Mä olen niin väsynyt siihen kun miehen ei tarvitse olla pahoillaan!!!

[surullinen]

Mietin miksi olen yhtäkkiä alkanut ärsyttämään miestäni. Tarkoitan mun tekemiset ja sanomiset. Kehtaa vielä sanoa etten välitä hänestä. Eilen sanoi taas pahasti eikä aikeitakaan pyytää anteeksi. Ikäänkuin nauttisi kun huomaa että toisen on paha olla.

Viikonloppuna vain mainitsin että voisiko tehdä muutakin kuin istua netin ääressä. Ihmetteli että pitäisikö hänen istua tai tehdä koko ajan jotakin. Mutta jos aikuinen mies nousee aamukymmeneltä netin ääreen, ja on siellä vielä aamukahelta. Ku varovaisesti kyselen, että tehtäiskö jotain muuta. Sieltä tulee vain tyly vastaus, että mikä ideapankki hänen pitäisi olla.

Mies on viikot töissä, ja lasken aina paljon viikonloppujen varaan kun viikolla ei perheenä keretä mitään tehdä. Eli hän ei näe siinä mitään outoa, että ollaan vain. Ja kumpikin tekee mitä haluaa.

 

[vieras]

Lakkaa olemasta lattiamoppi ja lähe nainen elämään elämääsi. Hanki ystäviä, harrastuksia ym.

 

[surullinen]

Lakkaa olemasta lattiamoppi ja lähe nainen elämään elämääsi. Hanki ystäviä, harrastuksia ym.

lattiamoppi en ole. Ja elämässäni on sisältöä, etten peilaa sitä miehen kautta. Mietin vain että pyydänkö liikaa, jos haluaisin että viettäisimme perhe-elämää viikonloppuisin. Pelkään että miehen toiminta on sitä että sitä ei kiinnosta. Joten tämä kai sitten tässä.

 

[EpätoivoisenRento]

Vietä sinä viikonloppuisin omaa elämää esim. harrastuksen parissa. Luulisi miehen heräävän todellisuuteen, kun et enään hoida kaikkea yksin!

 

[Salama McQueen]

Yksinkertaisesti teet siitä stopin! Sanot, että näin ei voi jatkua. Lapset on 50 % hänen ja myös ne kotityöt kuuluu hälle osittain.

Älä niele tuollaista, ei ne mutisematta saavutetuista eduista tingi.

 

[surullinen]

Vietä sinä viikonloppuisin omaa elämää esim. harrastuksen parissa. Luulisi miehen heräävän todellisuuteen, kun et enään hoida kaikkea yksin!

Sitä on vain niin turtunut. Eikä osaa lähteä, kun tuntuu että kaikki voima menee siihen ettei tule sanottua väärää sanaa. Ja mies olisi varmasti tyytyväinen jos lähtisin. Saisi istua koneella eikä tarvitse murehtia pitäisikö jotain tehdä. Onhan tuo monasti sanonut että pääsen minä sinne ulos yms. yksinkin. Että hän on osuutensa tehnyt, näin karkeasti ilmaisten. Mies tosiaan lasten ollessa pienempiä kävi heidän kanssa ulkoilemassa, ja mä jäin kotiin lepäämään ja olemaan. Tuo kaikki tulee nyt vain katkeruutena mua kohtaan ihmeellisenä naljailuna.

Masennuksesta olen toipilaana, ja yritän selittää miehelle että pienetkin asiat helpottavat. Ja että minä en masennusta tilannut. Hän vain tokaisi että pitääkö se masennus sotkea joka asiaan. Ja syytti että olen sellainen minä minä-ihminen. Kun siihen päälle tulee vielä ivanauru, niin tällä hetkellä olen aivan lohduton. Kaikkien näiden vuosien jälkeen mies syyllistää minut etten koskaan ole häntä rakastanut tai ollut kiinnostunut hänen tekemisistään.

Pari päivää olen odotellut että mies tulisi vastaan noita sanomisiaan. Pyytäisi edes anteeksi. Mun ilmeisesti tässä pitäisi nöyrtyä ja olla pahoillani. Vaikea tilanne kun toinen ei edes halua puhua sanomisistaan. Kokee kaikenlaisen keskustelu arvosteluksi itseään kohtaan. Olen ihan epätoivon partaalla että mitä pitäisi tehdä. Kotona en pysty tekemään mitään. Pakolliset asiat on pakko tehdä ja sitten tulee stoppi. Olen koittanut ulkoilla, ja tehdä lasten kanssa kaikkea kivaa. Syömäänkään en pysty, kun olen sisältä niin rikki. Ja miehen sanojen mukaan mä liioittelen tätä kaikkea. Ehkä mä olen väärässä, ja mies taas oikeassa. Kun tietäisi.

Omasta mielestäni mies on muuttunut. Itse olen aina ollut samanlainen. Mietinkin mikä minussa nykyään niin ärsyttää. Eihän ihmistä loukkaa tietoisesti jos tästä välittää.