miten tämä näkyy teidän arjessa? Sinä kiljut ja mies on hiljaa? Oletko ajatellut hakea apua itsellesi?

Mies on loinen, itsetunnoton ja itseään kunnioittamaton jeesjees-mies jonka kanssa oleminen on nykyään yhtä tuskaa.

 

["a p"]

Kiitos mielipiteistä.
Mies kyllä tekee nykyään hiukan kotitöitä kun tarpeeksi itkin väsymystäni. Kyse on enemmän henkisestä puolesta. Mulla on onneton olo, en rakasta anka koe saavani rakkautta. En tunne "olevani kotona" miehen kanssa.
Eka vastaaja, tiedän niin hyvin mistä puhut. Lapset mullakin se suurin kysymysmerkki. Tiedän et tää ei ole heille hyväksi, mut jos eroan, joutuvatko he ojasta allikkoon? Tosin itse uskon jaksavani ilman mihen aiheuttamaa painolastia paremmin. Ja mäkin kirjoitin miehelle, syyllistämättä, kertoen mitä tunnen. Hän väänsi asiat niin että sai mut näyttämään hirviöltä. Kyse miehen mukaan mun asenneongelmasta......

 

[Millenia]

Oletko lasten kanssa kotona? Minä olen menossa kouluun nyt vaikka lapset on pieniä - ihan oman mielenterveyden takia. En halua olla väsynyt, tiuskiva äiti joka on kurkkuaan myöten täynnä siivoamista ja lasten kitinää.

Mieti ratkaisuja ongelmaan, mikä oikeasti auttaisi? Toiselle mariseminen ei paranna tilannetta (en väitä että olisit vain marissut, en teidän keskusteluistanne tiedä). Sopikaa yhdessä miten muutatte elämäänne niin, että kaikilla perheessä menisi mahdollisimman hyvin. Jos mies ei halua alkaa tekemään mitään muutoksia vaan syyllistää vain sinua niin suosittelen eroa.

 

["a p"]

Oletko lasten kanssa kotona? Minä olen menossa kouluun nyt vaikka lapset on pieniä - ihan oman mielenterveyden takia. En halua olla väsynyt, tiuskiva äiti joka on kurkkuaan myöten täynnä siivoamista ja lasten kitinää.

Mieti ratkaisuja ongelmaan, mikä oikeasti auttaisi? Toiselle mariseminen ei paranna tilannetta (en väitä että olisit vain marissut, en teidän keskusteluistanne tiedä). Sopikaa yhdessä miten muutatte elämäänne niin, että kaikilla perheessä menisi mahdollisimman hyvin. Jos mies ei halua alkaa tekemään mitään muutoksia vaan syyllistää vain sinua niin suosittelen eroa.

Olen ollut nyt kohta vuoden töissä hoitovapaiden loputtua. Mä olen miettinyt tätä asiaa kauan, tiedostamattani jo ehkä vuosia, nyt ihan tietoisesti. Enkä ole keksinyt mitään varsinaista konkreettista muutosta minkä mä tai mies voisi tehdä et olo helpottuisi. Olen yrittänyt kuvitella elämää vaikka 5 vuoden päästä. Tiedän et lasten kannalta sillon osittain helpompaa kun ovat jo isompia, mut jos mies sama vielä sillon, niin..... masentaa. En saa mitään tästä suhteesta. Annan enemmän koko ajan mitä saan, siltä tuntuu. Olen siis alkanut säännöstellä tunteitani koska en koe saavani mitään takaisin. Tuo mies on mulle nykyään vieras, vastenmielinen vieras.
Joo tajuan, pikkulapsivuodet ja suhteen eteen pitäs tehdä työtä jne. En vaan keksi mitä ja miten. En halua tehdä tuon kanssa mitään, en edes halua että koskee mua enää.