O
omituinen otus
Vieras
Kaipaan kaltaistani seuraa, mutta ei kai sitä vaan ole. Mä oon aina kokenut olevani täysin ulkopuolinen kaikesta, ihan kuin en edes kuuluis tälle planeetalle. Jo lapsena koin, että oon vaan "käymässä" täällä, en ole oikeasti samanlainen kuin muut. Muistan, miten musta tuntui omituiselta olla ihmisruumissa, oikeasti. Koin ihan selkeästi, että tämä ihmiselimistö on vain jokin "kulkuneuvo" ja oikea minä olen täällä sisällä, en kokenut vartaloani mitenkään minuun kuuluvaksi. Olin vankina sen sisällä. Ja muista miten heräsin monta kertaa tunteeseen, kuin irtaantuisin ruumiistani ja säikähdin.
Nyt aikuisena mä tiedän asioita ennalta, tiedän ihmisten tunteet ja fiilikset kuin lukisin ne kirjasta suoraan. Koen henkimaailman kuin tämän fyysisen maailman, enkä pelkää mitään outoja asioita mitä minulle tapahtuu.
Edelleen olen täysin ulkopuolinen, erilainen kuin kaikki muut
Nyt jo suht tottunut sentään tähän ihmiskehoon ja ihmiselämään, mutta silti jokin minussa kapinoi tätä kaikkea maallista vastaan, en kuulu tänne, en tykkää tästä, mulla on ikävä. Ikävä toisia kaltaisiani, mutta ei semmoisia taida olla
Ja ihan terveen paperit minulla on, koulujakin olen käynyt ja koettanut sinnitellä täällä kuten te muut ihmiset.
Nyt aikuisena mä tiedän asioita ennalta, tiedän ihmisten tunteet ja fiilikset kuin lukisin ne kirjasta suoraan. Koen henkimaailman kuin tämän fyysisen maailman, enkä pelkää mitään outoja asioita mitä minulle tapahtuu.
Edelleen olen täysin ulkopuolinen, erilainen kuin kaikki muut
Nyt jo suht tottunut sentään tähän ihmiskehoon ja ihmiselämään, mutta silti jokin minussa kapinoi tätä kaikkea maallista vastaan, en kuulu tänne, en tykkää tästä, mulla on ikävä. Ikävä toisia kaltaisiani, mutta ei semmoisia taida olla Ja ihan terveen paperit minulla on, koulujakin olen käynyt ja koettanut sinnitellä täällä kuten te muut ihmiset.
Voi sentään.... En ees tiedä mitä sanoo, nauratti tuo sun teksti..
