mä olen taas pohdiskellut...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Turkilmas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Turkilmas

Vieras
ja pohdittuani päätin että huomenna on mun ja pojan laatupäivä. Tuntuu että meillä on nykyään vain ja ainoastaan tappelua ja vähän väliä me suututaan pojan tempuista ja sälli on kotiarestissa.

Tänään oli poika painunut kysymättä lupaa jonnekin. Me etsittiin lähes tunti miehen kanssa ennen kuin löydettiin poika. Ja mun kauhea paniikki laukesi niin että huusin suoraa huutoa pojalle. Oli lähellä etten olis ottanut pörröstä kiinni.

Sitten tietty myöhemmin iski huono omatunto ja aloin mietiskelemään. Aiemminkin täällä kerroin että pojalla on nyt vaikea kausi, kovasti muutoksia pienen elämässä ja tuntuu että poika on aika ahdistunut.

Niinpä mietin että huomisen päivän pyhitän ihan kokonaan pojalle. Mennään retkelle, lueskellaan kirjaa, katsellaan leffaa yms. yms. Vietetään aikaa kahdestaan.

 
Tuo on oikein hyvä ajatus. Olette vaan kotona jos on sellainen mahdollisuus eikä kiire minnekään eikä velvollisuutta tehdä mitään hyödyllistä. Ei se maailma siihen kaadu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tuo on oikein hyvä ajatus. Olette vaan kotona jos on sellainen mahdollisuus eikä kiire minnekään eikä velvollisuutta tehdä mitään hyödyllistä. Ei se maailma siihen kaadu.

Meillä on illalla pojan koulutielle siunaaminen kirkossa, mutta ennen sitä ei oo mitään. Ja päätin ettei nyt myöskään tuu mitään. Eli en edes avaa tietokonettakaan koko päivänä ja satsaan koko päivän poikaan. Tehdään yhdessä ruokaakin ja käydään pyörällä kirjastossa.
 
:)
Meillä on ollut joskus myös sellaista, että joku lapsista on ns. lähtenyt omille teilleen (kaupungissa asumisaikoina ), ja sit ollaan huolesta soikeina etsitty ja varrottu lasta kotio. Ja sit kun se helpotus iskee, että lapsi on kunnossa, niin sitä alkaa pauhaamaan :ashamed:
Mie oon kyllä sit lapsille selittänyt, kun noin on käynyt, että kun se huoli on NIIN valtava... ja se helpotus sanoinkuvaamaton... Mutta mikähän siinä on, että kun tekis mieli rutistaa toinen syliin ja pitää kiinni, että nyt sie oot siinä, etkä hukassa enää, niin se muuttuukin ärtymykseksi ja meuhkaamiseksi :/
 
Tarttis vaan useammin jaksaa touhuta pojan kanssa, mutta helposti se menee ihan vaan olemiseksi. Niin ja tietty harkoissa ja peleissä juoksemista ja muuta. Mutta nyt olis oikeesti aikaa ja mahdollisuuksia olla pojan kanssa, mutta kun ei vaan tahdo jaksaa. Nyt on pakko ottaa tuon asian kanssa itseään niskasta kiinni ja päästä eroon tästä huono äiti- olosta :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aurinkokunta:
:)
Meillä on ollut joskus myös sellaista, että joku lapsista on ns. lähtenyt omille teilleen (kaupungissa asumisaikoina ), ja sit ollaan huolesta soikeina etsitty ja varrottu lasta kotio. Ja sit kun se helpotus iskee, että lapsi on kunnossa, niin sitä alkaa pauhaamaan :ashamed:
Mie oon kyllä sit lapsille selittänyt, kun noin on käynyt, että kun se huoli on NIIN valtava... ja se helpotus sanoinkuvaamaton... Mutta mikähän siinä on, että kun tekis mieli rutistaa toinen syliin ja pitää kiinni, että nyt sie oot siinä, etkä hukassa enää, niin se muuttuukin ärtymykseksi ja meuhkaamiseksi :/

Juu kyllä mekin pojalle selitettiin että miksi oltiin hermostuneita. Mä vaan olin ainakin ihan hysteerisenä jo, itkeä pillitin kun kiipeilin korkealla kalliolla ison vatsani kanssa ja mietin että pojalle on tehty jotain. Ja kavereiden vanhemmilta kävin kyselemässä, soitin pojan kaverin kännykkään (ei vastannut)...siis ihan karmiva tilanne.

Ja sitten kun vihdoin poika löytyi, niin se kaikki huoli ja paniikki kaikkosi ja tilalle tuli suorastaan silmitön viha. Oikeesti jouduin hillitsemään itseäni ettei olis poika saanut ekaa kertaa eläissään selkäänsä. Itsekin pelästyin tietty voimakkaita tunteitani ja poika totisesti myös :ashamed:
 
Äläkuitenkaan aseta huomiselle omia, suuria odotuksiasi. Ettei mene ihan keturalleen koko päivä. Tehkää yhdessä pojan ehdoilla eli mitä hän haluaisi teidän yhdessä tekevän. Äitien toiveet kun eivät aina osu yksiin lasten toiveiden kanssa.

Asiasta toiseen.... tuosta vihasta. Junnu tempaisi aikoinaan ... oisko ollut ekä- vai tokaluokkalainen ... mutta ei tullut perjantaina koulusta kotiin. Ilta alkoi hämärtyä ja alettiin olla huolesta suunniltaan. Ryhdyttiin etsimään lähialuetta, mäsoitin opettajaa myöten kaikille tutuille ja lähdin sitten koiran kanssa etsimään. Tuossa on kuitenkin tuo lampi lähellä ja eniten pelkäsin, että sinne ois poika vajonnut syvyyksiin. Myös mun siskoni lapsineen sekä vanhempani ja pari naapuria oli etsimässä. Likka jäi kotiin päivystämään. Puoli yhdeksältä illalla junnu lampsii reippaasti vihellellen reppu selässä kotiin. Exä sai raivarin, kun junnun näki. Mullakin oli raivari todella lähellä, mutta ennenkuin ehdin suutani aukaista, pakotin itseni ajattelemaan, miten ihanaa on, että junnu löytyi kaikin puolin kunnossa. Toinenkin vaihtoehto olisi voinut olla :( Olen ajatellut, että lapset ovat vähän niinkuin koiratkin. Eli ei pidä rangaista siitä, että karkulainen palaa takaisin laumansa luokse.
 

Yhteistyössä