T
Turkilmas
Vieras
Mä olen potenut huono äiti- syndroomaa kun pojallamme on tähän asti ollut vaan sellainen potkupyörä. Tiedättehän, sellainen jossa ei ole lainkaan polkimia, mutta muuten näyttää ihan polkupyörältä. Kauhistuneena katselin miten serkkupoikansa ajelivat omilla pyörillään ja meidän poika ei hokannut laisinkaan miten polkimet toimii.
Pari, max kolme viikkoa sitten sain vihdoin aikaiseksi hankittua pojalle pyörän. Ostin Huutonetin kautta ja vahingossa tulin ostaneeksi pyörän ilman apupyöriä. Päätin kuitenkin olla ostamatta appareita, ajattelin että sinnikäs harjoittelu tuottaa kyllä tulosta.
Yllätys olikin valtava kun poika hoksasi ihan ekasta kerrasta miten poljetaan, lähti heti tosi hyvin kulkemaan. Mutta ei hetkeäkään ilman tukea. Ehdittiin käydä kokeilemassa pyörää lyhyitä aikoja muutamaan otteeseen. Sitten sairastuin ja pyörä unohtui pihalle. Ehkä joku viitisen kertaa käytiin harjoittelemassa, muutaman minuutin kerrallaan. Mutta kertaakaan ei kokeiltu osaisiko poika pyöräillä itse. Pidin häntä koko ajan niskasta kiinni ja tukien.
Tänään sitten hoksasin ottaa pitkästä aikaa pyörän mukaan. Esikoisella oli jalkkista nurmikentällä ja ajattelin että siellähän voidaan treenata samalla pyöräilyä. Suunnittelin antavani pojalle vauhtia, poika räpiköisi ja kaatuisi nurmelle ja sitten koitettaisiin uudelleen. Ja ehkä noin tuhannennen kerran jälkeen onnistuisi
.
Mentiin nurmelle, selitin pojalle mitä tulen tekemään ja työnsin vauhtia pyörään. Ja poikahan lähti polkemaan...ihan heti!! Siis ekasta kerrasta, ilman ainuttakaan kokeilua aikaisemmin, poika lähti polkemaan!! Muutaman kerran jälkeen lähdettiin kokeilemaan pyörätielle ja siellähän se polkeminen vasta sujuikin. Eli poika todella osaa ajaa pyörää.
Lähtöön tarvitsee toki vielä apua, eikä osaa jarruttaa. Mutta pystyssä pysyy ja polkee just niin pitkään kuin tietä riittää
. Mieletön pikkumies :heart:
Pari, max kolme viikkoa sitten sain vihdoin aikaiseksi hankittua pojalle pyörän. Ostin Huutonetin kautta ja vahingossa tulin ostaneeksi pyörän ilman apupyöriä. Päätin kuitenkin olla ostamatta appareita, ajattelin että sinnikäs harjoittelu tuottaa kyllä tulosta.
Yllätys olikin valtava kun poika hoksasi ihan ekasta kerrasta miten poljetaan, lähti heti tosi hyvin kulkemaan. Mutta ei hetkeäkään ilman tukea. Ehdittiin käydä kokeilemassa pyörää lyhyitä aikoja muutamaan otteeseen. Sitten sairastuin ja pyörä unohtui pihalle. Ehkä joku viitisen kertaa käytiin harjoittelemassa, muutaman minuutin kerrallaan. Mutta kertaakaan ei kokeiltu osaisiko poika pyöräillä itse. Pidin häntä koko ajan niskasta kiinni ja tukien.
Tänään sitten hoksasin ottaa pitkästä aikaa pyörän mukaan. Esikoisella oli jalkkista nurmikentällä ja ajattelin että siellähän voidaan treenata samalla pyöräilyä. Suunnittelin antavani pojalle vauhtia, poika räpiköisi ja kaatuisi nurmelle ja sitten koitettaisiin uudelleen. Ja ehkä noin tuhannennen kerran jälkeen onnistuisi
. Mentiin nurmelle, selitin pojalle mitä tulen tekemään ja työnsin vauhtia pyörään. Ja poikahan lähti polkemaan...ihan heti!! Siis ekasta kerrasta, ilman ainuttakaan kokeilua aikaisemmin, poika lähti polkemaan!! Muutaman kerran jälkeen lähdettiin kokeilemaan pyörätielle ja siellähän se polkeminen vasta sujuikin. Eli poika todella osaa ajaa pyörää
. Lähtöön tarvitsee toki vielä apua, eikä osaa jarruttaa. Mutta pystyssä pysyy ja polkee just niin pitkään kuin tietä riittää
. Mieletön pikkumies :heart:
ja miksi ihmeessä ruikutat tuosta mykoplasmasta koko ajan kun et edes lepää vaan teet pihatöitä ja isoja, hienoja aamiaisia ja iltapaloja jne. Et sinä tuolla tavalla parane ikinä